8+6
Tänään on rv 8+6.
Ensimmäinen neuvolakäynti oli toissapäivänä ja siellä oli yllätyksekseni ultraäänilaite! Katsottiin sitten, mitä näkyy, ja siellähän näkyi joku pikkuinen, jossa pienen pieni sykkivä sydän. Upeaa, että nykyaikana pystyy jo näin varhain näkemään, mitä kohdussa oikein onkaan.
Pahoinvoinnit ovat alkaneet. Olen sinnitellyt joka aamu sohvan pohjalla oloni kanssa. Heti aamusta nappaan jääkaapista jogurtin ja menen sohvalle syömään. Sen jälkeen makaan jonkin aikaa. Olen tähän asti selvinnyt ilman oksennuksia.
Päivät menee pitkälti niin, että olen todella väsynyt ja on jatkuvasti nälkä. Syöminen sentään pitää pahoinvoinnin kurissa. Lämmintä ruokaa saa syödä useamman kerran päivässä, kun maha oikein kurnii.
Mutta kokemuksesta tiedän, että voisi olla huonomminkin. En sentään ole oksentanut tai nukahdellut pitkin päivää, kuten edellisissä raskauksissa. Joten yritän nauttia.
Huomenna starttaa jo kymmenes viikko (kylläpä aika on mennyt nopeasti). Ultralle sain ajan hieman ennen joulua.