Tästä se alkaa
Tästä se alkaa, nimittäin yhdeksän kuukauden odotus.
Tarinani menee kutakuinkin näin.
Päädyin ehkäisykapselin poistoon syyskuun 2014 lopussa. Tässä vaiheessa menkat olivat kestäneet jo koko kuluvan kuukauden. Päätimme, että on kolmannen lapsemme aika.
Lokakuun toisella viikolla ihmettelin omituista oloani. Vatsaani koski oikealle puolelle ja tämä kipu kesti useamman tunnin ajan. Lämpötilani heitteli ja jouduin kävelemään kaksinkerroin. Luulin jo umpisuoleni puhkeavan. Kunnes sen ymmärsin: ensimmäinen ovulaatio pitkään aikaan! Ihan varmasti! Näin ainakin itse ajattelen.
Tästä parin viikon päästä tein negatiivisen raskaustestin.
Menkkoja ei kuitenkaan alkanut kuulumaan, joten päätin viikon päästä tehdä vielä uuden raskaustestin. HAAMU! Toivoni kipinä syttyi. Päätin odottaa pari päivää ja tein kolmantena päivänä uuden testin. Haalea viiva! En uskonut silmiäni ja tein kolmannen testin seuraavana aamuna, ja taas sain haalean positiivisen! En uskonut vieläkään silmiäni, mutta ystäväni olivat sitä mieltä, että aivan selkeä onnittelun paikka.
Olin siis tullut raskaaksi ensimmäisestä kierrosta kahden ja puolen vuoden hormonaalisen ehkäisyn jälkeen.
Vieläkään en voi uskoa, että näin nopeasti kävi näin. Olin haaveillut kesävauvasta, mutta ajatellut, että en varmasti enää ehdi, sillä edelliselläkin kerralla meni viisi kuukautta, ennen kuin tärppäsi. Neuvolantäti saa sitten parin viikon päästä kertoa asian oikean laidan, sillä en vieläkään tätä käsitä! :D Mutta ihanaa!