Äitiyspakkaus 2014 – must have!

Olin odottanut uuden pakkauksen julkaisemista aika tavalla, hyvin toiveikkaana. Edellinenkin paketti oli minusta hurjan kiva, tutulta saankin sen lähes koko sisällön yhden lapsen käyttämänä. Paljonhan nämä paketit aina aiheuttaa nenän nyrpistyksiä, värit ei voi olla kaikkien mieleen. Ja no, 2012-2013 pakkauksen pussilakana oli kyllä aivan kamala, jopa minun mielestäni. Plussaa se sai oranssista ja vaalean turkoosista. Me tykätään väreistä, lasten pitää olla iloisia ja pirtsakoita, ei mitään harmaita mömmököitä. Mutta oih ja voih, tää uusi pakettihan on kuin meille tehty! Ihania värejä, kuoseja ja pikkuelukoita! Mukana ei oikeastaan ole yhtään vaatetta, jota en voisi ajatella kerääväni mukaan ihan kaupan hyllystäkin. Olen aivan haltioissani, nyt pitää vaan äkkiä pamahtaa paksuksi * pam!*

Kuitenkin voisin avata ajatuksiani vielä hieman. 😀

article.jpgSiinä se on! Koko komeudessaan! Onneksi ihana kirkkaan oranssi on yhä menossa mukana. Ja raitoja, raitoja pitää olla. Ja hieman uusretroa!
Kelalle myös kiitos mukana pysyneistä kestovaipoista – saadaan kirppikseltä haalittujen violettejen lisäksi nyt sit oranssiakin. 😉 Myöskin iso plussa pussilakanan ulkonäölle, se on kerrankin oikein jees. Ja tuo mahtihyvä villahaalari, hyvä hyvä!

2014_peitemakuupussi.jpg                                                                                 Apina! Makuupussissa! IIH! <3

Kuvat tarjoili Kela.fi

 

Muoti Ajattelin tänään Trendit

Maanantai totuudet – ja ne haaveet

Tänään perehdyn ruokatuntini lopuksi kylmiin totuuksiin ja niiden vastapainona kelluskeleviin haaveisiin.

1. Monet siittiöt ovat täysin idiootteja. Vain noin puolet siittiöistä ylipäätään pääsee munasolun luokse; loput jäävät uiskentelemaan
ympäriinsä kuin jahtaisivat omaa häntäänsä.
Haave: Jospa löytyis se tarvittava; yksi älykäs yksilö.

2. Talossamme on yksi huone joka ei juuri nyt tarvitse remonttia; keittiö.
Haave: Uudet keittönkaapistot, kodinkoneet ja liesituuletin.Niin ja yleisesti täysi keittiöremontti.

3. Lastenhuoneemme ikkunan vieressä on kolo, josta paistaa eristevillaa.
Haave: Haluaisin tapetoida lastenhuoneen.

4. Eteisessä on puolikkaat seinät, siis vain puolipanelointi on paikoillaan.
Haave: Haluaisin wanhan penkin ja pajukorit eteiseen.

5. En ole vieläkään plussannut, ahdistus hiipii.
Haave: Haluaisin tilata tuplarattaat.

6. Kurssilla on 45 min. ruokatauko.
Haave: Haluaisin 15 min. ruokatauon ja kotiin puolituntia aikaisemmin..

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä