Pyykkihirmun herääminen
Minun yleisasenteeni pyykkäämistä kohtaan on ollut aina ennen yksi ja sama: kun on pakko niin pestään. Peseskelin siis kaiken sekaisin neljässäkympissä, värinkerääjä laput olivat minusta maailma pelastus. Huuhteluainetta lakanoille, muttei millekkään muulle. Ja kaikki oli ok. Nyt maailmankuvani on muuttunut järisyttävillä tavoilla.
Ei minulla ollut ennen mitään käsitystä siitä missä astemäärissä bakteerit tuhoutuvat, tai että hajustetut pyykinpesuaineet altistavat allergioille. Tiesin että lakanat voi pestä kuudessakympissä, ja että elastaanit eivät kestä huuhteluainetta tai rumpuuivausta. Ja siinäpä se, hyvin simppeliä. Nyt minussa on herännyt uusi puoli: pesukoneen pitikin yhtäkkiä olla isompi, taloudellisempi ja kaikinpuolin parempi. Pyykkiaine oli vaihdettava nestemmäiseen ja seuraava aste on sitten myös hajusteeton. Kaikki mikä mahdollisesti vaan kestää, tai saa keston puutteessa tuhoutua, humpsahtaa 60 asteen koneeseen. Eilen pesin taloutemme vieraspeitot 90 asteessa, vain koska ne olivat minusta tunkkaisia. Lajittelukin tarkentuu, lemmikkipyykin jälkeen kone pyörii yhden 90 asteen ohjelman tyhjänä ja liinavaatteet, alusvaatteet, pyyhkeet ja käyttövaatteet pyörivät eri koneellisissa. Ylistys puolen koneen ohjelmalle. Ja mikä tämän laukaisi? No vauvakuume.
Luin silmät ymmyrkäisinä tietoa siitä, kuinka 40 asteessa pestyssä pyykissä on bakteerit ja kakkatahrat jäljellä. Vaikka tarkoitus oli vain vilkaista tietoa vauvapyykin pesusta, kun olisi noita omatekeleitä laittaa jo laatikkoon. Mutta apua. Meillä on koiria ja niiden tassuissa on kakkaa. Jokapaikassa siis on kakkaa. Sohvassa ja omassa paidassa. Matoissa ja jopa niissä muka puhtaissa liinavaatteissa. Kakkaa kaikkialla! En minä mikään bakteerikammoinen ole, mutta silti kakkaa! Myöskin minulle oli ihan uutta ettei mm. hiki lähde tekstiileistä oikeasti alle 60 asteen pesussa, kaikki on siis myös hikistä. No yäk.
Toistaiseksi tämä uusi hirmuuntuminen ei ole edes tuhonnut mitään – jopa H&M laatutuotteet pitivät kokonsa ja värinsä pesussa. Jospa seuraava koneellinen sukkia ei kutistu. Ja nyt on pakko pestä käytävä matotkin, ihan ettei 3-vuoden verran kakkaa räsimatossa, vaan ihan vaikka muutamien kuukausien kertymät.
Onko tämä nyt ihan normaalia? Näinkö ne ekat mammahormonit potkiskelee päähän? Vaikkei ole vielä edes plussannut? Lopuksi teille tuo meidän kakkalevitin. Voi mahdotonta sentään.
Ai mullako kakkaa tassuissa? – sanoo Nuppu
-Siirsin tekstin koska yhdistin blogit-