Makuuhuone mattoa vailla

Sisustusrintamalla yksi ikuisuusprojekteista on varmasti matot. Miten vaikeaa voikaan olla oikeanlaisten mattojen löytäminen? Hankalaa hommasta tekee varmasti se, että talomme pohja on hyvin avoin ja tietyistä kohdista katsottuna näkyy lähes koko koti. Väliovia meillä on normaalia vähemmän ja talo on L:n muotoinen. Remontin aikana poistettiin ei-kantavia-seiniä pois näkymän tieltä. Tämä avoimuus aiheuttaa luonnollisesti sen, että jokaisen huoneen tulee sointua yhteen. Tästä syystä esimerkiksi verhot ovat kaikissa huoneissa samanlaiset. 

Ja koska talossa asuu myös lapsia, ei ihan jokainen matto käykään tarkoitukseen. Itse haaveilen valkoisesta matosta olohuoneeseen, onko järkeä? Ei. Jatkan kuitenkin haaveilua. Tällä hetkellä olohuoneen lattiaa lämmittää IKEAn Stockholm-villamatto joka todellisuudessa kaipaisi kunnon puhdistusta. Varaston perukoilta löytyy toinen villamatto joka onkin odottanut pesulavuoroaan, sanotaanko vaikka, että jo tovin. 

Makuuhuoneelle meillä ei ole tällä hetkellä tarjota lainkaan mattoja. Huone kaipaa joko yksittäistä 200x300cm kokoista mattoa tai pienempiä mattoja sängyn sivuille ja/tai päätyyn. 

IMG_0010.jpg

Näkymä makuuhuoneeseen olohuoneesta ja oikeastaan jo eteisestä saakka. Ja koska ikkunat ovat lähes lattiasta kattoon, on lattia kovin kolkko ja viileä. Olisi ihana aamuisin laskeutua pehmeälle matolle, mutta nukka ei kuitenkaan saisi olla liian pitkä. Liian pitkä nukka matossa imisi meidän käytössä aivan liikaa pölyä ja roskaa sisäänsä, eikä puhdistamisesta tulisi helppoa varsinkaan suuren maton kanssa. Jos hankimme tuon haaveilemani 200x300cm kokoluokan maton, pitäisi se osittain sijoittaa sängyn alle. Kuka jaksaisi siirrellä sänkyä saatikka noin suurta mattoa ulos tampaukseen? Not me.

IMG_0012.jpg

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Käytän lasten päiväuniajan hyväkseni ja sukellan nettikauppoihin selailemaan mattoja! Toivottavasti `se oikea` löytyisi pian.

Koti Sisustus

Syksy näkyy vaatekaapissa

Kesävaatteet, -asusteet ja -kengät on siivottu kaappien perukoille ja olisi aika laittaa syystamineet esille ja päälle. Erittäin tehokkaiden siivousbuustien ansiosta kaapit kuitenkin ammottavat tyhjyyttään. Jaksan nauraa omaa optimistisuuttani talon remontin aikana. Makuuhuoneeseemme hankittiin tuolloin 3metriä pitkä vaatekaappikokonaisuus ja niin miehelläni kuin minullakin on useamman kaapin verran tilaa säilyttää vaatteita. Totuus on kuitenkin, että molempien vaatteet menisivät yhdessä kahteen kaappiin. Loput 2metriä huonetilaa olisi voitu käyttää johonkin muuhun.

Raskauksien aikana olin normaaliakin laiskempi pukeutuja, liian usein löysin itseni niin sanotuista pieruverskoista, anteeksi ystävät siitä! Kuitenkin nuorimman lapsen synnyttyä, tein päätöksen etten enää ikinä käytä raskausajan vaatteitani ja tuplasin onnistumisen mahdollisuudet laittamalla kyseiset vaatteet kiertoon. Tämä ei varsinaisesti auttanut täyttämään tyhjyyttä huutavia vaatevarastoja. Ja koska en varsinaisesti ole vielä täysin sinut jälleen uuden kroppani kanssa (kiitos synnytyksen ja raskauden) olen laiminlyönyt omia vaatehankintojani. Nyt olisi kuitenkin aika lyödä faktat pöytään, katsoa itseään ja kroppaansa ylpeänä peillistä ja todeta olevansa just hyvä. Ja tämä kroppa tarvitsee arvoisensa verhoilun.

Syksynvaatteet.jpg

Kävin kurkkaamassa Booztin tarjonnan ja leikin mielikuvitusleikkiä ”mitä tilaisin heti-nyt jos olisi mahdollista”. Kaipaan syksyy muutaman klassisen puseron kuten United colors of Benettonin valkoisen (1.) sekä Rosemunden roosan värinen (3.). Noiden puseroiden lisäksi tarvitaan ehdottomasti neule (Cream 2.) sekä neuletakki (Creamin tämäkin, 4.). Takkeja löytyy vinopino, mutta varsinainen jokasään-takki puuttuu joukosta. Tämä Helly Hansenin takki (5.) ihastutti värillään ja muodollaan. Muutaman Hellyn omistajana luotan sokeasti tämän laatuun. Vaatekaapistani taitaa löytyä tällä hetkellä kaksi polvipituista mekkoa, molemmat kesäisen raidallisia ja luottomekko mustana on ollut ostoslistalla jo muutaman vuoden ajan, voisiko se olla tämä Ralph Laurenin (6.)? Vihaan niin monen muun tavoin farkkujen ostoa. Miten hankalaa voi olla löytää omille jaloille ja vatsalle sopivia ja hyvin istuvia housuja?! Kuitenkin tämän tyyppiset pitäisi löytää (7.), wish me luck! Syksyn parhaat kengät? Nahkaiset nilkkurit, absolut! Tumman ruskeat jo löytyy, mutta hieman vaaleammille (8.) löytyisi myös käyttöä. Hirvittävän aktiivinen korujen käyttäjä en ole (ihan käytännön syistä), mutta rannekello löytyy ranteestani yhä useammin! Molemmat, niin kello kuin korvakorut ovat Thomas Sabon jonka koruja olen käyttänyt jo jokusen vuoden (9). Taidan olla enemmän kenkä- kuin laukkuihmisiä, sillä arkikäytössä olevia laukkuja löytyy naurettavat kolme kappaletta. Toisaalta tässäkin toteutan ideologiaa ”vähemmän on enemmän”. Miksi täyttää kaapit esineillä ja tavaroilla joille ei ole käyttöä? Kaikki kolme laukkua ovat kuitenkin ruskeita joten mustalle tulisi käyttöä. Laukun tulisi olla käytännöllinen ja kunnollisen kokoinen, emme käytä varsinaista hoitolaukkua pienempien lasten kantamuksiin vaan piilotan heidän tarvikkeensa omaan laukkuuni. Kauniin hoitolaukun hinnalla ostan mieluummin kauniin käsilaukun. Coachin laukusta löytyisi tilaa ja tyyliä (10.)! Helly Hansenin pipo (11.) istuisi hienosti takin kanssa yhteen ja kaulaan vielä pehmoinen villahuivi (12.)! 

Mikään varsinainen värien ilotulitushan tämä kollaasi ei ole, mutta menisi hienosti jo olevien vaatteiden joukkoon! Olen arka käyttämään värejä tai kuvioita, pääsääntöisesti värit ovat maanläheisiä ja kuviot hillittyjä. En usko, että kokisin oloani kovinkaan mukavaksi muunlaisissa vaatteissa. Ja kuten jo laukun kohdalla hieman avasinkin filosofiaani, kerrottakoon vielä, että näin kolmenkymmenen ikävuoden kynnyksellä olen vihdoin ymmärtänyt ettei vaatteiden määrä ole itselleni se oleellinen asia vaan nimenomaan laatu ja kestävyys. Vaikka arkivaatteet kovassa myllytyksessä ovatkin niin käytön kuin pesunkin aikana, toivon niiltä kestävyyttä. Tämä luonnollisesti näkyy tuotteiden hinnassa, mutta korkea hinta ei suinkaan ole tae laadusta, omat luottomerkit oppii vain kokeilemalla ja ajan kanssa.

Muoti Trendit