Liian nuori hyväksi äidiksi?
Olen viime aikoina huomannut, että en halua kertoa ikääni muille äideille. Olemme käyneet esikkoryhmissä ja perhekahviloissa, joissa on mukava nähdä muita samassa tilanteessa olevia. Olen ollut kaikkialla nuorin äiti ja mulle on tullut joku outo tarve salailla ikääni. Kun joku kysyy sitä, sivutan kysymyksen ja vaihdan puheenaihetta.
Mistä tämä johtuu? Mietin sitä tänä aamuna kahvikuppin äärellä. Kun ikäni tulee esille, minulta aletaan kysellä onko tukiverkostoni kunnossa ja hoitavatko vanhempani paljon vauvaa. Ööö….. eivät. Vauvahan on minun, eikä heidän. Olen kyllä ihan aikuinen ihminen ja kykenevä huolehtimaan jälkeläisistäni. Tietenkin tukiverkosto on tärkeä, mutta en koe ikäni lisäävän tarvetta tukeutua muihin.
On tullut vastaan ihmisiä, joiden mielestä hyvä vanhemmuus on suoraan verrannollinen ikään. Törkeimpiä ovat ne, jotka isoon ääneen kertovat miten heidän elämänkokemuksensa takia he ovat loistavia äitejä. He myös muistavat mainita, kuinka nuorella iällä ei vielä voi ymmärtää kaikkia kasvatukseen liittyviä tärkeitä asioita. Osa on jopa sanonut suoraan, ettei nuorena voi olla kovin kummoinen äiti. Itse olen lyhyellä elämänkokemuksellani kuitenkin oppinut, etten kritisoi yhtä äänekkäästi muiden tapaa elää ja kasvattaa lapsiaan. Näitä tyyppejä on tullut onneksi vastaan vain muutama.
Saan myös paljon itsestään selviä ohjeita. Kaikki eivät tuunnu ymmärtävän, että olen aivan täysjärkinen nuoresta iästä huolimatta. Tiedän, että vauvalle täytyy vaihtaa vaippa ja antaa ruokaa. Minulla ei saisi myöskään olla omaa kasvatustyyliä, vaan minun tulisi seurata vanhempien äitien ohjeita tarkasti ja poikkeuksetta. Tiedän näiden ohjeistajien tarkoittavan vain hyvää. Aina kuitenkin tulee mieleen ajatus, että sanoisivatko he minulle näitä asioita, jos olisin kymmenen vuotta vanhempi.
”Oliko se vahinko?” on ihan perus kysymys nuorelle äidille. En usko, että asiaa kysellään paljon niiltä 28 -vuotiailta keskiverto synnyttäjiltä. En ole kokenut tarpeelliseksi vastata kysymykseen. Jokainen lapsi on lahja, eikä minun seksielämä tai ehkäisy asiat kuulu kenellekään muulle.
Olen aina toivonut saavani lapset nuorena ja olen kaikesta tästä hyvin kiitollinen. Taloustilanteeni tuntuu huolestuttavan monia, koska nuori ikäni yhdistetään jotenkin köyhänä elämiseen. Voin ostaa lapselleni kaiken mitä hän tarvii ja jopa jotain ylimääräistäkin kivaa. Moni minua vanhempi ei voi niin tehdä. Haluaisin opettaa pojalleni elämänarvot, joissa se materia ei ole tärkeintä, vaan henkinen pääoma.
Yleistäminen on ikävää. Minä en ole se bilettävä opiskelija, jonka tunnet, vaan minä olen minä. Ikä ei tee minusta samanlaista kuin joku toinen. Kaikki ikäiseni eivät ole varmasti valmiita vanhemmuuteen, mutta antakaa minun olla. Jokaisella on oma juttu. Yksi tykkää matkustella ja opetella kieliä, toinen kerää kaiken tiedon ilmastonmuutoksesta ja minä olen äiti. Äitiys on mua varten. Sillä ei ole väliä onko 17 -,30 – vai 40 -vuotias, jos tehtävänsä äitinä hoitaa parhaalla osaamallaan tavalla.
Minusta meidän olisi aika unohtaa erottelu äitien välillä. Ei kutsuta ketään enää teiniäidiksi tai mummoäidiksi, paitsi jos hän erikseen niin toivoo. Lopetetaan se toisten kasvatustapojen haukkuminen ja yritetään enemmin ymmärtää, miksi joku tekee asiat eritavoin kuin itse. Tämä maailma pysähtyy, jos lasten saaminen hyväksytään vain 28 -vuotiailta ja kaikki noudattavat täysin samaa kasvatustyyliä. Me ollaan kaikki erilaisia ja niin meidän lapsistakin tulee.
Minun pitää kyllä kiittääkin kaikkia epäilijöitä. Heidän ansiostaan haluan näyttää entistä enemmän, kuinka hyvä äiti voin omalle lapselleni olla.
Hei!
Harmi, että olet joutunut erilaisten ennakkoluulojen kohteeksi. Pidä vaan leuka pystyssä, olet varmasti loistava äiti!
Olen samaa mieltä, ettei hyvä vanhempi ole suoraan verrannollinen ikään, mutta usein mietin nuorten vanhempien taloustilannetta. Varsinkin nyt, kun 19-vuotias ystäväni ilmoitti olevansa raskaana. Hän on seurustellut puolisonsa kanssa noin vuoden ja molemmilla koulut kesken. Kummallakaan ei ole työpaikkaa. Jostain syystä he eivät saakaan asumistukea yhtenä kuuna, jolloin heille tuli paniikki: mistä rahat vuokraan?
Tämä ihmetyttää minua. Jos talous on pelkästään tukien varassa, onko oikea aika hankkia lapsi? Omasta mielestä ei. Ei todellakaan.
Useasti olen kuullut tähän vastaväitteen: ”Ei kaikessa ole kyse rahasta!” ja ”rakkaus on tärkeämpää kuin raha”, ja ymmärrän nuo pointit, mutta toisaalta taas en. Vauvan hankkiminen on kallista. Minusta on itsekästä hankkia lapsi vain sen takia koska haluaa, ja unohtaa kokonaan realiteetit. Onko sellainen elämä nautittavaa, missä pitää jatkuvasti laskea joka ikinen sentti? Onko se lapselle reilua?
Kävi miten kävi, olen heidän tukena.
Mitä mieltä olet itse tästä asiasta?
Hyvää jatkoa teille!
Itse ajattelen nyt omalla äitiyslomallani, etten lorvi valtion kustannuksella. Olen maksanut veroja ja nyt saan niille vastinetta. Nämä sun tuttusi kuitenkin opiskelevat ja he todennäköisesti menevät töihin ja maksavat veroja. He siis tekevät asiat toisin päin kuin minä.
Uskon, että lapseen vaikuttaa enemmän tiukasta taloustilanteessa ahdistuneiden vanhempien näkeminen kuin se rahan puute. Opiskelujen ohessa on mahdollista tehdä töitä. Jos oma raha tilanne ahdistaa, kannattaa ottaa se paskaduunilta tuntuva työ. Onneksi itse en ole joutunut koskaan pelkäämään, ettei ruokaan riitä raha.
Ärsyynnyn kyllä niistä ihmisistä, joilla ei ole mitään aikomustakaan mennä ikinä töihin. Sitten jotku vielä kehtaa valittaa, kun sossu ei maksakkaan sitä kaikista kalleinta ja hienointa asuntoa. Myös roskalava ryhmässä kerjäävät ärsyttää mua. Miksi joku opiskelia tai yksinhuoltaja on enemmän ansainnut jonkun ilmaisen ikean hyllyn kuin ihan tavallinen perheellinen?
Pieneen vauvaan ei paljon rahaa mene ja kun lapsi on isompi ovat vanhemnat jo todennäköisesti työelämässä. Jos tiukka rahatilanne olisi pysysä, lapsen hankkiminen olisi mielestäni vähän vastuutonta. Toisaalta huonoon parisuhteeseen lapsen tekeminen on minusta paljon vastuuttomampaa.
Tässä joitain ajatuksia aiheesta. En osaa sanoa jyrkkää eitä tai joota. Nämä on niin tilannekohtaisia.
”Nyt saan niille vastinetta”: luulen kyllä, että olet jatkuvasti saanut, jos olet käynyt suomalaisen peruskoulun ja lukion, sekä hyödyntänyt julkista terveydenhuoltoa. Veroja täytyy siis maksaa vielä monta vuosikymmentä, jotta ”velka” tasoittuu. En sano tätä mitenkään tuomitsevasti, sama tilanne itsellä. 🙂 (Olen 20v työssäkävijä.) Särähti vain pahasti korvaan tuo lause, ihmisen ensimmäiset (ja viimeiset)
20 vuotta kun ovat usein nimenomaan sitä saamista.
Sain esikoiseni vähän vajaa 26-vuotiaana eli en edes kovin paljon keskivertoa nuorempana, mutta silti olen itsekin kokenut joutuvani taistelemaan nuori äiti -stereotypioita vastaan. Paras oli, kun eräs minua kaksi vuotta vanhempi, samaan aikaan esikoisensa saanut vertasi itseään minuun ja sanoi olevansa ”hieman vanhempi äiti”. 😀 Samaten jotkut (muutaman vuoden vanhemmat!) ovat välillä tulleet kertomaan, miten minun iässäni olisivat olleet niii-iiin epäkypsiä. Ymmärrän toki, että kyse on heidän kokemuksestaan eikä kai(?) suoranaisesti minusta, mutta silti tuollaiset kommentit tuntuvat vähän hölmöiltä. Ongelmat taloudessa ja parisuhteessa eivät kyllä ole mikään nuorten äitien yksinoikeus.
Naurattaa tuo ”hieman vanhempi äiti”. Nuita ”itse en olisi vielä valmis” -kommentteja tulee kyllä tosi paljon. Monet on myös kertonu, että ne on yllättyneet kuin hyvä äiti musta on tullu. Ihan ku kaikki ois oottanu, että oon ihas paska äiti.