Olen viime aikoina huomannut, että en halua kertoa ikääni muille äideille. Olemme käyneet esikkoryhmissä ja perhekahviloissa, joissa on mukava nähdä muita samassa tilanteessa olevia. Olen ollut kaikkialla nuorin äiti ja mulle on tullut joku outo tarve salailla ikääni. Kun joku kysyy sitä, sivutan kysymyksen ja vaihdan puheenaihetta.

Mistä tämä johtuu? Mietin sitä tänä aamuna kahvikuppin äärellä. Kun ikäni tulee esille, minulta aletaan kysellä onko tukiverkostoni kunnossa ja hoitavatko vanhempani paljon vauvaa. Ööö….. eivät. Vauvahan on minun, eikä heidän. Olen kyllä ihan aikuinen ihminen ja kykenevä huolehtimaan jälkeläisistäni. Tietenkin tukiverkosto on tärkeä, mutta en koe ikäni lisäävän tarvetta tukeutua muihin.

On tullut vastaan ihmisiä, joiden mielestä hyvä vanhemmuus on suoraan verrannollinen ikään. Törkeimpiä ovat ne, jotka isoon ääneen kertovat miten heidän elämänkokemuksensa takia he ovat loistavia äitejä. He myös muistavat mainita, kuinka nuorella iällä ei vielä voi ymmärtää kaikkia kasvatukseen liittyviä tärkeitä asioita. Osa on jopa sanonut suoraan, ettei nuorena voi olla kovin kummoinen äiti. Itse olen lyhyellä elämänkokemuksellani kuitenkin oppinut, etten kritisoi yhtä äänekkäästi muiden tapaa elää ja kasvattaa lapsiaan. Näitä tyyppejä on tullut onneksi vastaan vain muutama.

Saan myös paljon itsestään selviä ohjeita. Kaikki eivät tuunnu ymmärtävän, että olen aivan täysjärkinen nuoresta iästä huolimatta. Tiedän, että vauvalle täytyy vaihtaa vaippa ja antaa ruokaa. Minulla ei saisi myöskään olla omaa kasvatustyyliä, vaan minun tulisi seurata vanhempien äitien ohjeita tarkasti ja poikkeuksetta. Tiedän näiden ohjeistajien tarkoittavan vain hyvää. Aina kuitenkin tulee mieleen ajatus, että sanoisivatko he minulle näitä asioita, jos olisin kymmenen vuotta vanhempi.

”Oliko se vahinko?” on ihan perus kysymys nuorelle äidille. En usko, että asiaa kysellään paljon niiltä 28 -vuotiailta keskiverto synnyttäjiltä. En ole kokenut tarpeelliseksi vastata kysymykseen. Jokainen lapsi on lahja, eikä minun seksielämä tai ehkäisy asiat kuulu kenellekään muulle. 

Olen aina toivonut saavani lapset nuorena ja olen kaikesta tästä hyvin kiitollinen. Taloustilanteeni tuntuu huolestuttavan monia, koska nuori ikäni yhdistetään jotenkin köyhänä elämiseen. Voin ostaa lapselleni kaiken mitä hän tarvii ja jopa jotain ylimääräistäkin kivaa. Moni minua vanhempi ei voi niin tehdä. Haluaisin opettaa pojalleni elämänarvot, joissa se materia ei ole tärkeintä, vaan henkinen pääoma. 

Yleistäminen on ikävää. Minä en ole se bilettävä opiskelija, jonka tunnet, vaan minä olen minä. Ikä ei tee minusta samanlaista kuin joku toinen. Kaikki ikäiseni eivät ole varmasti valmiita vanhemmuuteen, mutta antakaa minun olla. Jokaisella on oma juttu. Yksi tykkää matkustella ja opetella kieliä, toinen kerää kaiken tiedon ilmastonmuutoksesta ja minä olen äiti. Äitiys on mua varten. Sillä ei ole väliä onko 17 -,30 – vai 40 -vuotias, jos tehtävänsä äitinä hoitaa parhaalla osaamallaan tavalla.

Minusta meidän olisi aika unohtaa erottelu äitien välillä. Ei kutsuta ketään enää teiniäidiksi tai mummoäidiksi, paitsi jos hän erikseen niin toivoo. Lopetetaan se toisten kasvatustapojen haukkuminen ja yritetään enemmin ymmärtää, miksi joku tekee asiat eritavoin kuin itse. Tämä maailma pysähtyy, jos lasten saaminen hyväksytään vain 28 -vuotiailta ja kaikki noudattavat täysin samaa kasvatustyyliä. Me ollaan kaikki erilaisia ja niin meidän lapsistakin tulee. 

Minun pitää kyllä kiittääkin kaikkia epäilijöitä. Heidän ansiostaan haluan näyttää entistä enemmän, kuinka hyvä äiti voin omalle lapselleni olla.