Ei mennyt suunnitelmien mukaan

Minusta tulikin aivan toisenlainen kuin suunnittelin. En opiskelekaan hyvätuloiseen ammattiin ja asu yksin eläen täysin ennalta määräämälläni tavalla. Nuorempana nimittäin päätin, että minusta tulee psykologi, joka asuu lähiössä nätissä omakotitalossa. Kuvaan kuului tietysti myös ihana aviomies, kaksi lasta, koira ja mersu. Yksin asuisin opiskeluajan siksi, että yksin asuminen on ainoa edellytys aikuistumiselle, tai niin minä luulin. Asioiden oli mielestäni pakko tapahtua oikeassa järjestyksessä ja tietyssä iässä. Olin aivan varma, että elämä kaatuu, jos sen antaa mennä hetkeäkään omalla painollaan. En myöskään aikonut koskaan opetella laittamaan ruokaa. Yläkoulun kotitaloustuntien alettua nimittäin tajusin, että inhoan kokkaamista. Äidille selitin, että hankin sitten joskus itselleni kokin mieheksi.

Kokkimies onkin ainoa suunnitelma, joka toteutui ja oikeastaan sekin vain sattumalta. En ole koskaan asunut yksin, enkä aio koskaan asuakaan. Minulla ei ole koulutusta ja palkkani on hyvin vaatimaton. Asumme vuokralla ja odotamme ensimmäistä lastamme. Opettelin sitten kuitenkin myös tekemään makaronilaatikon ja keittämään perunat. Jos menneisyyden minä näkisi tämän, hän varmaan pyörtyisi. Olen kuitenkin nyt onnellisempi kuin koskaan ja rakastan elämääni. Nykyään tajuan, ettei onnellinen elämä ole valmiiksi piiretyn reitin seuraamista. Yllätykset ja suunnittelmattomuus voivat tuoda elämään ne kaikista parhaat ja rakkaimmat asiat.