Byrokratian rattaat

Kuudennelle tapaamiskerralle saimme lähes koko ryhmityksen kasaan, ylävartalovammat oli selätetty ja olimme valmiina taistoon. Eräs jäsenistämme joutui valitettavasti jättämään tämän erän välistä toisen lajin tentin takia, mutta onneksi muu porukka oli valmiina taistoon byrokraattisten johtajien lailla. Lähdimme siis hampaat irvessä kohti taistoa ja silmissä siintävää byrokratian selättämistä.

Tapaamisen aiheena siis oli kaikkien niin rakastama byrokratia ja tarkemmin sanottuna byrokratian johtaminen. Aiheena tämä oli ryhmämme jäsenille jo entuudestaan tuttu aihealue, eikä puuttuvan palasen poissaolo taistoa haitannut.

Kiekon pudottua jäähän tai tarkemmin opettajan aloitettua puheen pääsimme heti kiinni byrokratian käsitteisiin. Ensimmäisenä opimme byrokratian käsitteen, jonka tarkka sisältö voi yllätyksenä tulla jollekin. Selviäähän siinä kuitenkin esimerkiksi se, että hidas toiminta esimerkiksi valtion konttoreissa johtuu säännöistä ja kurinpidosta, jotka on järjestetty hierarkkisesti tai rinnakkain. Saimme selville myös organisaationmallin käsitteen, joka oli ryhmämme jäsenille uusi asia.

Seuraava tärkeä pointti oli Weberin byrokratian 15 periaatetta. Tämän katsoimme tärkeäksi asiaksi ja kertailimme aihetta illalla powerpointista, jotta muistaisimme nämä periaatteet myös tentissä.

Yleisesti kuullaan puhuttavan ainoastaan byrokratian haitoista, mutta todellisuudessa byrokratiasta on enemmän hyötyä kuin haittaa. Tätä ei vain tule aina ajatelleeksi saati huomanneeksi. Ehkä merkittävimpänä tavallisen kansalaisen lasien takaa katsottuna on byrokratian tuoma hyöty, joka antaa oikeuden valittaa asioista. Tätä monet eivät koskaan tule ajatelleeksi. Toinen erittäin tärkeä seikka byrokratian hyödyistä on se, että kukaan ei ole lain yläpuolella, vaan kaikkia koskevat samat lait. Näitä asioita tuumaillessa valaistuimme byrokratiasta ja totesimme sen olevan päinvastoin ennakkoluuloja hyvä asia.

Muta kuten demokratian käytäntöihin kuuluu, täytyy myös byrokratiaa kaiken hyvän lisäksi kyseenalaistaa. Onhan se kuitenkin selkeä tosia-asia, että virastojen hierarkia luo koneen, jossa yksilön tulevaisuus on korkeintaan siirtymistä samankaltaisista tehtävistä toiseen, kuten luennon powerpointissa hyvin kerrotaan. Samaisessa slidessä myös esitetään hyvin Peters ja Waterman:nin (1982) määritelmät: ” työntekijä on rajoitettuine vastuineen pieni ratas organisatorisessa koneistossa” ja ” työntekijät voidaan vapauttaa byrokratian siteistä kasvattamalla heidän vastuitaan ja autonomiaansa”. Nämä määritelmät sopivat hyvin vielä nykypäivän työkuvaan.

Noin tapaamisen puolessa välissä pääsimme käsiksi tärkeään opittavaan asiaan: Kontingenssiteoriaan. Tässä vaiheessa heräsimme keskusteluun täysin, sillä kuuluuhan aihe myös tärkeisiin teeman oppimisasioihin. Mitä kyseinen 1970-luvulla tullut johtamisteoria siis tarkoitti; ”Teorian mukaan on olemassa useita avainkontingensseja, jotka muovaavat organisaatiota samalla kun se mukautuu niihin”. Avainoletuksina kontingenssiteoriaan kuului: Ympäristö, teknologia ja koko. Aiheen ollessa hyvin tärkeä perehdyimme myös tarkemmin esityksen pdf-tiedostoon, jossa esitettiin kontingenssiteoria erittäin hyvin taulokkona eräällä sivulla. Tämä taulukko käytännöllisti asia erittäin hienosti!

Tässä vaiheessa tapaamista oli asiaa kertynyt jo huomattava määrä, mutta jatkoimme taistelua vielä sinikkäästi. Olihan alkamassa jo kuitenkin 3. erän viimeiset peliminuutit, joiden siivittämänä pääsimme Minzbergin (1979) jaotteluun organisaatioista. Herra Minzberg jaotteli tuohon aikaan organisaatiot sen mukaan, mihin ympäristöihin ja mihin tilanteisiin ne sopivat. Mieleenpainuvimpina asioina tästä jäi mekaaninen byrokratia, tulosyksikkömalli ja adhocratia. Mitä nämä käytännössä tarkoittivatkaan, jää se vielä kotitehtäväksi.

Luennon ja ”taistelun” päätteeksi olimme valaistuneet. Byrokratia ei välttämättä olekaan niin huono asia, mitä siitä yleisesti ottaen luullaan. Itseasiassa tajusimme, että byrokratialla johtaminen toimii useissa eri organisaatioissa paljon paremmin, kuin jokin muu johtamistapa. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa taistoa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *