Kasin aamut

Kasin aamut….Kasin aamut….kasin aamut…

Tällä kertaa osallistujakunta ei ollut aivan yhtä läsnä. Tai edes hereillä. Vaikka kuinka mielenkiintoa riittäisi, kasin aamut tuntuvat välillä ylitsepääsemättömiltä esteiltä. Emme kuitenkaan antaneet väsymyksen hidastaa toisiamme, sillä ne jotka eivät selviytyneet kukonlaulun aikaan koulunpenkille, kuulivat luennon asioista muilta ryhmäläisiltä.

Yksilön asema ryhmässä on aina ollut kiehtova asia, ainakin yksilön näkökulmasta. Jokainenhan haluaa kuulua johonkin, koska se luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Organisaatio- ja ryhmäkäyttäyttymiseen vaikuttavat yksilöiden lisäksi siis ryhmä ja organisaatio, mutta miten? Kaikki mallit eivät ole paperille kirjoitettuja, tietoista toimintaa ( Esimerkiksi kauppisporukan kanssa sitä ei edes huomaa kun jallupullo onkin valunut kurkusta alas :D) vaan huomaamattoma käyttäytymismalleja. Näitä asioita voi havannoida: perception ( tunteet, aistimukset) ja observation (muusta riippumatonta havainnointia)

Tunnilla esilletulleista asioista ainakin skeemat vaikuttivat uusilta, mutta kun niistä kerrottiin, sai huomata asioiden olevan ennalta tuttuja. Myös kognitiivinen dissonanssi oli tuttu juttu. Muutkin psykologiaan liittyvät asiat vaikuttivat ’vanhalta tiedolta’, joista oli saanut lukiossa kuulla kuten arvot, persoonallisuusjutut, Freudin ajatukset yms. ( vaikkei silloin niitä kyllä opetellut :D).

Nyt kun asioihin on hieman saanut erilaista näkökulmaa, herää kysymys; pitäisikö työn olla nimeltään tiimityö eikä ryhmätyö. Tiimissähän on jokaisella jäsenellä omaa vastuuta. Jokainenhan meistä tietää millaista on ryhmätyö, mutta tiimityön käsitettä voisi hieman aukaista. Tiimien kehityksellä on viisi erilaista vaihetta (muotoutuminen, kuohunta, yhdenmukaisuuden vaihe, kypsä toiminta, hajoaminen (mainittakoon että tiimistämme tuntuu, että olisimme siirtymässä hajoamispisteeseen :D)). Tiimityöhön kuuluu myös refleksiivisyys. Meidan kehitystämme matkana voisi kuvata mukiinmeneväksi.

Johtajalle on lueteltu 7 myrkkynuolta. Luulimme aluksi, että aiheena olisi seitsemän kuolemansyntiä (asia ei ollutkaan niin; lopussa ei paljastunutkaan päätä laatikossa 😀 (kts. Se7en)). Nämä myrkkynuolet ovat: Pelon ilmapiiri, taitamattomuus, luotettavuuden puute, sosiaalisen älykkyyden puute, työ ennen muuta elämää, pakottaminen arvojen vastaiseen toimintaan, väistämättömät nuolet. Yhdellä ryhmämme jäsenistä heräsi kysymys: elävätkö johtajat näin suuressa puutteessa (esim Putin).

Belbin on luotellut 9 erilaista tiimiroolia: Keksijä, Tiedustelija, Kookoja, Takoja, Arvioija, Diplomaatti, Tekijä, Viimeistelijä, Spesialisti. Roolit vaikuttavat arvokkailta, ehkä hieman kärjistettyjä. Harvoin yksi jäsen täyttää pelkästään yhden roolin vaan osallistuu tai omaa piirteitä muista rooleista.

Mitä jäi mieleen

-Ryhmän ja tiimin erot

-Tiimien jäsenten roolit

-Erilaiset psykologiaan liittyvät teoriat

-Skeemat

 

 

morning-yeah-e1372181571483.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *