Kämpelöstä konttaamisesta tähdenlentoon

Jokainen kerta on tietynlaista rakastamista, hetken rakastaminen voi päättyä uuteen rakastamiseen tai sitten se voi loppua tasan siihen hetkeen, kun huomaat jalat levälläsi toisen huohottavan suu montullaan, tyhjä katse kasvoilla, hiki valuen päälläsi ja mietit vaan, että loppuisipa tämäkin epäonnistunut kerta jo. Toisaalta voit myös miettiä samassa tilanteessa täysin päinvastoin ja toivoa, ettei tämä loppuisi ikinä, kuitenkin joku muu päättää puolesta ja aamulla heräät pelkkien boksereiden vierestä.

Monesti puhutaan niistä hyvistä ja täydellistä kerroista. Harvoin niitä kiusallisia, hirveitä kertoja, niitä jotka vaihtaisit pois, jaetaan pitkin kahviloita. Koska seksihän on kaunis asia, se on ihanaa uudenkin ihmisen kanssa.  Kuitenkin itse näiden boksereiden vierestä heränneenä, paikat herkkinä, muisti roskapöntössä – olisi se kai voinut paremminkin mennä. Yleensä sitä toivoo, kun antaa sitä hyvää, että ehkä tästä nyt vihdoin pääsisi seksiä pidemmälle. Mutta harvemmin ne baarista kannetut yhden illan, todennäköisesti viidessä minuutissa tapahtuneet rakastumiset kantavat sitä humalaista seksiä pidemmälle, miksi kuitenkin siihen sortuu kerrasta ja vuodesta toiseen?

Toisaalta itse olen rakastunut useamman illan, vuodenkin ajaksi, siitä huolimatta, että aluksi seksi oli kirjaimellisesti traagista. Tämä kundi oli komea, ruskeat silmät. Baarista lähdettiin eriteille, kuitenkin samana yönä vielä päädyttiin samaan osoitteeseen. Päädyttiin samaan osoitteeseen muutamaan kertaan, ennen kuin mitään tapahtui.

Ensimmäisen kerran, kun se sitten tapahtui, olin varma, että me molemmat oltiinkin neitsyitä taas. Raajat joka puolella, kömpelöä. Siitä oli sulavuus kaukana, ei kemiaa ja jälkeenpäin mietin, että tästä ei tule mitään, ilman hyvää seksiä ei ole kyllä parisuhdettakaan. Seksi oli kuin kala kuivalla maalla, tahti ei edes hiponut kilpikonnan kävelyä, peniksen kärki juuri ja juuri kurkisti sisään. Hetkiä, jotka eivät edes pikakelauksella olisi muuttuneet paremmiksi. Hetkiä, joita toivon, ettei enää ikinä tarvitse elää uudestaan.

Sitä pohditaan, meneekö alku aina jännityksen piikkiin, mitä jos se alku kestää esimerkiksi kuukauden, eikä muutosta näy? Näinä hetkinä on hyvä nauttia hieman viiniä, avata suu ja nauttia keskustelun tuomasta kehityksestä, jonkin ajan jälkeen toinen on tuttu, tuttu joka kestää rakentavan palautteen. Jopa se kömpelöin seksi saattaa muuttua täydelliseksi, kun toinen ei ajattele tyydyttävänsä toista pelkästään jyystämällä samasta asennosta, samaan tahtiin, joka on yksi työntö puoleen minuuttiin ja käyttäen pelkästään 1/3 osaa peniksestä. Toisaalta ei kukaan ole seppä syntyessään. Tämän tarinan muutti onnelliseksi se viinilasi, humalassa kunnon seksi ja ne käydyt keskustelut. Jonka jälkeen sai nauttia kunnon seksistä, lukuisista orgasmeista. Sen illan rakastumista kesti muutaman vuoden ajan – seksi siitä ehkä vuoden verran, mikä saa pitämään seksuaalisen vetovoiman suhteessa? Ihanteellista olisi, että seksuaalisuus pysyisi samana läpi suhteen, näin kuitenkin harvoin tapahtuu, halut vähenee, suhteet kuivuvat, lopulta aletaan näkemaan nurmikko vihreämpänä aidan toisella puolella.

S

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *