Mä oon tässä mahan kasvaessa ruvennu miettiin et apua, miten mä osaan hoitaa vauvaa?! Ei sillä ettenkö olis vauvoja paljon hoitanut, mutta siitä on aikaa taas kun on ihan pienen kanssa ollut . Noh, nyt mulle tuli oiva mahdollisuus päästä terästään taitoja!

Kävin sijaiseperheessä viikonlopun kyläileen, siellä missä vartuin aikuiseksi. Tää pariskunta on jatkanu tätä lastenhoitoa sillä saralla, että ottavat synnäriltä adoptioon meneviä vauvoja hoitoonsa noin kahdeksi kuukaudeksi. Biologisella äidillä on tuo 2kk harkinta-aikaa ennen ku voi allekirjottaa adoptio paperit. Sen jälkeen nää vauvat lähtee sitten jonnekkin uuteen kotiin, jollekkin pariskunnalle joka on pitkään toivonut lasta, muttei syystä tai toisesta ole saanut.

Toisaalta tosi surullista ajatella, että miten joku voi antaa oman lapsen pois? Mut sit taas tosi epäitsekäs teko, kun ajattelee että jos se onkin lapsen parhaaksi. Ja miten onnelliseksi jotku ihmiset tulee kun saavat oman lapsen, pitkän odotuksen jälkeen.

Mut takas tähän vauvan hoitoon! Miten luontevasti se kaikki tulikin heti kun tän vauvan syliini otin! 🙂 Ja miten kilttikin tää vauva oli! Vaihtelin vaippoja, syötin ja puin. Suurinmman osan päivästä vauveli nukku, mut miten hieno tunne oli katsella sylissä tuhisevaa kääröä! <3 Olin ihan myyty. 

Oikeen pelottaa miten vahvat tunteet voi omaa lasta kohtaan tulla! <3 Oli nimittäin tosi vaikea lähteä ja jättää tää pieni nyytti ilman mua.. :’) Toki tiiän ettei sillä siellä mitään hätää ole, muttaku muttaku.. mää en oo siellä! Kait mulla jonkinlaiset äidinvaistot heräilee?! 😀 Kotiin sunnuntaina kun tulin, oli itku melko herkässä ja ajatukset vaan harhaili tän käärön ympärillä. Voi voi.. 🙂

Täytyy käydä vielä toistamiseen katsoon tätä vauvaa, ennen kun lähtee maailmalle! Harmi vaan kun asuvat eri paikkakunnalla, niin se lähteminen ei aina ole niin yksinkertaista.