Ponnista ponnista… <3

Kirjoituksissani on ollut hieman taukoa.. syytä en osaa niinkään sanoa. Kivut veivät voimat, väsynyt olin loppuvaiheessa koko ajan ja ajatukset seilasivat mereltä toiselle. Nyt kuitenkin jonkinlainen aika, jaksaminen ja tarkoitus kirjoitukselle on olemassa. Nimittäin, niinkuin otsikosta voikin hieman arvata, hän on täällä nyt! <3 <3 Nyt kun kirjoitan tätä tekstiä: olemme kotona, perheenä ja poika syö juuri isänsä sylissä tyytyväisenä <3

Pientä tekstiä miten kaikki alkoi, eteni ja päättyi..

maanantai 21.11.2016

Viimeinen neuvola käynti ennen laskettua aikaa, jännitys tiivistyi. Vieläkö mä tänne tuun yhtenä kappaleena vai jo seuraavaksi käärön kanssa. Sf-mitta oli tippunut edelliskerrasta (1vko ja kaks pv ), maha laskeutunut, pää kiinnittynyt, neuvolan täti ei enää saanut kokeiltua päätä kunnolla. Mun vointi ok, supisteluja joo sekä säännöllisiä sekä epäsäännöllisiä. Neuvolan tädin sanat loppuvaiheessa tapaamista: ¨Varataan nyt seuraava käyntiaika ens viikolle maanantaille, vaikka en kyl usko että tuut ainakaa enää sillon yhtenä pakettina. Tosin näin olemme puhuneet jo viimeiset kaksi käyntiä ja aina sä vaan oot ollu ton oven takana sovitusti maha pystyssä.¨ 

Kävelin varmaan viimeiset kaksi viikkoa kaupoissa joka päivä (ulkona niin liukasta), jos vaikka supistukset kiihtyisi ja alkaisi tapahtua jotain. Lähdin suoraan neuvolasta jälleen kaupoille kävelemään ja kuluttamaan aikaa jotta mies pääsisi töistä. 

Klo 18 aikaa illalla mua alkoi supistelemaan ihan kunnolla, säännöllisesti 10min välein ja kesto sen 30-50s. Kivut eivät kuitenkaa ollut mitenkää vielä sietämättömät. Kestin nämä ja sitten klo 1:30 aikaa hiljeni tilanne ja pääsin nukkumaan. Siihen asti mentiin noilla ajoilla ja supistuksilla.

tiistai 22.11.2016 (LASKETTU  AIKA<3) 

Yöllä klo 4:30 heräsin vessaan.. pientä veri limaa tullut ja taas supistukset alkoivat samoin aikavälein ku illallakin. Ainoa muutos oli kesto, nyt se oli jo 40s-1min. Otin kipulääkettä sen 1g ja takas sänkyy pötköttää. Mies heräsi ja rupes tekee lähtöä töihin klo 5 ja katsoi mua: ¨Jäänkö mä kotiin sun kanssa?¨ Ei, mee vaa töihin, mä hälytän sua sit jos tapahtuu jotain erikoista. Niin mies lähti töihin ja mä jäin mun vanhempien luokse sänkyyn makaamaan ja kestämään supistusten kanssa. Äitini heräsin klo 5:30 ja katsoi mun tuskailuja. Lähti töihin. Vain minä ja isä enään kotona. Sängyssä kärvistelin klo 7:30 asti kunnes painuin suihkuun. Ei mitään apua tästä pidemmän päälle. Hetkellisesti joo, mutta päätin noin 30min jälkeen tulla pois. Heijausta, kävelyä, lämpöpussia.. turhaan.

Klo 9 aikoihin rupes entisestään tiheentymään supistusten väli ja soitin Lohjalle. ¨Joo, tuu vaa näytille. Kuullostaa kypsältä tilanteelta¨. Ei muuta kun kamat kasaan ja iskä lähti viemään mua Lohjalle synnytyspuolelle. Miehelle ilmoitin töihin, että lähden näytille ja ilmoittelen sitten kun tiedän enemmän. Klo 10:13 kirjauduin osastolle ja suoraan käyrille. Tilannekatsaus: reilu kahdelle sormelle auki ja kohdunkaulaa ei ole. Tunti käyrillä ja sit kätilö sanoi sen mitä on odotettu pitkään: ¨Tota, soittele vaa sille miehelles. Voi rupee tulee tänne päin. Tää lapsi syntyy tänään. Nyt sä voit lähtee vähä kävelee, sulle on tilattu ruoka. Syö ruoka ja tuu takas viimestää klo 14. Aiemminkin saat tulla jos rupee tuntuu siltä.¨ Siinä meni hetki, että sisäistin tämän asian. Ei muuta kun miehelle soitto. Hän lähti töistä tulemaan ja lähdin isän luokse kävelemään sairaalan kahvioon. Isälle kerroin uutiset ja hän odotteli mun kanssa siihen asti, että lähdin osastolle syömään. Viimeiset sanat mitkä isäni mulle sanoi ennen kun hissin ovet meni kiinni: ¨Tsemppiä koitokseen¨. Nämä sanat sai mulle sillon kyyneleet silmiin ja itkin sisäisesti hississä. 

Klo 13 mies tuli vihdoin luokseni sairaalaan ja selitin hänelle tilanteen. Mua sattui, mies hieroi ja tsemppasi. Ei auttanut ja klo 13:30 luovutin ja lähdin takas synnytys puolelle. Oltiin me muistaakseni 30min käyrillä kunnes kätilö sanoi: ¨Eiköhä me siirrytä tonne sali kakkosen puolelle ja mennään suihkuun.¨ Kamat kantoon ja huoneen vaihto. Tämän jälkeen alkoi tapahtua ja yllättävän nopeasti. 

Klo 14:15 menin suihkuun ja kärvistelin siellä supistusten kanssa. Pallon päällä istuskelua, pystyssä ollessa heijailua. Nämäkin keinot rupesivat olemaan ihan tyhjää. Klo 15:20 tuli iltavuoro katsomaan mua ja todettiin suihkun oleva turha jo. Lähdin kävelemään hiljallee mutta varmasti sänkyä päin. Vaatetta päälle ja jutustelua kätilöiden kanssa. 

Klo 16 jälkeen todettin, että eiköhän se ois epiduraalin aika. Mua alettiin valmistelee tätä koitosta varten. Mulle annettiin ilokaasu (synnytykseni paras ystävä <3). Anestesia lääkäri tuli saliin, piikitti mua ja häipyi. Meni hetki ja olin kivuton. Avauduin koko ajan pikku hiljaa. 

Klo 18 puhkastii kalvot ja siinä vaiheessa olin jo 8cm auki. Poitsu voi hyvin masussa, hänen päähän laitettii se joku ihme juttu mikä seuras sydänääniä ja sykettä. Klo 19 aikaa sanoin, et vois laittaa toisen annoksen epiduraalia, kivut alkoi tuntuu jälleen pikku hiljaa. 

Klo 20:16 merkattu ponnistusvaiheen alku ajankohdaksi. Pikku hiljaa alko ponnistuttaa ja poika valuikin alaspäin hiljalleen. Me tiesimme hänellä olevan hieman iso pää, joten aikaa saattaa mennä tässä hommassa. Klo 21 aikaa loppu epiduraalin vaikutus ja lisää en saanu. Joten tästä eteenpäin mentiin ilokaasulla. Jossain vaiheessa tämän jälkeen muistan vaa kaiken kivun keskeltä huudon ja kehoituksen osoituksena mulle: ¨Riikka, nyt jaksa ponnistaa. Pojan pää on vähä jumissa ja sydänäänet laskee hiukan. Ponnista ponnista….¨ Sit multa lähtee hetkeksi muisti, tämän jälkeen en muista mitää, kunnes tunsin pään tulleen ulos. Ja taas mulle sanottiin ¨ponnista riikka, jaksat kyllä¨. Mua sattu, katsoin miestäni vain silmiini, otin ilokaasua, ponnistin, itkin ja huusin. Muistissa ei taaskaan mitään muuta, kunnes….

Oli hetken hiljaisuus salissa ja sitten ihana kätilöni sanoi: ¨Klo 21:28, onneksi olkoon. Tervetuloa pikkuinen maailmaan.¨ Se tunne oli sanoin kuvailematon. Mä itkin, mun mies itki ja puristi mua lujasti. Katottiin toisiamme ja itkettiin. Poika nostettiin mun mahan päälle, napanuora oli vähän lyhyt eikä pikkuinen ylttänyt rinnan päälle. Mies leikkasi hetken päästä käden täristen napanuoran (maailman tylsimmillä saksilla). Poikaa nostettiin ylemmäs ja siinä hän oli. Mun rinnan päällä, mun oma poika, meidän yhteinen lapsi. 

Poika makasi rinnan päällä ja mua hoidettiin. Napanuoraa ponnistin vielä ulos, sitä revittiin. Vihdoin se tuli, mutta.. istukka. Se ei vain tullut. Lääkäri tuli katsomaan tilanteen ja päätti leikkauksesta. Niimpä lähdin klo 22 jälkeen leikkaukseen, missä istukka irroitetaan sitten. Klo 01 jälkeen pääsin takaisin synnyttäneiden osastolle, missä mua odotti mun perhe

Näin meidän rakas poikamme, täsmällinen sellainen syntyi. Laskettuna aikana 22.11.2016 klo 21:28. Mitat: 3785g, 51cm ja pään ympärys 35cm.

Synnytyksessäni oli maailman paras kätilö ja hänen ihana opiskelijansa. Ilman heidän tukea en olisi pystynyt tähän kokemukseen. Mieheni oli ihan älytön tuki, vaikka hän ei ihan ymmärtänytkään aina hänen läsnäolonsa hyötyä. 

Taisin sanoa salissa kokemukseni jälkeen, etten palaa muutamaan vuoteen ja siinä pysyn edelleen. Ei muutamaan vuoteen tätä kokemusta uudestaan. Sairaalassa olimme perhehuoneessa, kotiin pääsimme lauantaina. Tällä hetkellä voimme hyvin kaikki, mitä nyt minulla välillä kipuja alakerrassa. Olen onnellinen vaikka sattuukin. Minulla on nyt perhe, ketä rakastan yli kaiken<3

 

Tuore äiti; Riikka <3

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *