Yksinäisyyden odottamaton aarre: OSA II

Kirjoitus on jatkoa tästä postauksesta.

Yksinäisyyden yleinen parannuskeino on seura, mutta toinen mahdollinen keino on yksinelon tietoinen harjoittaminen.

Joudumme väistämättä viettämään osan elämästämme omassa ruhtinaallisessa seurassamme. Tämän ajan ei välttämättä tarvitse olla sietämätöntä, vaan se voi olla hedelmällistä kasvun ja kukoistuksen mahdollistavia hetkiä. Yksinäisyyden pitkä varjo usein saa meidät unohtamaan yksinelon todellisen arvon. Tässä ykinäisyyteen sukeltavan sarjan toisessa osassa pohdin yksinelon odottamattomia aarteita arkeen, itsetutkiskeluun ja ihmissuhteisiin.

Hedelmällinen kasvualusta

Yksinelo on helpoin ja tehokkain keino tutustua itseen, lujittaa yhteyksiä muihin ja elää luovasti. Näen itselleen kuulumisen (belonging) yksinelon syynä ja seurauksena – tilana, jossa rakennetaan assertiivista selkärankaa.

True belonging is the spiritual practice of believing and belonging to yourself so deeply that you can share your most authentic self with the world and find sacredness in both being a part of something and standing alone in the wilderness. True belonging doesn’t require you to change who you are; it requires you to be who you are.

Brené Brown, Braving the Wilderness

Näin ollen yksinelon arvo koostuu näistä tekijöistä:

• Itsetuntemuksen kehittyminen: Tunnen oman ääneni, kuka olen, mitä haluan, mistä pidän, mistä en pidä. Mitkä ovat omia arvojani, ajatuksiani, mieltymyksiäni, päätöksiäni? Tyylikysymyksistä isoihin elämänvalintoihin – osaan erottaa muiden sanelemat odotukset ja omat unelmat toisistaan.
• Ihmissuhdetaidot: Mitä mukavammin osaan viettää aikaa yksin sitä mukavammin osaan viettää sitä myös muiden kanssa. Paradoksaalista, mutta totta.
• Luovuudelle tilaa tekeminen: Yksinelo yhdistettynä mitään tekemättömään tylsyyteen luo maagisen alustan uusien, omintakeisten ideoiden synnylle. Näen tavallisissa tilanteissa tuikkivia mahdollisuuksia ja kitkaisissa hetkissä ponnahduslautoja kehitykseen.

Parhaiten nämä kolme yksinelon aarretta toteutuu lapsena. Muistan tunteneeni vakaata, rauhallista ja mutkatonta olemassaolon iloa leikkiessäni yksin lapsena. Vaikka olin ainoa lapsi, tunsin oloni itsevarmaksi sekä ryhmässä että omien leikkien keskellä.

Tahdon päästä siihen samaan yksinelon itsevarmuuteen, jota koin lapsena. Haluan tunnistaa oman ääneni, kuulla sen ja noudattaa sen ohjeita luovuuteen.

Aarre #1: KUKA OLEN?

On niin helppoa ajautua ryhmämentaliteettiin. Sellaiseen, jossa jokainen ajatus, mielipide, tyylikysymys, harrastuslaji tai arvo on valikoitunut osaksi identieettiämme matkimalla tai muita ajatellen. Kahvipöytäkeskustelussa toistamme esimerkiksi HS-artikkelien näkökulmia räätälöidyistä uutisaiheista. Tai ostamme vyölaukun vain sen vuoksi, että se on muodikasta. Eikä siinä välttämättä ole mitään väärää. Vaarana voi kuitenkin olla, että ilman tarkempaa ajattelua saatamme kerätä ympärillemme merkityksettömyyttä. Teemme valintoja elämästämme automaatiolla ja ilman sen kummempaa ajatusta.

Yksinelo voi terävöittää ajatteluamme ja lisätä tietoisuutta meille merkityksellisistä asioista. Yksi helppo esimerkki tästä on oman (muoti)tyylin kehittäminen.

Idolini on Quentin Crisp, joka oli oman tyylin kehittämisen edelläkävijä ja puolestapuhuja. Hän meikkasi, käytti kynsilakkaa ja pukeutui näyttävästi jo 1920-luvulla. Omintakeinen tyyli kertoi Crispin mielestä seuraavaa:

They must live. This seems, to me, like the single most salient reason for individual style: we are telling each other that, buried beneath all the common trappings of culture, we are here, and we are human, and we are not to be washed away in a morass of conformity. In this way, what counts as “human” may grow a little.

Quentin Crisp

Crispin mukaan jokaisen pitäisi tehdä töitä muodostaakseen henkilökohtaiset ideat, arvot ja mielipiteet. Muiden mielipiteitä ei pitäisi koskaan omaksua ilman tarkkaa ja tietoista syynäystä ja harkintaa. Ollakseen todella tyylikkäitä (eikä vain muodikkaita) Crisp kehottaa olemaan häpeilemättä oma itsensä ja unohtamaan muodin ja yhteisön asettamat vaatimukset.

Miten teet tämän? Ehkä yksi keino olisi astua pois yhteisöstä ja viettämällä aikaa yksin. Ja tyyli on vain yksi asia, jota voi yksinelossa pohdiskella: Koostuuko elämäsi sinulle mielekkäistä asioista? Mitä kaikkea oikeasti haluat elämältä?

Aarre #2: Ihmisten edessä

Minusta on aina ollut luontevaa olla kotona omassa seurassani, mutta vasta päälle nelikymppisenä aloin nauttia siitäkin, että olen yksin muiden keskellä. Siihen tietysti vaaditaan oikea mielentila ja oikea paikka.

Laura Honkasalo

Yksinelo vahvistaa vurovaikutustaitoja. Paradoksaalisesti muihin ihmisiin saa joskus syvemmin kontaktia, kun on osannut ensin viihtyä erinomaisesti vain omassa seurassaan. Tällöin muiden ihmisten tapaaminen ei ole epätoivoista seuran hakua tai oman yksinäisyyden epätoivoista turruttamista, vaan aitoa toisen ihmisen seurasta nauttimista – omat rajat mielessä pitäen. Liian innokas yksinäinen ihminen tuntuu helposti liian intensiiviseltä seuralta.

Ehkä muistat edellisen postauksen kertomukseni yliopistoporukan tapaamisesta ja siitä, miten epätoivoisesti kaipasin seuraa, ystäviä ja läheisyyttä? Tämä oli oiva esimerkki siitä, miten alustava tunne- ja ajatustila voi sekoittaa täydellisen tilaisuuden. Kun ymmärrän kuka olen ja hyväksyn itseni, pystyn samalla myös kohtaamaan muita vakaammassa ei-niin-epätoivoisessa tilassa, jolloin myös tutustun aidommin uusiin ihmisiin. Mielestäni tähän ajatus- ja tunnetilaan pääseminen saa alkunsa mukavaan yksineloon oppimisesta.

Samalla kun yksinelossa tutustuu paremmin itseensä, sitä paremmin tutustuu myös omiin rajoihinsa. Näen rajani sellaisena itsehyväksynnän ja -kunnioituksen muodostamana kuplana, joka lämpimästi kietoo minut sisälleen ja on läsnä kaikissa tilanteissa. Kupla pitää sisällään arvomaailmani, itsetuntoni, uniikin outouteni ja elämän asenteeni. Voin päättää tarkasti kuinka paljon missäkin tilanteessa haluan tätä sisältöä jakaa muille ja kuinka paljon vastaanotan muiden sisältöä omaan kuplaani. Kupla auttaa päästämään irti epätoivoisesta hyväksynnän hakemisesta ja pettymyksen aiheuttamisen pelosta. Mikä tärkeintä, kupla latautuu ja vahvistuu usein juuri yksinelossa.

Tietysti kritiikkiä ja palautetta on otettava vastaan! Mutta vain valikoidulta joukolta: niiltä jotka tuntevat ja kunnioittavat kuplani sisältöä ja jotka ovat vastavuoroisesti näyttäneet ja jakaneet myös oman kuplansa sisällön. Outo mielikuva, mutta itselle toimii tämä rajojen konkreettinen havainnollistaminen.

Aarre #3: Luovuus

Viisi asiaa tarvitaan luovuuteen:
1. tilaa, rauhallinen paikka
2. aikaa
3. lisää aika
4. itsevarmuutta, joka johtaa pelottomuuteen
5. 56-senttinen vyötärö

John Cleese

Yksinelon voi nähdä epäonnistuneen sosiaalisen elämän sijaan hedelmällisenä kasvualustana. Tilana, jossa luovuus hiljalleen heräilee talviuniltaan verkkaaseen iltapäivään. Ongelmana kuitenkin ei ole yksinäisen hetken löytäminen, vaan siihen pääseminen. Usein täytämme yksinelon hetket jollakin vimpaimella tai muulla harhautuksella peläten yksinäisyyden vihlovaa ulvontaa. Mutta kuten John Cleese viekkaasti ilmaisee, tarvitsemme tilaa, aikaa ja rauhaa luovuuden syttymiselle.

What apps like Candy Crush are best at is demolishing solitude. Put another way, they’re an invasive species, dominating the ground where solitude would otherwise grow.

Natasha Dow Schüll

Miten tähän hedelmälliseen yksineloon sitten päästään? Välillä kaikki huoneen nurkat huutavat hiljaisuutta ja yksinelo muuttuukin yksinäisyyden painolastiksi. Valitettavasti en tiedä miten päästä ikuisesti eroon epämukavasta yksinäisyydestä, mutta uskon kehittävän yksinelon olevan lihaksen kaltainen, treenattavissa oleva taito. Sarjan viimeisessä osassa pohdin keinoja, joilla yksineloa voi harjoittaa, kehittää ja vahvistaa.

Onko sinulla ollut mukavia yksinelon kokemuksia?