Kirjoitin viime sunnuntaina postauksen, joka jostain kummasta syystä vain katosi. Se ei ole luonnoksissa.  Kyseessä oli hyvin harmiton postaus asioista, jotka ovat minua täällä asuessani ärsyttäneet, ilahduttaneet tai oudoksuttaneet. Ärsyttäneitä asioita oli huomattavasti vähemmän kuin ilahduttaneita, ja nekin olivat luonteeltaan aika harmittomia.

Jatkuva paikallisten (sala)kuvauksen kohteena oleminen. Oma avuttomuus ihan helpoissakin jutuissa. Työlupaprosessin koukerot. 

Jos nillitän paikallisten kuvausintoilusta, se liittyy pikkukaupungin henkeen enemmän kuin maan kulttuuriin. Sain Pekingissä olla aivan rauhassa. 

Jos nillitän työlupaprosessista, turhautuminen ei kohdistu asioista päättävään tahoon, koska en itse suoraan hoida tuota asiaa. Lähinnä ärsyttää epätietoisuus, ja se etten uskalla ostaa asuntooni mitään ennen kuin varmistuu, saanko jäädä.

Minua oli ilahduttanut kiinalaiselta vauvalta saatu hymy, avulias kanssakuntoilija kuntosalilla ja ravintolakulttuuri. Kehuin postauksessa myös netin toimivuutta ja paikallisen überin helppokäyttöisyyttä. Tällä viikolla molemmat ovat alkaneet sekoilla.

Minua oli oudoksuttanut ainoastaan yhden paikallisen pyyntö, että ryhtyisin hänelle ”isosiskoksi”. Mietin, onko kyseessä versio sugar daddystä. Ihmettelyni kohdistui yhteen henkilöön. 

Voi toki olla, että postaus on kadonnut myös puhtaasti teknisistä syistä, ja se selitys vaikuttaisi huomattavasti loogisemmalta. Mutta silti…