Odottavan aika on pitkä
Kymmenen viikkoa sitten heräsin aamulla ja tiesin, että jatkossa kaikki tulisi olemaan toisin. Normaalisti tähän aikaan kuukaudesta oloni oli herätessä turvonnut, kipeä ja äreä, nyt olin kuitenkin oudon levollinen. Menin vessaan ja olin asiasta vielä varmempi, kellontarkat kuukautiset loistivat poissaolollaan. Odotin kuitenkin iltaan asti kunnes totesin avopuolisolleni A:lle, että meille taitaa tulla vauva.
Seuraavina päivinä tehtiin raskaustestejä raskaustestien perään. Ensin testeihin piirtyi yksi tumma ja yksi haalea viiva. Päivien kuluessa haaleat viivat muuttuivat tummemmiksi ja tunsin sydämessäni pienen läikähdyksen; meistä tulee äiti ja isä.
”Kyllä se tulos taitaa positiivinen olla”, totesin neljännen raskaustestin jälkeen.
Asia ei tullut meille yllätyksenä, mutta yllätyksenä sen sijaan tulivat pelko, huoli ja paniikki kun testiin piirtyi nuo kaksi haluttua viivaa. Onkohan siellä kaikki kunnossa? Entä jos raskaus meneekin kesken? Mitä meidän pitää seuraavaksi tehdä? Voiko tämä olla joku valeraskaus? Milloin saadaan tietää että vauva on ok? Miten selvitään ensi viikonlopun juhlista joissa pitäisi juoda alkoholia? Uskalletaanko me kertoa tästä kenellekään? Ollaanko me oikeasti valmiita tähän? A-P-U-A!
Ensimmäisten viikkojen aikana paniikki helpotti tiettyjen asioiden osalta (kiitos internetin tietotulvan), mutta huoli siitä että raskaus etenee normaalisti ei suostunut väistymään. Niinpä totesin avomiehelleni A:lle, että haluan varata ajan yksityiseltä lääkäriasemalta varhaisraskauden ultraan. Ultra ja ensimmäinen neuvolakäynti sattuivat samalle päivälle, noin viikkoa ennen joulua. En osaa sanoin kuvailla sitä onnen tunnetta, kun lääkärin näytölle ilmestyi kuvasta pienestä sykkivästä sydämestä! Taisi A:kin hieman herkistyä. Varhaisultran hyvistä uutisista rohkaistuneina kerroimme raskausuutiset tuleville isovanhemmille, sedälle, tädille ja enolle jouluna.
Olen vuosien varrelle seurannut ystävien raskauksia hyvinkin läheltä, mutta yllätyksenä tuli omalle kohdalleni se, kuinka paljon odottamista liittyy varsinkin alkuraskauteen. Ensin odoteltiin ensimmäistä neuvolaa, sitten odoteltiin labrassa käyntiä, sen jälkeen odoteltiin nt-ultraa. Ultran jälkeen odoteltiin seulonnan tuloksia ja nyt odotellaan seuraavaa neuvolakäyntiä sekä rakenneultraa. Ja odottavan aika on tunnetusti pitkä. Raastavaa tällaiselle kärsimättömälle ihmiseläjälle.
Nt-ultrassa käytiin pari viikkoa sitten. Lääkäri mittasi sikiön pää-perämitan ja tarkisti niskaturvotuksen määrän. Pienoinen oli jo 6cm pitkä ja liikkui niin vinhaa tahtia ettei lääkäri meinannut perässä pysyä. Olin onnesta soikeana nähdessäni, että meidän pienellä oli kaikki hyvin ja kuinka eläväisesti hän jo kohdussa eleli. Ultran jälkeen pääsin myös kertomaan raskaudesta laajemminkin ja tuntui että asiasta tuli entistä todellisempaa kun sen sai jakaa ystävien ja läheisten kanssa.
Alienin näköinen pikkuinen nt-ultrassa, rv 12+2
Tänään alkoi 15. raskausviikko. Pohdin blogin kirjoittamista jo silloin, kun päätimme että vauva saa tulla, mutta jotenkin asia ei ole tuntunut luontevalta aiemmin. Nyt kuitenkin tuntuu, että haluaisin jakaa ajatuksia ja tuntemuksia liittyen vauvan odotukseen ja äitiyteen, ihan vaan vaikka itselleni muistoksi. Siitä ajatuksesta syntyi tämä blogi.