Raskaudesta kertomisen vaikeus

Vielä viime kesänä raskaus oli vain haave ja kuten haaveiluun kuuluu, maalasin ihania ruusunpunaisia kuvia myös siitä, miten ilmoittaisin koko maailmalle elämäni iloisimman uutisen. Ja miten maailma vastaisi innostuneena ja iloisena raskausuutiseen. Selailin erilaisia ideoita internetistä ja mietin mikä olisi hauskin tapa ilmoittaa asiasta facebookissa. Postaisinko seinälle kenties kuvan positiivisesta raskaustestistä? Tekisinkö kryptisen päivityksen jossa vihjattaisiin, että pian meidän perhe laajenee. Odottaisinko, että saisin ultrakuvat ja valitsisin niistä parhaimman jaettavaksi facebookissa ja viestinä sukulaisille? Pursusin ideoita enkä olisi malttanut odottaa sitä onnenpäivää, kun pääsisin jakamaan onneni maailmalle.

Kun kaksi viivaa lopulta piirtyivät raskaustestiin, ajatusmaailmani kiepsahti ympäri. Yhtäkkiä en halunnutkaan kertoa asiasta kenellekään. En ainakaan kovin laajasti. Asia tuntui niin henkilökohtaiselta ja omalta, etten halunnut jakaa sitä koko maailman kanssa. Mahdollinen keskenmeno pelotti niin paljon, että en uskaltanut kertoa asiasta kun kahdelle läheiselle ystävälle. Heillekin painotin, että en halua iloita vielä hirveästi, koska mikään ei ole vielä varmaa. Maailman iloisimman uutisen kertominen lässähti pelon ja paniikin takia täysin.

Halusimme kertoa lähisukulaisille raskaudesta ikään kuin joululahjana. Mietin valmiiksi kovasti minkälaisia reaktioita raskaudesta kertominen herättäisi. Kaikilla tulevan lapsemme isovanhemmilla on jo lapsenlapsia, joten pelkäsin, että suhtautuminen uutiseen olisi melko välinpitämätöntä. Onneksi olin väärässä ja raskausuutisemme sai innostuneen iloisen vastaanoton. Raskaudesta tuli heti paljon todellisempaa, kun asian sai jakaa läheisten kanssa.

Tammikuun puolivälissä koitti vihdoin odotettu nt-ultra ja siellä saatujen hyvien uutisten myötä uskalsimme kertoa raskaudesta jo hieman laajemmin. Onnitteluja sateli ja ystävämme suhtautuivat asiaan ihanan lämpimästi. Vieläkään en halunnut tehdä raskaudesta julkista esimerkiksi facebookin kautta. Maailman ihanimman asian jakaminen tuntui edelleen niin henkilökohtaiselta, että jakaisin sen mieluummin nähdessäni ihmisiä tosielämässä. Lisäksi pelko ja paniikki olivat edelleen läsnä vaikka ultrassa todettiinkin että kaikki etenee normaalisti. Viimeistään töissä asiasta kertominen räjäytti pelon äärimmilleen, koska en voinut lakata miettimästä, miten kertoisin mahdolliset huonot uutiset työkavereille ja miten pystyisin jatkamaan arkeani tietäen, että muut eivät ymmärrä menetystäni.

Odotan edelleen sitä päivää, kun uskallan kuuluttaa iloni maailmalle ilman, että mietin heti miten toimisin jos pahin pelkoni kävisi toteen. Toissapäivänä tosin rohkaistuin vihdoin kaupassa ja ostin vauvallemme ensimmäisen tavaran: vihreän MAMin tuttipullon. Olihan sekin tietynlainen erävoitto pelosta.

DSC_3480.JPG

 

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe raskaus-ja-synnytys