Vauva saapui maailmaan, blogi jäi

Hups, viimeisestä postauksesta onkin vierähtänyt jo tovi (tarkemmin sanottuna noin 1,5 vuotta) ja meidän perheessä asustaa nyt tarmokas ja utelias reilun vuoden ikäinen neiti. Vauvavuosi oli rankempi kuin olisin koskaan voinut kuvitella, mutta nyt vihdoin viimein parin viimeisen kuukauden aikana elämä on asettunut uomiinsa, meillä nukutaan ja tämän äidinkin pää alkaa muodostaa ajatusketjuja.

Rakas tyttäremme syntyi heinäkuisena lauantaina. Ensimmäisen puoli vuotta elin sumussa, kuplassa ja sameudessa. Nukuin mitättömän vähän ja heräsin vähintään 40 minuutin välein syöttämään vauvaa. Muistikuvat elokuusta joulukuuhun ovat melko hämäriä. Uuden vuoden jälkeen meno hieman rauhoittui, sain joskus nukuttua parikin tuntia putkeen ja kupla puhkesi. Kevät ja kesä rämmittiin huonoilla unilla, mutta kas, neidin saavuttaessa maagisen vuoden iän, unet muuttuivat yhtäjaksoisemmiksi ja kävelyn myötä elämä rauhoittui muutenkin.

Vauva-aika oli väsymyksen lisäksi yksinäistä aikaa. Väsyneenä en jaksanut sopia tapaamisia, pakata kamppeita ja suunnata ystäville kylään enkä jaksanut harrastaa mitään omaa. Päivärytmi oli sekava ja menojen sopiminen senkin vuoksi hankalaa. Ystävät ja läheiset olivat päivät töissä ja iltapäivällä vauva ja minä taas olimme liian väsyneitä ja kärttyisiä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Yksinäisyyskin helpotti kun päivärytmi vakiintui hyvien yöunien myötä ja kävelevän lapsen kanssa oli helpompi suunnata puistoon muiden äitien kanssa. Viimeisen parin kuukauden aikana olen saanut enemmän äitikavereita kuin vauvavuoden aikana yhteensä. On ihanaa saada vertaistukea ja jakaa arkipäiväisiä ajatuksia muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa!

Vauvavuoden väsymyksen, yksinäisyyden ja ankeuden jälkeen tämä elämä taaperon kanssa vaikuttaa jatkuvalta ilotulitukselta. Toki myös nautin vauvavuodesta ja oli mahtavaa seurata kun pieni ihminen oppi uusia asioita, havainnoi maailmaa ja kasvoi vauvasta taaperoksi. Mutta en jää ikävöimään univelkaa ja valvottuja öitä.