Pintaraapaisu

Elossa! Vauvavuosi on nyt takana ja olen edelleen hengissä.. Ja meillä menee hyvin. Meillä on täällä ihan mahtava perhe, loistava tiimi. Meillä eletään ”ihan tavallista arkea”. Se tavallinenkaan arki ei silti tule itsestään, kun siihen pitää mahduttaa KAIKKI yhden ihmisen varaan. Jokaisen ruuan valmistus, syöttäminen, siivoaminen. Pyykinpesu, ripustus, viikkaus. Tavaroiden keräämiset, ulkoilut, viihdyttämiset, lohduttamiset, kaupassakäynnit, roskien viennit jne.. Kyllä tässä siis tekemistä on, mutta onneksi elämä ei kuitenkaan ole pelkkää selviytymistä. Arki sujuu. 

liukumäki

Olen erosta asti kantanut suurta huolta siitä, että miten kykenen yksin antamaan etenkin pojille turvallisen ja hyvän lähdön elämään. Miten käy perusluottamuksen? Saavatko he riittävästi rakkautta, syliä ja huomiota? Miten käy H:n? Saako hän riittävästi rakkautta ja huomiota? Näiden kysymysten ja huolien pohjalta olen arkeamme, elämäämme ja oloamme rakentanut. Lapset ensin, mutta riitänkö minä?

Tällä hetkellä näyttää, että täällä asuu kaikesta huolimatta ihan ”terveitä” ja tasapainoisia lapsia. Ihania, pöhköjä, rakastavia lapsia. 

sisarukset

Mies on vuodenvaihteesta asti käynyt jokatoinen viikonloppu tapaamassa lapsiaan. H:lle se on aivan liian harvoin. Hän ikävöi isäänsä. Suree, ihmettelee, kyselee ja nykyään syyttelee minua siitä, että olen taikonut isin pois. Otan siis vastaan lapsen kiukuttelut, syytökset ja surun. Lohdutan ja varon sanojani, etten vaan mustamaalaa isää. Tämän H:n kipuilun kohtaaminen ”isiasioissa” on ehdottomasti tämän hetken suurin haaste vanhemmuudessa. Ja sellainen asia, johon minä en pysty vaikuttamaan..

puistossa

H on kuitenkin aivan mieletön isosisko, joka rakastaa veljiään koko pienestä sydämestään. Ja pikkuveljet palvovat isosiskoaan, jolla on aina parhaat jutut ja leikit. H puolestaan nauttii veikoilta saamastaan huomiosta. Toki välillä häärätään ja härkitäänkin, mutta sekin kuuluu asiaan 🙂 On ollut mahtavaa seurata, miten ”omakseen” H on veljensä ottanut. 

pikkuveli

Perhetyö käy edelleen apuna pari kertaa viikossa 2-4h kerrallaan. Käyntien aikana kuron kiinni rästiin jääneitä hommia, käyn suihkussa, yritän levätä, teen ruokaa rauhassa tai käyn autolla yksin kaupassa. 

Pojat eivät vieläkään nuku (läheskään!) täysiä öitä. Herätyksiä tulee öisin moooooonta. Välillä itsekin ihmettelen miten sitä voi jaksaa, kun omat unet ovat ihan onnettomia. Päikkärit olen rytmittänyt niin, että kaikki nukkuisivat samaan aikaan. Silloin on pakko yrittää itsekin levätä, vaikka uni harvoin ehtii tulemaan. Helpottaa sekin, että makaa hetken pimeässä. 

hiekkalaatikolla

Välillä on tosi takkuisia päiviä, monta känkkäränkkää kylässä, yksinäisyys, väsymys, riittämättömyys ja kaikenmaailman syyllisyydet painaa, iskee räkätauti, toinen ja kolmaskin. Silti mennään aina eteenpäin. Meitä ei niinvaan nujerreta! 🙂

P.s. Yritän ryhdistäytyä kirjoittamisen kanssa ja pahoittelen tynkäpäivitystä. Pakko kuitenkin julkaista näin, että saa edes jotain ulos ja jotta pääsee sitten toivonmukaan jatkamaankin jostain 🙂

 

suhteet oma-elama lapset vanhemmuus
Kommentit (7)
  1. Hyvin samanlainen tarina, kun omani… Harmikseni löysin blogisi vasta nyt. Kiva olisi kuulla tämän hetken kuulumisia 🙂

  2. AktiiviArmi
    6.1.2016, 13:41

    Voi ei, onko tämä blogi lopetettu? Todella kivoja postauksia ollut, harmin paikka 🙁 Onneksi vanhoja viestejä lukiessa kuitenkin menee vielä muutama hetki, kun törmäsin tähän vasta nyt 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *