Mitäs tänne?

Edellisestä kirjoituksesta on jo niin pitkä aika, etten oikein tiedä mistä aloittaa/jatkaa..?

Mitä haluaisitte kuulla ja tietää? 🙂

Edelleen siis hengissä olemme ja arki rullaa. Päivät menevät niin nopeasti, etten voi sitä edes käsittää! Pojat ovat aivan ihania ja todella omanlaisiaan. Onneksi kuitenkin vaativuudeltaan aivan toista maata kuin haastava allergikko-refluksikko isosisko! Ovat siis yllättävän tyytyväisiä ja helppojakin verrattuna H:n vauva-aikaan. Mitään kunnollista rytmiä pojilla ei vielä ole, mutta öisin he eivät yleensä tissin lisäksi muuta vaadi. Harvassa ovat ne yöt, jolloin joudun oikeasti nousemaan vauvan kanssa ylös sängystä. Omat uneni tosin jäävät aika lyhyiksi ja huonoiksi. Jos molemmat vauvat heräisivätkin vaikka vain kaksi kertaa syömään, tekee se kuitenkin kahden kanssa jo neljä heräämistä minulle. Ja tämmöiset ovat vielä niitä ihan hyviä öitä. Nukumme perhepedissä, jonne myös H aina jossain vaiheessa yötä hipsii. Välillä on ahdasta, mutta samalla helppoa, kun kaikki ovat lähellä. Toisaalta on aina se vaara, että yksi huutaja herättää kaksi nukkujaa.

Pojat ovat nyt 3,5kk ja edelleen täysin rintamaidolla. Samanaikainen imettäminen on alkanut nyt hyvin sujumaan yksinollessanikin ja se varmasti tulee helpottamaan arkea ja mahdollisesti jossain vaiheessa myös rytmin muodostumista. Eikä ehkä ihan kokoajan tarvitse olla vauva rinnalla.

Minä olen väsynyt, mutta onnellinen, vaikkakin jatkuvasti podenkin huonoa omaatuntoa siitä, että en vain riitä. Haluaisin antaa kaikille lapsille paljon enemmän kuin mihin pystyn. Mutta kun minua on vain yksi, lapsia kolme ja arki pyöritettävänä..

Ja arki on jatkuvaa venymistä, joustamista, keskenjäämistä, suunnitelmien muutosta, priorisointia, arvuuttelua ja toivomista.