Täällä ollaan Juhannuksesta selvitty ja arki aloitettu vauvavalmisteluita tehden. Pinnasängyn osat ovat päätyneet varastosta sisälle asti, turvakaukalon pääliset ovat pesty, harsot ja kaksi koneellista vauvojen vaatteita on jo pestynä. Pyykättävää riittää vielä vaikka kuinka, mutta kuivatustilaa on niin rajallisesti.. Enkä vieläkään ole keksinyt järkevää sijoituspaikkaa tavaroille. Mutta vihdoinkin ovat valmistelut alkaneet!

Tänään meillä kävi kylässä myös miehen perhettä, ensimmäistä kertaa eron jälkeen. Miehen sisko perheineen asuu kaukana, eivätkä he ole käyneetkään täällä päin, joten ei ole mikään ihmekään ettemme ole nyt tavanneet. Miehen äiti taas asuu aivan lähellä, mutta ei ole nyt ollut missään tekemisissä kanssamme. Ex-anoppi hädin tuskin puhui minulle! En tiedä johtuuko siitä, että poikansa teot hävettävät niin kovin, mutta kovin oli hiljainen ja välttelevä. Hän keskittyi touhuamaan lasten kanssa, mikä olikin ihan hyvä asia. Miehen sisko taas oli todella asiallinen ja tuntui jopa ymmärtävän koko tilanteen karuuden. Hän tarjoutui auttamaan samalla kotihommissa eikä vältellyt puhumasta erosta ja siihen liittyvistä asioista. Itse olen tottunut aika suoraan puheeseen, joten minunkin oli luontevampi olla, kun ei tarvinnut pelätä mitä sanoo. Vierailu oli siis ihan onnistunut, vaikkakin ex-anopin suhtautumisesta jäikin vähän kehno fiilis. Häntä ei siis edelleenkään voi laskea mukaan tukiverkostoon.

Iltapäivällä saapui sitten mies väsymystään valitellen (yllätys). Kovasti hän kyseli meidän kuulumisia, tarjoutui taas tekemään vaikka mitä, auttamaan vaikka missä.. Yrittää ilmeisesti taas paikkailla aikaisempaa käyttäytymistään, jotta voisi sitten taas uudestaankin ääliöidä..? Itselläni oli viileämpi linja miestä kohtaan. Ohjeistin miehen keittämään riisiä H:lle valmiiksi tehdyn kastikkeen kaveriksi (joutui siis tämän verran TEKEMÄÄN jotain) ja olin itse lähdössä käymään naapurissa. H oli lähdöstäni kuitenkin aivan toista mieltä. Hän sai aivan kamalan itkukohtauksen ”Älä äiti jätä minua tänne..Minä en tahdo jäädä isin kanssa…minä en pidä isistä..älä lähde..sinä et saa jättää minua isin kanssa..tulen surulliseksi jos lähdet..minä en voi jäädä tänne..sinä et saa lähteä..” H itki sylissäni, eikä isi saanut tulla lähellekään. Puoli tuntia täyttä itkua ja täyttä lohdutusta ja rakautta, kunnes lapsen olo vihdoin helpotti. Tuntui niiiiiiin pahalta, enkä tietenkään voinut jättää lasta sellaisessa olossa..

Tilanteessa näkyi myös hyvin selkeästi se, ettei isän ja tyttären suhde todellakaan ole vielä kunnossa. Lapsi ei vielä ole saanut takaisin luottamustaan isäänsä kohtaan..ja miten olisi voinutkaan saada? Jouduin tekemään todella paljon töitä, että H suostui jäämään miehen kanssa. Tuntui typerältä ”ylistää” miestä lapselle ja ”lahjoa” lapsi olemaan isänsä kanssa.. Toivottavasti jokin olisi kolahtanut mieheenkin, toivottavasti hän olisi tajunnut jotain..mutta epäilen!