Eilen kävin jälleen neuvolassa. Neuvolaan on aina mukava mennä, sillä minulle on osunut todella mukava ja rento terveydenhoitaja. Mitään ihmeellisyyksiä käynti ei taaskaan pitänyt sisällään, ihan vaan peruskuviot. Verenpaine oli loistava(119/65), pissa puhdas, hemoglobiini edelleen liian matala (99), paino huitelee jo uudella kymmenellä (80,4 kg!! paino ennen raskautta 58kg..huh!), vauvojen sykkeet olivat hyvät ja sf-mitta 40,5cm! Mahaa siis todellakin on, mittanauhankin mukaan. Närästys on aivan järkyttävää, kun vauvat painaa niin kovasti. Syöminen on välillä todella vaikeaa, sillä maha on täynnä vauvaa..ei vaan mahdu muuta! Turvotus on aika-ajoin aivan kamalaa, selkää ja jalkoja särkee. Onneksi kaikki on kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin!
Aikaisemmin minulla ei ole ollut mitään merkkejä siitä, että synnytys olisi lähestymässä. Nyt kuitenkin muutaman päivän ajan on tuntunut menkkakipumaista kevyttä juilintaa. H:ta odottaessa minulla ei ollut MITÄÄN ennakkomerkkejä lähestyvästä synnytyksestä, ennenkuin lapsivedet menivät. Toivottavasti nytkin synnytys käynnistyisi samalla tavalla vesien menolla. Se on ainakin selkeä merkki 🙂
Tähän väliin mahakuva sunnuntailta, kun viikkoja tuli täyteen 34+0
Vielä löytyi tarpeeksi kangasta peittämään mahan!
Sitten aiheeseen MIES..Phuuh! Aloitetaan vaikka siitä, että miehen piti eilen saapua meille kolmelta. Kolmen jälkeen hän laittoi viestiä, että hän on vasta matkalla Uuden luota ja menisi vielä tunnin verran. Kiva aika ilmoittaa asiasta! Me olimme kuitenkin hoitaneet omat aikataulumme niin, että olemme sitten kolmelta kotona. Tästä syystä meillä jäi esimerkiksi kauppareissu väliin neuvolan jälkeen. ”Joo, ois pitänyt ilmoittaa aikaisemmin!” sanoi mies.
Mies saapui ja kertoili kaikenlaista keikkareissustaan. Kaikki oli ihan jees. Kysyin häneltä, että onko hän ottanut omissa suunnitelmissaan huomioon sen, että synnytys lähestyy. Hän kertoi, että oli juuri Uuden kanssa asiasta paljon keskustellut ja sanonut, että nyt ei voi enää tehdä reissuja Uuden luo. Keskustelu miehen kanssa sujui hyvin ja hyvässä hengessä, kunnes kysyin, että onhan nyt sitten selvää ettei Uusi ja H tapaa vielä. Se siitä hyvästä hengestä sitten! Alkoi taas järkyttävä vääntö asiasta. Mies väitti, ettei minulla ole YHTÄÄN perustelua sille, että miksei he voisi tavata. Selitykseni H:n edusta meni kuuroille korville. Mies oli sitä mieltä, että nimenomaan ON H:n etu, että H tietää missä isi on reissussa ollessaan ja kenen kanssa. Sanoin myös miehelle, että siinä vaiheessa kun H ja Uusi joskus tapaavat, tulen minä olemaan mukana. Tämä ei kuulemma tule missään tapauksessa tapahtumaan.. Jooh, hyvää ja rakentavaa keskustelua. Mies vetosi oikeuksiinsa isänä (joita hänellä toki on, en sitä kiellä), mutta minusta meitä kahta ei voi MITENKÄÄN asettaa samalle viivalle vanhempina. Minä olen ollut AINA se, joka vastuun H:sta on kantanut. Minä olen yrittänyt parhaani mukaan pitää H:n arjen ja elämän mahdollisimman tasaisena vaikeassa elämäntilanteessa ja toinen yrittää kuormittaa lasta lisää.. Miehellä ei ole pienintäkään käsitystä siitä, miten H kaikkeen reagoi, edelleen jopa isänsä kanssa tapaamisiin. Mies sanoo, että nyt on kulunut jo niin PALJON aikaa! En missään vaiheessa vetänyt yksinhuoltajuus-korttia, mutta sanoin miehelle, että tarvittaessa olen valmis tappelemaan lapsen edun puolesta.
Jonkinlainen kompromissiratkaisu asiaan pitäisi nyt saada, sillä on todella turhauttavaa vääntää samasta asiasta aina kun tavataan. Mies saapui äsken kylään, eikä mennyt varttiakaan, kun taas olimme tässä samassa keskustelussa. Mies ehdotti, että voisi ottaa H:n mukaan torstaina, kun hän käy hakemassa uuden joltain mökiltä. ”Olisi vähän äksöniä H:lle ja siellä olisi myös leikkikaveriksi Uuden lapsi”. Juuei! Juuri ennen tätä ehdotusta mies kertoi, että hänen pitäisi torstaina taas lähteä aikaisemmin, kun pitää hakea Uusi..
