Eilinen ei taas ollut päivistä parhain. Jo aamusta tuntui, että unet olivat jääneet kesken ja päivä alkoi väsyneesti ja jähmeästi. Sain kuitenkin rahjattua itseni ulkoilemaan H:n kanssa, joten aamupäivä meni ihan mukavasti aurinkoisesta päivästä nauttien. Minulla olisi ollut psykologikäynti, mutta miehen sairastumisen takia käynti piti perua, sillä en uutta hoitajaa en H:lle kerennyt saamaan. Lapsiperheiltä lastenhoitoapua en edes viitsinyt kysyä mahatautivaaran takia ja oma äitinikään ei vastannut puhelimeen. Ja siinä ne mahdollisuudet sitten aikalailla olivatkin. 

H vänkäsi taas päiväunien kanssa ja kun lopulta sain hänet nukkumaan, olin itse niin äkäinen, ettei omista päiväunista tullut mitään. Niinpä loppupäiväkin meni väsyneissä tunnelmissa. 

Illalla H:n nukkumaanmenon jälkeen alkoi negatiiviset ajatukset saamaan valtaa. Mietin, että näinköhän minä enää kelpaan kenellekään kumppaniksi. Tuskin kukaan voisi ikinä rakastua minuun. Tuskin löydän ketään, ketä rakastaa ja joka rakastaisi takaisin. Menen ajasta ikuisuuteen yksin nukkumaan. Ei ole ketään, ketä odottaa. Kuinka kaipaisin turvallista kainaloa, lempeitä sanoja, kosketusta. En minä ikinä ole ollut erityisen kaunis, hyvännäköinen, hyväkroppainen jne, mutta nyt varsinkin olen tuntenut oloni todella kelvottomaksi myös ulkoisesti. Ja tiedossa on, että tämä raskaus todellakin jättää jälkensä kroppaan! Maha on jo ratkeillut ja tuskin ne arvet tähän jäävät (mikäli siis raskaus jatkuu). Turhia, epäolennaisia ja typeriä murheita, tiedän! 

”Sinkkumarkkinoiden kuuminta kamaa tällähetkellä: raskaana olevat yksinhuoltajaäidit!” Jooo…Ei sillä, että oikeasti olisinkaan valmis uuteen suhteeseen, muttamutta..

Tänään H:lla oli hoitopäivä, joten minä sain hieman omaa aikaa. Kävin kaikessa rauhassa suihkussa ja suuntasin kaupungille. Kävin hakemassa ystävän lapselle ristiäislahjan ja ostelin kaikkea pientä itselleni. Aamulla miehen kanssa viestitellessä kerroin hänelle meneväni kaupungille. Ostoksilla ollessani mieheltä alkoi tulla viestiä, kuinka hänenkin pitäisi käydä kaupungilla. ”On muuten aika tylsääkin.. Mitähän tässä keksisi..” Kuten arvata saattaa, treffasimme sitten kaupungilla.