Viikonlopun tunnelmia
Lauantaiaamu alkoi liian aikaisin. H heräsi jo ennen kuutta, vaikka yöunille nukahtaminenkin meni normaalia myöhäisemmäksi. Olimme sopineet, että mies saapuisi meille aamulla jo kahdeksan aikaan, jotta hän voisi hoitaa aamuhommat H:n kanssa ja minä saisin jatkaa unia. Eihän se sitten ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Menin kyllä itse takaisin sänkyyn miehen tultua, mutta ei uni meinannut millään tulla, kun olin kerennyt jo niin kauan olemaan hereillä ja aamupalakin oli syötynä. Onneksi sain edes vähän torkuttua, vaikka se taisi vain pahentaa väsymystä ja tokkuraisuutta. Mies oli meillä alkuiltaan asti ja kaikki meni ihan hyvin.
Heräsin sunnuntaiaamuun väsyneenä ja itkuisena. Ei siihen tainnut sen suurempaa syytä olla, suretti ja ahdisti vain. Aivotoiminta oli täysin nollassa, enkä saanut kiinni mistään. Laitoin jopa hieman meikkiä naamaan (en yleensä sitä tee) ja laitoin ihmismäiset vaatteet päälle toivoen, että se saisi minut myös tuntemaan oloni hieman paremmaksi. Ajattelin, että ehkä ripsiväri ehkäisisi itkukohtauksia. No, ei se auttanut. Koko aamupäivä meni itkua pidätellen ja kyyneliä pyyhkien. H:n kanssa touhuamisesta ei tullut mitään ja se suretti lisää. Mietin, kuinka p*ska ihminen olenkaan, kun minut on noin vain vaihdettu toiseen. Toiseen, joka on varmasti kauniimpi, älykkäämpi, mielenkiintoisempi, parempi äiti, parempi kokki, parempi ylipäätään.
Onneksi tuli lähdettyä naapuriin ystävän luo teelle, jotta ajatukset sai hetkeksi muualle. Mieskin saapui taas iltapäivällä ja oli kuin kotonaan (tämä on usein aika häiritsevää!). Muuten kaikki meni taas hyvin, yllättävänkin hyvin. Kävimme koko porukalla syömässä ja jopa nauroimme yhdessä (harvinaista, eron jälkeen ensimmäinen kerta) 🙂 Kaikki tuntui liiankin ”normaalilta”.