Viikonlopun tunnelmia

Lauantaiaamu alkoi liian aikaisin. H heräsi jo ennen kuutta, vaikka yöunille nukahtaminenkin meni normaalia myöhäisemmäksi. Olimme sopineet, että mies saapuisi meille aamulla jo kahdeksan aikaan, jotta hän voisi hoitaa aamuhommat H:n kanssa ja minä saisin jatkaa unia. Eihän se sitten ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Menin kyllä itse takaisin sänkyyn miehen tultua, mutta ei uni meinannut millään tulla, kun olin kerennyt jo niin kauan olemaan hereillä ja aamupalakin oli syötynä. Onneksi sain edes vähän torkuttua, vaikka se taisi vain pahentaa väsymystä ja tokkuraisuutta. Mies oli meillä alkuiltaan asti ja kaikki meni ihan hyvin.

Heräsin sunnuntaiaamuun väsyneenä ja itkuisena. Ei siihen tainnut sen suurempaa syytä olla, suretti ja ahdisti vain. Aivotoiminta oli täysin nollassa, enkä saanut kiinni mistään. Laitoin jopa hieman meikkiä naamaan (en yleensä sitä tee) ja laitoin ihmismäiset vaatteet päälle toivoen, että se saisi minut myös tuntemaan oloni hieman paremmaksi. Ajattelin, että ehkä ripsiväri ehkäisisi itkukohtauksia. No, ei se auttanut. Koko aamupäivä meni itkua pidätellen ja kyyneliä pyyhkien. H:n kanssa touhuamisesta ei tullut mitään ja se suretti lisää. Mietin, kuinka p*ska ihminen olenkaan, kun minut on noin vain vaihdettu toiseen. Toiseen, joka on varmasti kauniimpi, älykkäämpi, mielenkiintoisempi, parempi äiti, parempi kokki, parempi ylipäätään. 

Onneksi tuli lähdettyä naapuriin ystävän luo teelle, jotta ajatukset sai hetkeksi muualle. Mieskin saapui taas iltapäivällä ja oli kuin kotonaan (tämä on usein aika häiritsevää!). Muuten kaikki meni taas hyvin, yllättävänkin hyvin. Kävimme koko porukalla syömässä ja jopa nauroimme yhdessä (harvinaista, eron jälkeen ensimmäinen kerta) 🙂 Kaikki tuntui liiankin ”normaalilta”.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Mieli

Outo mies

Edellisen ajankäyttö-postauksen jälkeen olemme saaneet sovittua ainakin ensikuulle H:n tapaamisia. Maanantai- ja torstai-illat mies varasi tyttärelleen. Muita päiviä ja viikonloppuja katsotaan sitten tarpeen ja menojen mukaan. Mutta onpahan nyt edes jotain sovittuna! Mies oli muutenkin tällä kertaa oudon myöntyväinen kaikkeen. Saimme siis myös raha-asioita sovittu, mm. yhteisen asunnon asumismenojen jakamisen. Mies myös lupasi maksaa puolet tuplarattaista! Yllätävän hyvin sujui siis. (Toivoen, että sopimukset pitävät.)

Vielä oudompaa oli, että tämän jälkeen mies laittoi minulle viestiä; ”Olipa mukava saada asioita eteenpäin, jäi hyvä fiilis :)”. Mieshän ei ole koko erossaolon aikana tainnut kertaakaan laittaa minulle oma-aloitteisesti mitään..

Eikä nämä viimeaikaiset outoudet tähän loppuneet.. Kysyin tässä joku ilta mieheltä viestillä, että miten/millaisena hän nykyään minut näkee. Vastaus oli hämmentävä: ”Arvostan sua tosi paljon ihmisenä ja olet edelleen todella rakas.” MITÄ?! Kun kaikki toiminta on kielinyt jostain aivan päinvastaisesta.. Ja kun kysyin, onko hänellä kertaakaan ollut ikävä meitä, siis minua ja häntä, hän vastasi jälleen myöntävästi..

Seuraavana päivänä laitoin synkkyyden hetkellä miehelle viestin, jossa kerroin välillä unohtavani, ettei hän tule enää kotiin. Kuinka odottaa sitä, että hän tulisi ja pääsisi jakamaan asioita, ajatuksia ja tunteita hänen kanssaan..kunnes tajuaa että näin ei enää ole. Vastaus yllätti jälleen, sillä hän kertoi, että hänellä on ollut välillä samanlaisia fiiliksiä. 

Eilen puhuin miehen kanssa puhelimessa. Hän ei tainnut olla ihan selvinpäin koska hänen suustaan kuului seuraavaa: ”..Olet kuitenkin edelleen todella tärkeä, tärkein ihminen, heti lasten jälkeen..” ja ”kyllä muakin surettaa ihan helvetisti, että tää meni näin..” MITÄ?!

 

Todella outoa ja hämmentävää.. Mikähän mahtaa olla totuus?

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe