”Kaksisuuntainen mielialahäiriö on pitkäaikainen mielenterveyden häiriö, jossa esiintyy vaihtelevasti eriasteisia masennus- ja maniakausia tai sekamuotoisia sairausjaksoja ja vähäoireisia tai oireettomia välivaiheita.

Maniavaiheessa ja sen lievemmässä muodossa hypomaniassa mieliala kohoaa liiallisesti tai muuttuu kiihtyneeksi ja ärtyneeksi. Myös puheliaisuus lisääntyy ja unen tarve vähenee, ajatustoiminta kiihtyy, toimeliaisuus ja fyysinen rauhattomuus lisääntyvät. Lievän yliaktiivisuuden ja erityisesti maniajaksojen aikana saatetaan käyttäytyä uhkarohkeasti, esimerkiksi hakeutua harkitsemattomiin ihmissuhteisiin tai käyttäytyä liikenteessä muista piittaamatta, käyttää päihteitä holtittomasti tai olla talousasioissa harkitsemattomia. Maniassa toimintakyky laskee, mutta suuruuskuvitelmat pyörivät ajatuksissa.

Puhjettuaan kaksisuuntainen mielialahäiriö on krooninen sairaus, johon yleensä liittyy uusiutuvia sairausjaksoja, joiden välilläkin on usein oireita…”

(lainattu https://www.vastaamo.fi/psykoterapia/kaksisuuntainen-mielialahairio)

Lisähaastetta parisuhteeseemme on aina tuonut miehen sairaus; kaksisuuntainen mielialahäiriö. Miehen versio on ollut suht lievä, eikä ihan älyttömiä ylilyöntejä ole juurikaan ollut. Näkyvimmillään oireet ovat aina olleet keväisin, jolloin alkaa menojalkaa vipattamaan, muutoksen kaipuu iskee tai jotain sinne päin. Kierrokset nousevat ja isot pyörät alkavat pyörimään. Ja sitten mies jättää minut. Tämä sama kuvio ja kaava on toistunut jo monta kertaa. Ja aina minä olen ollut yhtä hajalla. Näinä aikoina mieheen on ollut aina vaikea saada kontaktia, hän vetää jonkun kuoren päällensä ja muuttuu joksikin aivan muuksi. Aikaisemmin nämä tilanteet ovat lauenneet suhteellisen pian ja mies on ”tullut järkiinsä”, huomannut mistä on kyse. Näiden jaksojen aikana lääkitys jää pois ja sitten se taas aloitetaan uudestaan, kunnes taas jossain vaiheessa mies jättää ne ottamatta ja kierros alkaa alusta. Minä annan anteeksi, mies lupaa jatkossa pitää parempaa huolta itsestään. Lupaa saada hoitosuhteen jonnekin. 

Lisäksi ongelmana on aina ollut miehen epärehellisyys, valehtelu. En tiedä onko se ollut sairauteen liittyvä asia, mutta jollain tapaa mielenterveyteen liittyvä kuitenkin. Suurimmaksi valehtelun aiheeksi muodostui alkoholinkäyttö, mutta valheita saattoi sadella asiaan kuin asiaan. Viime loppukesästä tilanne kärjistyi siihen pisteeseen, että olin itse valmis luovuttamaan, ellei ihan OIKEASTI jotain tapahtuisi. Tällöin viimeinen pisara oli tilanne, jossa H ja minä saavuimme kotiin sovittua aikaisemmin. Kotona ei ollut ketään. Soitin miehelle, joka kertoi olevansa kotona, juuri käyneensä suihkussa ja katsovansa telkkaria. Olin pöyristynyt! Todellisuudessa hän oli baarissa ja aivan kamalassa kunnossa (yllättävän hienosti onnistui puhelimessa skarppaamaan!), eikä hän meinannut millään ymmärtää, että minä olin itse kotona.

Tätä tapausta edelsi paljon muutakin, mutta tämän jälkeen olin itse valmis lähtemään. Luottamus oli muutenkin huonossa jamassa ja nyt se oli taas viety kokonaan.

Miehellä oli jälleen lääkkeet ottamatta. Hän yritti itsekin hakea apua. Hän totesi alkoholin olevan ongelma ja lopetti juomisen. Apuja ei kuitenkaan meinannut saada mistään, uutta lääkereseptiä lukuunottamatta. Loppujen lopuksi saimme hänelle kontaktin mielenterveystyöntekijälle ja asiat lähtivät etenemään. Siksi olin tällä kertaa luottavaisemmalla mielellä tulevaisuutta kohtaan. Miehen oli ollut vaikea ottaa vastuuta arjesta, mutta sekin alkoi muuttumaan. Monet asiat alkoivat paranemaan, kunnes taas…

KEVÄT!