Päivähoitoa ja päiväunia
Maanantaina H kävi ensimmäistä kertaa tutustumassa tulevaan päivähoitopaikkaansa. Minun iso rakas! Olimme puhuneet asiasta paljon etukäteen ja hän olikin aivan tohkeissaan lähtiessään hoitoon. Kävimme ensin tutustumassa paikkoihin sisällä, muiden lasten ollessa ulkoilemassa. H otti heti paikan haltuunsa ja rohkeasti tonki leluja, touhusi ja kyseli. H jäi vielä hetkeksi sisälle touhuamaan ennen uloslähtöään ja minä lähdin käymään kotona. Ikkunasta seurasin, kuinka H meni leikkimään muiden lasten kanssa. Hän näytti NIIN reippaalta! Ei siis tarvinut olla huolissaan (vaikka silti kyttäsin ikkunasta). Ulkoilun loppuessa kävin hakemassa H:n kotiin. Hän oli todella innoissaan hoidossa käymisestään. Hän kertoi kivasta hoitotädistä ja leikeistään. Ensikokemus oli siis TODELLA onnistunut.
Kun mies maanantai-iltapäivänä sovitusti saapui, kertoi H hänelle ensimmäisenä ”hoitopäivästään”. Tullessaan mies oli taas todella väsynyt ja hän kävikin suoraan sohvalle pitkälleen. Minulla oli taas psykologikäynti, joten lähdin aika nopeasti miehen saapumisen jälkeen. Kun saavuin kotiin 1½ tuntia myöhemmin, oli näky sama kuin lähtiessäni. Mies makasi sohvalla, H:lla ei ollut edelleenkään vaatteita, lastenohjelmat pyörivät telkkarissa. Toivottavasti H oli kuitenkin välipalansa saanut. Minä jouduin samantien ruuanlaittopuuhiin ja mies tuli ilmoittamaan, että hänkin voisi syödä..Hah, varmasti! Tarjosin siis kuitenkin taas ruuan hänellekin. Ruuan jälkeen yritin kovasti vetäytyä järjestelemään vaatekaappeja ja hoitamaan muita rästiin jääneitä hommia. Eihän siitä mitään tullut; aina kun sain hommaa aloitettua, tuli miehelle hirveästi asiaa. Loppujenlopuksi hän ”seurasi” minua juttujensa kanssa, H tuli perässä ja se siitä ajatuksesta saada tehdä hommia rauhassa. Ja taas mies luisti iltahommista. Mutta hoiti kuitenkin akvaarion vedenvaihdon!
Tiistaina kävi perhetyöntekijä auttamassa. Hän sentään oikeasti auttaa! Siivoaa tai oikeasti leikkii/touhuaa H:n kanssa niin, että hän SAA huomiota. Tällä kertaa apuun kuului imurointi ja lattioiden pesu. Itse pääsin myös käymään rauhassa kaupassa. Lisäksi saimme kylään ystäväni, joka on myös H:n kummitustäti. Hän saapui yökylään kahden poikansa kanssa. H sai siis myös samalla leikkikaverin kylään ja minä pääsin nuuhkimaan vauvantuoksua 🙂 Näemme ystävän kanssa aivan liian harvoin, joten tämä kyläily oli todella piristävä, vaikkakin myös haastava kahden uhmaikäisen vahtimisen myötä.
Keskiviikkona H:lla oli toinen tutustumiskerta ryhmiksessä. Hän oli taas niiiin innoissaan! Hän meni taas ulkoilemaan muiden kanssa. Hän ei ehtinyt edes minulle heippoja sanomaan, kun oli niin kiire leikkimään 🙂 Ulkoilun jälkeen kävin taas hakemassa H:n kotiin. Hän olisi kuulemma ollut kovasti menossa myös sisälle leikkimään. Reipas ja touhukas oli ollut ja hoitotäditkin olivat oikein positiivisella mielellä ensiviikon oikeiden hoitopäivien suhteen.
Koska mies oli lähdössä viettämään pitkää viikonloppua Uuden luo, hän tuli ”H:n kanssa olemaan” muutamaksi tunniksi jo keskiviikkona. Heräilimme juuri päiväunilta, kun mies saapui. Sinne mieskin könysi sänkyyn meidän kanssa pötköttämään…ihan niinkuin hän olisikin normaalisti tullut töistä kotiin perheensä luo. Kovasti hän oli taas ensimmäisenä itsekin päiväunille käymässä. Ehdotteli, että jos edes vartin unet ottaisi. H oli kuitenkin asiasta eri mieltä ja mieskin nousi sängystä…siirtyäkseen taas sohvalle. Siinä hän sitten aikansa torkkui. Mies ehdotti taas, että kävisimme jossain syömässä ja näin teimme. Tämän jälkeen mies lähti ajamaan Uuden luo.
Ainiin..Ilmoitin maanantaina miehelle seuraavan äitiyspoliajan, jos häntä vaikka kiinnostaisikin lähteä mukaan. Kun kuitenkin kyseessä ovat myös hänenkin lapsensa, olen hänelle muodon vuoksi kontrolliajat ilmoittanut. Eron jälkeenhän hän ei ole ollut mukana, mutta nyt hän olikin sitä mieltä, että voisi tulla mukaan!? Keskiviikkona kysyin häneltä, että onhan hän nyt varma asiasta, sillä jos hän ei aio tulla, niin pyydän jonkun muun mukaani. Kovasti hän vakuutteli tulevansa. Ohareita on kuitenkin ollut nyt niin paljon, että en voi luottaa siihen, että hän oikeasti tulisi. Toisaalta en viitsisi nyt pyytää ketään muutakaan mukaan vain varmuudenvuoksi. Ehkä siis parempi asennoitua niin, että olen menossa yksin..?