Sunnuntain ilot ja surut

Sunnuntaina meidän oli tarkoituksena lähteä H:n kanssa ihmettelemään markkinoita. Eipä noilla markkinoilla koskaan mitään ihmeellistä ole, mutta olisi edes jotain tekemistä ja H:lle ihmeteltävää. H kuitenkin ilmoitti hyvin topakasti, ettei hän todellakaan halua markkinoille. En jaksanut alkaa vääntämään asiasta ja niinpä päädyimme laittamaan parvekkeen kesäkukat ruukkuihin. Se olikin sitten mieleistä puuhaa ja H oli todella tehokas apulainen. Nyt parveketta peittää siitepölykerroksen lisäksi myös multakerros, mutta onpahan kukat laitettuna. H oli erityisen onnellinen laittaessaan itse valitsemaansa vaaleanpunaista (tietenkin! väri oli valinnan ainoa kriteeri!) dahliaa. 

Pikku-Hemuli tutkimassa kasveja          

Iltapäivällä lähdimmekin sitten käymään miehen luona kylässä. Aluksi H vastusti myös tätäkin ideaa, mutta myöntyi kuitenkin lähtemään. Käynti meni ihan mukavasti. Minä makoilin sohvalla yrittäen epätoivoisesti pitää jalkoja ylhäällä miehen laittaessa minulle biisejä kuunneltavaksi. H touhuili omiaan ja ihmetteli tuttuja tavaroita, joita ”meilläkin on ennen ollut”. Mies lähti kanssamme samalla ovenavauksella treeneihinsä. Kotimatkalla H:ta alkoi surettamaan ja hän sanoi, että ”Minua alkaa aina surettamaan, kun isi lähtee..” Siinä alkoi kyyneleet nousemaan myös omiin silmiin. Mitä moiseen voisi vastata? Lohdutin H:ta, sanoin tietäväni ja ymmärtäväni kyllä. Kerroin, että niin surettaa minuakin. 

Tämänpäiväinen miehen käynti peruuntui, sillä hän oli yöllä sairastunut mahatautiin! Nyt siis jännitetään iskeekö se myös meihin… Toivottavasti pysyisi poissa!