Once you go black you never go back?

Joko kohteeni ei ollut riittävän musta tai olen vain kumonnut yhden aikakautemme suurimmista myyteistä. 

Kesällä kohtasin ihanan cappuccinon sävyisen amerikkalaisurheilijan. Hetken uskoin löytäneeni pelottavan potentiaalista seuraa itselleni ja koko sinkkukesä olisi pilalla. Treffimme koostuivat vaihtelevasti joko ”yhteisistä” treeneistä (hän roikkuu kuminauhan päässä ja huutaa ”SHOW ME WHAT THAT ASS CAN DO!!!!”), elokuvailloista, hänen kokkailuistaan tai kesästä nauttimisesta erilaisin menoin. Kun jälkeen päin mietin niin hän taisi kokata minulle joka ikinen kerta, kun vietin iltaa ihaillen hänen hauiksiaan ja yläselkäänsä ja vatsalihaksiaan ja reisiään ja pakaroitaan ja ja ja… Cappuccino oli siis ammattiurheilija, joten katseltavaa riitti. 

Eipä vain ole pelkkää silmien lihaksissa lepuuttelua hunksin deittailu, koska harrastimme omat pre-gamerutiinimme makuuhuoneen puolella öljyisinä ja hikisinä… Hän nimittäin koulutti minusta hierojan itselleen ja niiden muskeleiden auki hierominen ei ole mitään kevyttä kivaa lääpintää vaan ihan kunnon treeni! Toki siellä makuuhuoneessa muukin sujui, kiitos kysymästä. Mieleenpainuvin kesämuisto hänen kanssaan ei ole sieltä sängyllisestä huoneesta vaan todella intiimin puolelle lipsahtanut eväsretki rantakallioilla Suomenlinnassa.

Cappuccinon kanssa emme koskaan tehneet diiliä toisillemme omistautumisesta, joten hienovaraisesti kumpikin meistä onnistui hoitelemaan siinä sivussa muitakin deittikuviota. Hän onnistui kuitenkin kohtelemaan minua aina arvostavasti ja sai minut tuntemaan oloni välitetyksi sekä tärkeäksi, mikä valitettavan usein ei ole miesten intresseinä keveimmissä suhteissa. Tapailumme jatkui läpi kesän, kunnes hiipui itsestään samaa tahtia kun päivänvalo lyheni syksyä kohden. 

Hymyillen voin muistella yhteistä kesäämme.Yllätysyökylän jälkeinen aamukahvi parvekkeella Töölön kattojen yllä, Aperol Spritzerillä kippistelyä maanantaiaamuna meren äärellä, Milkshaken laulamista ja twerkkaamista keskellä Esplanadia, kauppareissulla delfiini-imitaatioilla kisaamista ja lukuisia muita hetkiä jotka vaativat heittäytymistä, jota valitettavan moni kammoaa kuin klamydiaa.

Cappuccinon supergreatawesome-jenkkimeiningin jälkeen olen yhä varmempi, että lähimmäksi sitä maagista sielunkumppaniutta tulen pääsemään muun kuin perinteisen suppean suomalaisen miehen kanssa. Hieman täytyy kritisoida amerikkalaista tapaa puhua ja suunnitella suuria, kun siitä suuri siivu on vain kivaa puhetta sekä ylistyssanoja ja niin vähän oikeita aitoja tekoja. Silti valitsen milloin tahansa ennemmin sen hetken innostuksen ja riemun kuin suomalaisen perusmurjottamisen Prismassa.

Ruoho todellakin on vihreämpää raja-aidan toisella puolella ja tästä innostuneena käynnistin yksityisyrittäjänä projektin World Of Love. World of Love -projekti on hyväntekeväisyysprojekti, itseni hyväksi. Seinälläni roikkuu maailmankartta, johon merkitsen aina valloittamani maan. Toistaiseksi en ole malttanut pysyä yhdenkään sugardaddyni matkassa riittävän kauan, jotta minulla olisi varaa lennellä ympäri maailman. Joten tässä köyhän naisen versiossa maat tulkoot luokseni ulkomaalaisten miesten muodossa.

Tämä hyväntekeväisyysprojekti ansaitsee pikimmiten kokonaan oman postauksensa.