Määritelmäni yksisarviselle on, että kyseessä on uhanalaisen harvinainen muuhun massaan hukkumaton ihmistyyppi. Hänessä on täydellinen summa uniikkeja ominaisuuksia, jotka hänestä tekevät taianomaisen haluttavan tavisponin silmin. Yksisarvisen elämä ei välttämättä ole pelkkää sateenkaarilla tanssimista, koska ainutlaatuisuus on myös yksinäistä. Helpompaa olisi olla alkoholisti, koska vertaistukiryhmiä kyllä riittäisi. Olen aiemmin säälimättömästi saalistanut sysimetsät ja kaupungit läpeensä ymmärtämättä yksisarvisen haurautta. 

Nyt roolit ovat vaihtuneet. Olin valmistautunut kevääseeni kansainvälisenä yksisarvisen metsästäjänä Espanjan suurkaupungissa. Aloitin metsästykseni perinteilleni uskollisena Tinderissä ja matchailu tuntui jotenkin erilaiselta. Ensimmäisenä tapasten täyttämänä iltana huomasin taas jotakin erilaista ilmassa. Blondina, pitkänä, kalman kalpeana, eikun siis Lumikin valkeana, minä olin se joka loisti maagista yksisarvisen säteilyä latinokaunottarien keskellä. 

Olin pitänyt Barcelonaa melko kansainvälisenä kaupunkina enkä ollut kuvitellut erottuvani joukosta niin silmiinpistävästi. Tälläiselle raivopositiiviselle lortohkolle mielelle oli mukava uusi haaste kääntää tämä uusi rooli ahdistuneen mielen ja itsensä peittelyn sijaan tilaisuudeksi loistaa kirkkaampana kuin koskaan! 

Muuttaessani tänne en tuntenut ketään enkä ollut koskaan käynyt Espanjassa, koska melko noloja Kanarian lomia tai asumista täällä 3-vuotiaana ei lasketa. Ainut kaverini täällä kahden päivän jälkeen oli kämppikseni koira. Työttömänä, harrastuksettomana ja kielimuurillisena kavereiden keräily on melko haastavaa. Hysteerisen puheliaana ihmisenä halusin torjua yksinäisyyden ennen kuin se pääsisi kimppuuni hiipimäänkään. Päätin omistaa päiväni tasapuolisesti espanjan opiskelulle, kaupunkiin tutustumiselle sekä deittailulle.

Olen nauttinut uudesta elämästäni nyt kuukauden ja kokannut ehkä kolmesti, muuten olen ruokkinut itseni treffeillä. Ostin uuden söpön lompakonkin, mutta se ei ole onneksi käytössä kulunut vaan erittäin ystävälliset seuralaiset ovat antaneet murua skandinaavisten rintojeni alle. Useimpia uhrejani olen tavannut vain kerran ja näin jälkeen päin jopa harmittaa etten ole pitänyt tarkempaa lukua deiteistäni. Tärkeämpi luku minulle kuitenkin on se valioyksilöiden määrä, he jotka ovat joutuneet/päässeet nauttimaan seurastani useamman kerran. Tällä hetkellä ihan mukava kokoisia perhosia sixpäkittömään vatsaani on tuonut kaksi miestä: argentiinalainen karhun kokoinen rugbypelaaja ja unelma-aviomieskriteerit täyttävä kanadalais-intialainen lentäjä. Tässä vaiheessa voimme yhdessä hurrata kolmelle (vai 2,5:lle) uudelle maalle WOL-projektissani!! 

Näin kuukauden kokemuksen jälkeen voin todeta viha-rakkaussuhteen espanjalaiseen elämäntapaan. Onhan se ihanaa viettää siestaa, nauttia auringosta ja juoda halpaa viiniä milloin vain. Tekisin nuo asiat kuitenkin mieluiten englanninkielisessä, myönteisessä ilmapiirissä, edes jonkinlaisella aikataulutuksella ja hygieenisesti. Toivon kuitenkin poimivani mukaani täältä hippusen rentoutta ja uskallusta nautintokeskeisempään elämään, jos/kun joskus palaan kylmään Suomeen. Nälkä kasvaa ja ruoho vihertää tämänkin maan raja-aidan toisella puolella. Mielessä pyörii jo mahdolliset seuraavat laitumet tälle kaakille. Sitä ennen valelen kehoni kauttaaltaan sisä- ja ulkopuolelta viinillä ja tapaksilla sekä hytkyn väärään tahtiin latinomusiikkiin ja nautin elämästäni wannabe-latin chicana.