Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni tähän blogiin (mutta ei ensimmäinen blogi). Perustin tämän, koska tälle oli tilausta. Tilausta omassa mielessä. Tarvetta purkaa ajatuksiansa, jakaa paloja elämästä, maailmasta ja ynnä muuta. Mitä kaikkea nyt blogimaailma on. Keskustelua. Keskustelunavauksia. Tässä monta syytä, miksi pidän ja tapaan lukea / seurata monia blogeja. Muunmuassa täällä Lilyssä.

Kommenttiboksit ovat parhautta, silloin kun ne ovat aktiivisia. Eläisin harhakuvitelmassa, jos luulisin oman blogini kommenttiboksien alkavan laulaa kovinkaan paljon; kun ei niitä kommentteja tule suosituimpien blogin postauksinkaan enää niin paljon, kuin menneinä hyvinä vuosina (olen seuraillut blogimaailjaa aktiivisesti jostain 2013 lähtien). Silloin tällöin joku aihe niitä kerää. Ja se miksi niistä pidän on se että kommenteissa syntyvä keskustelu on potentiaalista kultaa — ainakin ihmiselle, joka nauttii perustelujen ja erilaisten näkökulmien kuulemisesta. Suosikkiblogeistani esim. Karkkipäivänhän postaukset keräävät yhä ihan kiitettävästi kommentteja, liittyvät ne sitten kosmetiikkaan/ihonhoitoon tai muihin juttuihin. Sieltä monet naamanpuunausvinkit olen bongannut, mutta myös syvällisempiä ideoita ja ajatuksia.

En uskalla esitellä itseäni enempää, haluaisin ehkä kyllä. Toisaalta tarpeeksi minusta välittynee tämän blogin ja postausten perusteella, millaiseksi tämä muodostuukaan. Jos julkaisin tässä kuvan, näkisitte että olen perusblondi.

Sen sanon että olen harvinaisen ikäkriisinen nuori nainen, mielestäni en silti turhaan. Ihmisten sanoessa että se on turhaa / huvittuneisuutta aiheuttavaa / jotain muuta — melkein suutun ja ajattelen: mielestäni minulla on pätevät ja oikeutetut syyt sille; niihin ehkä joskus tarkemmin pureudunkin. Jos nyt tuo tunnekin pitää oikeuttaa. En ole etuoikeutettu prinsessa ja toisinaan taas olen — kaikki on niin suhteellista. Olen työelämässä, amk-tutkintoineni. Minulla on ammatti joka on joidenkin mielestä duunari (ei sisällä neg. latausta itselleni, ei minkäänlaista tai en ainakaan myönnä) ja toisten mielestä ”siis-korkeakoulutettu-eikä mikään-duunari”, omasta mielestäni hyvä passeli ammatti joka tapauksessa. Mahdollistaa elannon ja tuo sisältöä elämään. Minun elämäni saa minut toisinaan burnt out fiiliksen partaalle. Tähänkin palaan joskus aivan varmasti.

Olen rikki kuten joskus jokainen, tunnen olevani rikki usein ja paljon. Joskus kysyn onko minussa; tai minulla (olosuhteissa, elämässä, menneisyydessä jota on ah niin vaikeata muuttaa); onko minussa enemmän ehjää kuin rikkonaista, ja mikä on liikaa tai tarpeeksi. Usein mietin että pohdin turhia. Mutta kyllä minä myös menen ja teen. Elän. Urheilen ja liikun. Paljon. Joskus elämä on niin täyteistä (vaikkei mulla ole edes perhettäkään ja muutenkin ihmissuhteita liian vähän/huonosti arjessa), että menetän kosketuksen omiin ajatuksiin. Siksikin halusin luoda tämän blogin. Jäsentääkseni ajatuksia. Selventääkseni mieltä. Ottaakseni askeleen kohti parantumista parantuneempaa elämää (vai parannellumpaa? :)).

Tulen kirjoittelemaan kirjoista, liikunnasta, kaikesta arkisesta ja koskettavasta. Kirjoihin palatakseni, olen elvyttämästä vanhaa lukuharrastusta. Kirjastokortti on etsitty ja ollut kovassa käytössä tällä viikolla. Pari uutta lupaavaa on jo löytynyt.