Nestehukan ensioireet – hyvä juoma ensiavuksi!

Heräsin aamulla kovaan niskakipuun ja vointi oli muutenkin heikko. Raajoissa oli lievää vapinaa vessassa käydessäni, mutta pissaa ei tullut juuri nimeksikään. Tajusin heti, että nestehukan ensioireet ovat päässeet yöllisen hikoilun jälkeen salakavalasti yllättämään. Panikoidun aina hieman asiasta, sillä olen ollut muutama vuosi sitten tehohoidossa hyponatreemisen kouristuskohtauksen vuoksi. Tämän sairaskohtauksen vuoksi uskonkin, että nestehukka on minulla kroonistunut ja sitä tulisi hoitaa ennaltaehkäisevästi näin lämpimän kelin vuoksi.

Olen siis todella herkkä nestetasapainon häiriöille ja natrium arvoni tuppaa laskemaan herkästi alakanttiin. Kokeilin tehdä iholle painaumia sormellani eivätkä ne palautuneet ollenkaan. Tämä on todella hyvä keino selvittää, millainen nestetilanne kehossa vallitsee. Myös virtsan määrä kertoo tilanteesta paljon, virtsan vähäisyys on yksi ensimmäisiä merkkejä nestehukasta. Tumma virtsa kertoo jo syntyneestä nestehukasta ja silloin on hyvä tarkistaa juodun nesteen määrä.

Luojan kiitos kaapistani löytyi ensiavuksi Hyvivoinnin tavaratalosta tilattua Puhdistamon elektrolyyttijuomaa ja vointini lähtikin kohenemaan nopeasti sitä nautittuani. Pääsin pissalle ja uskalsin nauttia jo pelkkää vettäkin juoman jälkeen. Nestehukkaa ei pidä koskaan lähteä korjaamaan pelkällä vedellä vaan keho tarvitsee lisäksi elektrolyyttejä, että tila kohenisi. Myös hyvälaatuinen suola veteen auttaa, mutta se ei tuo niin pikaista helpotusta kuin elektrolyyttijuoma. Hyvälaatuista suolavettä kannattaa kuitenkin nyt siemailla helteiden aikaan elektrolyyttien turvaamiseksi, sillä keho menettää valtavasti suoloja hikoilun aikana.


Nestehukan ensioireisiin voi kuulua myös ruokahaluttomuus ja oikeastaan minulle tuli nyt vasta  kunnon nälkä koko hellejakson aikana. Täytyy jatkaa juoman käyttöä koko lämpöjakson ajan, että pääsisi keleistä myös nauttimaan. Vaikka helle on ihanaa, loppuu minulta täysin veto helteiden jatkuessa pitempään. Juhannuksena tuli myös nautittua kuplajuomia, joten alkoholin käytön yhteydessä kannattaa olla nyt todella varovainen. Krapula olikin melkoinen, harmi etten muistanut elektrolyyttijauhetta jo eilen!

Vointini ei ole vieläkään täydellinen, mutta heikotus ja niskakipu on kuitenkin poissa ja pääsen vihdoin aloittamaan etätyöpäivän kotisohvalla. Täytyy käydä ostamassa myös kivennäisvettä ja jättää ulkoilu pariksi päivää vähemmälle, niin olo pääsee korjaantumaan kunnolla. Miten sinä olet voinut helteiden ajan? Löysitkö tuttuja oireita?

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Terveys Suosittelen