Myrskyvaroitus

Tuuli alkaa hiljalleen voimistua Pohjanmaalla ja myrskyyn onkin hyvä suhtautua vakavasti. Vältä metsiä, sillä kaatuva puu voi kaatua sinunkin päällesi.

Pari syksyä sitten kävin lähimetsässä tutkimassa sienitilannetta ja löysinkin hyvän sienipaikan. Tuuli alkoi yllättäin voimistua puuskissa, mutta en edes tajunnut pelätä sitä vaan aloin keräämään sieniä rauhallisin mielin. Huomasin kuitenkin, että aistini terävöityivät tuulessa ja normaalisti huonokuuloisena aloin kuulla metsän ääniä älyttömän hyvin. Kunnes kyykkyessä kuulin kuin ihmeen kautta puun rätkähdyksen ja noustessani tajusin, että viereinen puu on kaatumassa suoraan päälleni.

Aika hidastui, kun nostin katseeni puuta kohden. Näin hidastettuna, miten lähellä kaatuva puu jo oli ja suustani pääsi kiljahdus avun huutojen kera. Refleksit olivat tilanteessa äärimmäisen nopeat ja hyppäsin puun alta pois viime hetkellä. Puu rojahti viereeni enkä pystynyt hetkeen edes liikkua, sillä tajusin heti, miten lähellä olin kuolemaa.

Hetken itseäni keräiltyäni, ymmärsin, että puu olisi kaatunut suoraan päähäni. Täristen otin puun alta kenkäni, jotka jäivät siihen paikkaan hypätessäni puun alta pois. Juoksin itkien kotiin ja jäin tuijottamaan kodin ympäristöä ajatellen viimeisiä elämisen merkkejä, jota mieheni olisi kotiin saapuessa minusta löytänyt. Kamala olisi ollut se näky, mikä metsästä olisi löytynyt, jos toisin olisi käynyt.

Vaikka metsä tuo suojaa, on se kovalla tuulella vaarallinen paikka. Luonnonvoimat ovat todella voimakkaita ja kohtalo voi astua peliin vieden hengen onnettomuutena, joka tuntuu utopistiselta keskellä normaalia arkea. On uskomatonta, miten yksi ainut puu voi ottaa kaatumalla kohteeksen sen ainokaisen ihmisen, joka metsässä yksin liikkuu. Yksin en kuitenkaan täysin ollut vaan minua suojeltiin yläkerrasta käsin niin, että herkistyneiden aistieni ansiosta rekisteröin tilanteen omassa voimassani.

Tapahtuman vuoksi olen nykyään hieman levoton metsässä. En saa sieltä sitä paljon puhuttua rauhan tunnetta vaan aistini herkistyvät siellä ollessa. Tuulisella kelillä en sinne mene, älä mene sinäkään.

koti oma-elama syvallista ajattelin-tanaan