Viimein työpaikka, mitä hakea
Ei täällä Pohjanmaalla ole juurikaan päässyt kynän kärkeä teroittamaan työhakemuksia varten, mutta tänään silmiini osui koulutustani vastaava työtehtävä. Paikallinen hypermarketti haki verkkokaupan asiakaspalvelijaa ja innostuin paikasta välittömästi, sillä jätin samaiseen firmaan hetki sitten myös avoimen hakemuksen. Ajoitus tarpeelle oli miltei täydellinen, mutta jäin miettimään, mikseivät hoksanneet avoimen kautta ottaa yhteyttä.
Ilmoitin avoimessa hakemuksessa olevani kiinnostunut erityisesti digitaalisesta markkinoinnista sekä verkkokaupan tilausten käsittelystä keräilyineen. Työnä se kiinnostaa minua enemmän kuin puhelinneuvonta, mutta näen siinä hyvän sauman saada jalkaa oven väliin. Pesti oli vain pari kuukautta pitkä, mutta uskon, että osaamiselleni löytyisi jatkossa myös muutakin tarvetta.
Työhakemuksen laatimiseen tarvitsisin hieman valmennusta, se on pakko myöntää. Ansioluetteloni on melko informatiivinen ja minun on vaikeuksia kirjoittaa itse hakemukseen sellaisia uusia asioita, joilla erottuisin selkästi muista. Mielestäni ansioluettelossa on tärkää avata ne työtehtävät huolella siitä, mitä käytännössä on tehnyt eikä jäädä pelkkien työnimikkeiden nojaan. Oma cv:ni on myös visuaalinen eikä se taatusti jää huomaamatta.
Hakemuksesta jäi kuitenkin ihan hyvä tuntuma ja työ alkaisi nopealla aikataululla. Työ oli osa-aikainen, mutta se sopii nyt vartalolleni oikein mainiosti opintojen ohella. Jos paikan saan, olisi se todellinen ihme tässä maailmantilanteessa. Pitäkää peukkuja!