Edulliset kuivapastellit kokeilussa
Sisältää mainoslinkkejä *
Tilasin Adlibrikseltä kuivapastellit itselleni joululahjaksi. Edullinen hinta houkutteli ja halusin kokeilla jotain uutta taiteenmuotoa akvarellien rinnalle. Adlibriksen taidetarjontaa kannattaa selailla tarkemminkin, sillä heillä on yllättävän hyvä valikoima taiteenkin ystäville. Tilasinkin taidetarvikkeita heiltä joululahjaksi myös suvun pikkunaisille.
Testailin kuivapastilleja vanhaan kirjaan, joka osoittautuikin melkoisen meditatiiviseksi puuhaksi. En ole taiteilijana kovinkaan lahjakas ja pidän enimmäkseen abstraktista taiteesta, mutta aina silloin tällöin onnistun luomaan kivojakin kokonaisuuksia. Tällä erää halusinkin vain kokeilla miltä liidut tuntuvat käytössä ja vaikka ne pölisivät, aion kyllä haastaa itseäni yhdistelemään niitä akvarellienkin kanssa.

Liituja oli aika haastava käyttää, sillä värit mössööntyi toisiinsa ja vaikutelma kärsi siitä kovasti. Tajusin sitten ottaa fiksatiivin käyttöön kerrosten välillä, jolloin työssä alkoi säilyä värien terävyys. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus, en ole kuivapastelliliitu töihin törmännytkään monessa paikkaa.
Innostuin taiteen tekemisestä vuosi sitten, mutta ei minusta koskaan taiteilijaa tule. Vaikka maalien kanssa on ihana puuhastella, pelkään sivellintäkin niin paljon, että en käytä sitä oikeastaan olleenkaan. Ehkä olen enemmän sellainen kokeileva käsillätekijä, joka toisinaan onnistuu töissään. Lisäksi taiteen myyminen on minusta todella haastavaa.
Vuosi on ollut kyllä terapeuttinen kokeillessa eri tekniikoita ja suosittelen tekemään taidetta, jos koskaan on vähänkään mielessä käynyt. Ihailen niitä, jotka osaavat maalata selkeä visio mielessään, mutta itse toimin täysin intuitiivisesti. Joskus huomaan kyyneleen valahtavan poskelleni, kun pääsen maalatessani alitajuiseen mieleen käsiksi. Lopputulosta katsellessani kokonaisuus on kovin synkkä enkä pidä niistä töistä yhtään.
Olen loppuvuodesta tarttunut taidetarvikkeisiin yhä harvemmin, tähän asti maalailinkin melkein joka päivä. Aion pyhittää sille jatkossa oman meditatiivisen hetkensä, näin se tuottaa iloa enemmän ja on jotain mitä odottaa. Jokapäiväisessä arjessa se vie liikaa aikaa muusta tekemisestä, sillä siihen tilaan, joka tekemisessä syntyy, on helppo uppoutua ilman yhtäkään ajatusta.
Olen kiitollinen siitä, että elämäni soi minulle vapaa-aikaa taiteen pariin. Taidetta voi luoda kovin monin tavoin ja nyt on aika ottaa askeleita uutta kohti. Kokonaan tämä taidemuoto ei tule jäämään, mutta mieli halajaa jo uutta intohimon kohdetta. Jotain uutta, josta en vielä tiedä yhtään mitään.