Jouluperinteet meidän perheessä
Joulukuu tuntuu menevän vuosien mittaan yhä nopeammin ja joskus tuntuukin, että moni pieni haave ei ehdi toteutua. Mietin mm. joka vuosi rakentavani piparitalon, mutta en ole vielä kertaakaan saanut sitä toteutettua. Aikaa tänä vuonna sille olisi ollut, mutta anopin leipomat piparit muistuttivat jälleen tänä vuonna siitä, etteivät ne nyt niin herkullisia ole, etteikö ilmankin pärjäisi.
Joulutorttuja meillä paistellaan pitkin joulukuuta ja se on perinne, josta alkaa virallisesti meidän perheen Joulun odotus glögin kera. Myös muu herkuttelu astuu kuvioon ja syömme erilaisia juustoja viinin kera pitkin joulukuuta. Ritarijuusto pienen lohisiivun kera ruisleivän päällä on oma erityinen makunautintoni, sillä lievän kala-allergian vuoksi syön kalaa aniharvoin. Yleensä lohi löytyy vasta aattona joulupöydästämme, mutta otin eilen varaslähdön ja tein leipäni.
Jouluateriaperinteestä haluamme pitää kiinni ja kinkun paistossa on oma taikansa. Silloin tällöin innostun paistamaan laatikot itse, mutta kaupasta ostetut laatikot ajavat ihan hyvin saman asian. Miten helppoa! Periaatteessa kaiken joulupöytään saa valmiina kaupasta, mutta jotain raikasta mielelläni kehittelen rinnalle, sillä jouluruoka on melko raskasta eikä sitä jaksa montaa päivää syödä. Tapaninpäivänä meillä syödäänkin sitten jo roskaruokaa ja kinkun jämistä tehdään hernekeitto.
Annamme perinteisesti toisillemme miehen kanssa myös pienet lahjat. Olen vähän lapsellinen siinä mielessä, että loukkaantuisin, jos en saisi joululahjaa, heh. Lapsena tätini paketoi aina monta olematonta lahjaa pieniin paketteihin ja pakettien avaamisessa on oma viehätyksensä, kun ei yhtään tiedä, mitä se voi sisältää. Ennen lahjojen avaamista käymme päiväsaunassa ja juomme siellä jouluoluet, siinäkin on oma viehätyksensä ja antaa virallisesti luvan rentoutua.
Haemme kuusen normaalisti vasta aaton aattona, mutta tänä vuonna se saa tulla jo aiemmin taloon. Suuntaamme viikonloppuna kohti synnyinkotiani ja käymme hakemassa kuusen omasta metsästä. Kuusenhakureissusta tulee aina mieleen lapsuusmuistoja, ne ovat pääsääntöisesti hyviä, mutta löytyy sieltä pettymyksiäkin.
En ole koskaan käynyt vielä joulukirkossa vaikka siitä aina sillöin tällöin haaveilen. Herkkänä ihmisenä liikuttuisin siellä kyyneliin heti ensimmäisestä laulusta, se toisi myös isän hautajaiset mieleen. Isä kuoli viisi vuotta sitten sairastettuaan pari viikkoa, hänelle käymmekin viemässä aina kynttilän pyhinä, se riittää toistaiseksi kirkollisista perinteistä.
Jouluuni kuuluu myös tietynlainen haikeus, sillä lapsettomina meiltä jää kokonaan puuttumaan perheen luoma sydämellisyys. Tarkoitan sitä, että Jouluun mielestäni kuuluu ennenkaikkea yhdessäolo rakkaitten kanssa sekä lapsien tuoma ilo. Ilman perinteitä meillä ei tuntuisi Joululta ollenkaan ja siksi niistä pidetäänkin kiinni myös jatkossa. Jossain vaiheessa aattoa syntyy myös tietynlainen harras tunnelma, silloin muistaa olla kiitollinen elämästään ja kaikesta siitä, mitä se on tuonut elämän varrelle.
Tuo harras hetki tuntuu sydämessä ja ehkä siinä on myös ripaus hengellisyyttä. Se luo uskon paremmasta eikä huolet paina, se kruunaakin Jouluni ja tekee siitä taianomaista.