Joulurauhaa

Poikkesin viime viikonloppuna Lakeuden Ristiin, sillä kaipasin ympärilleni hiljaista hetkeä. Olin kirkon ainut vieras, jonka johdosta ehdin vaihtaa muutaman sanan papinkin kanssa. Hän kertoi, että jumalanpalvelus pidetään Jouluna, kuten ennenkin, mutta voimassa on 10 hengen kokoontumisrajoitus.

Olisi surullista tulla käännytetyksi kirkon ovelta. Harvemmin käyn kuuntelemassa Jumalan sanaa, mutta erityisesti tänä vuonna olisin halunnut rauhoittua juuri Joulukirkossa. Olisin vain halunnut ristiä sormeni, kokea kuuluvani yhteisöön juhlien ja unohtaa hetkeksi sen, millainen todellisuus meitä ulkona odottaa. Kuunnella tarkoin sitä, mitä pappi tästä ajasta kertoo.

Suhteeni kirkkoihin on erityinen, sillä olin nuorena naisena Lapuan Tuomikirkossa kesäoppaana. Tiesin kirkon historiasta kaiken ja suurella ylpeydellä sain kertoa siitä suurillekin väkijoukoille. Lapua tunnetaan körttiläisestä perinteestään ja vaikkei se minun suvussani näy, sisälläni on kuitenkin ripaus tuota samaa uskoa, jonka sain lapsuudenystävieni mukana pyhäkoulussa.

Olen nähnyt meditoidessani Jeesuksen ja nähnyt isäni kuolinvuoteella sielun siirtyvän valona taivaaseen, mutta minusta uskossa on jotain pelottavaakin. Tällaisia asioita on ihmismielen vaikea käsittää ja siksi se tuntuu pelottavalta. Kirkossa kuitenkin pelkoni katoaa ja tunnen oloni turvalliseksi, se riittää minulle toistaiseksi uskon asioista.

Joulun tärkein sanoma unohtuu nykypäivänä helposti ja siksi aionkin tänä Jouluna sytyttää kynttilän hetkeksi hiljentyen. Erityisesti haluan kiittää kaikesta siitä, mitä elämä on minulle antanut. Vaikka olen kokenut paljon sairautta elämäni aikana, olen niistä kuin ihmeen kautta selvinnyt ja tämä asia kummitteleekin usein mielessäni. Kuka minua kantaa vielä jatkoajallakin?

Ehkä kokemaani oppii ajan kanssa ymmärtämään, mutta en taida olla vielä valmis kuuntelemaan sydämeni sanomaa. Tuo sydän, jonne kaikki elämän haavat tuntuu kerääntyvän, sinua aion ensi vuonna kuunnella hyvin tarkoin.

Joulurauhaa sinullekin!