Kohti vuotta 2021

Viimeinenkin kynttilä on sammunut ja Joulu on siivottu pois. Olit haikea, mutta kyyneleiltä vältyttiin. Parasta Joulussa on sen odotus, mutta pyhinä huomaan aina olevani yksinäinen, vaikka en yksin olekaan. Erityisesti tänä vuonna olisin halunnut viettää aikaa läheisten kanssa, mutta vallitsevan maailmantilanteen vuoksi se sitten jäi toteutumatta.

Mieli jo haparoi kohti uutta alkua, vuoden vaihtuminen uuteen lienee nyt jokaisen mielessä toiveikkaana. Eilinen keli toi jo lupauksen keväästä, samalla, kun hento lumipeite valaisi mielen ja pesi hellästi sielua. Päätin meditoida, jonka aikana huomasin lupauksen uudesta energisyydestä vaikka ruumis on vielä väsynyt. Alhainen ferritiini on päässyt nakertamaan kehoni heikkoon kuntoon, haasteita jää siis uudellekin vuodelle.

Meditoidessa näin, miten minut laskettiin hautaan, ripoteltiin multaa päälle ja siunattiin haudan lepoon. Haudan päälle kylvettiin siemeniä, joista auringon noustessa kasvoi runsas kukkakimppu. Ne nuukahtivat ilman hoitoa, mutta kastelukannun ripotellessa vettä päälle, ne nousivat aina uuteen loistoonsa. Tuli talvi ja kukat siirtyivät talvilepoon, näin hautakiveni, johon oli merkitty kuolinpäivä. Vuosi oli 2067.

Nukahdin meditoinnin jälkeen, mutta aamulla näky oli vielä selkeänä mielessäni. Tulkitsen sen niin, että on aika jättää osa elämästään tähän vuoteen ja antaa vielä levolle aikaa. Kevään korvilla koen uuden alun, mutta se vaatii hoitoa ja huolenpitoa oman hyvinvoinnin suhteen. En säikähtänyt vuosiluvun näkemistä, aikaa on ja meidän suvussa on pitkäikäisiä naisia.

Näin painajaisia koko yön, mutta aamulla oli kevyempi olo. Ajatukset kirkkaampia, mieli toiveikas. Tästä on hyvä korkata vuosi 2021, kaikkea hyvää sinullekin uuteen vuoteen!