Kotimaista taidetta teemalla jatketaan

Olen viime päivät miettinyt, mikä minut tekee onnelliseksi ja uppouduin jälleen valokuvausharratukseni pariin. Siinä olen hyvä, nautin luomisesta ja sen parissa aion jatkaa niin kauan, kunnes löydän jälleen jotain uutta. Syntyi Maija ja päätin avata Etsy kaupan nykyisen kauppani lisäksi, sillä minusta tuntuu, ettei Suomesta oikein löydy jalansijaa valokuvataiteelle. Nyt on kuitenkin sellainen tunne, että jotain täytyy tehdä intohimonsa eteen!

@kaamos__

Etsyssä on vasta perustukset pystyssä, sillä ajauduin katselemaan sen tarjontaa monien vuosien jälkeen. Hopeaseppänä toimiessani tilasin Etsystä erityisesti jalokiviä ja tarjonta oli silloin todella runsas. Tein siellä ihania löytöjä kauniiden kivien parista ja muistelin jälleen kerran yrittäjäaikojani lämmöllä. Elin silloin elämäni onnellisinta aikaa, mutta sepäksi en aion enää palata vaan nyt on uuden aika.

Mietin usein yrittäjäksi paluuta, mutta luulen jatkavani kevytyrittäjänä, mikäli työni ottavat tuulta alleen. Omat nettisivuni keräävät hyvin kävijöitä, sillä hakukoneoptimoidut blogipostaukset nousevat hyvin esiin Goolella. Kohderyhmä lienee kuitenkin sekalaista seurakuntaa ja pohdinkin sivujen uudistamista kokonaan.

Loin myös uusille mustavalkoisille ICM kuvilleni uuden IG tilin: @kaamos__ Uusi tili ei ole ollut pystyssä vielä montaa päivää, mutta seuraajia on siunaantunut pienessä ajassa jo paljon. ICM kuvaus on suosittua ulkomailla, kun kotimaa vielä uinuu tästä tekniikasta tietämättönä.

Nyt, kun olen oman lajini taiteen parista viimein löytänyt, olisi markkinoinnin aika. Lopputuotteessa on kuitenkin vielä mahdollisuuksia Fine Art tulosteiden lisäksi enkä siksi lähdekään mitään suurempaa visiota vielä toteuttamaan vaan katselen rauhassa tarjontaa erilaisista tuotteista. Minimalistiseen makuuni sopivana lähtisinkin painattamaan Maijaa pellavaiseen pyyhkeeseen. Se näyttäisi älyttömän makealta valkoisen kodin peseytymistiloissa.

Se, mitä opiskelulle kuuluu onkin asia erikseen 😀 Taide on ajanut sen edelle ja pänttään lyhkäisiä koodinpätkiä mieleeni aina, kun aivoissa tuntuu olevan tilaa. Se on ollut jotenkin tosi uuvuttavaa ja välillä ajattelen, tuleeko ohjelmoinnin opiskelu koskaan valmiiksi asti. Aikaa on kuitenkin syksyyn asti, joten mikään kiire tässä ei vielä ole. Viikonloppuna aionkin heittää aivot pariksi päivää narikkaan ja nautiskelen viinipullon ääressä. Voikin olla, että postaan siitä seuraavaksi, mitä vaikutuksia huomasin tipattoman tammikuun tekevän hyvinvoinnilleni.

koti sisustus oma-elama trendit
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *