Luomisen tuskaa

Aloitin viime talvena uuden harrastuksen taiteiden parissa. En osaa piirtää enkä maalata, mutta alkoholimusteiden parissa olen päässyt toteuttamaan luovaa puoltani. Viimeistelen usein töitäni digitaalisesti ja nyt kuvien kertyessä, olen alkanut miettiä niille mediaa, jolla pääsisi myös tienaamaan.


Aika ei ole helppo, mutta aina voi unelmoida. Yhdestä maalauksestani  on valmistettu kangaskuosi ja kankaat ovat alkaneet kiehtoa enemmänkin. Näkisin töitäni mieluusi isona printtinä pellavakankaalla ja aloin jo miettiä, pitäisikö kaivaa ompelukone kaapista ja elvyttää uinuva ompelutaito. Taito on ruosteessa, mutta nyt olisi sopiva aika elvyttää se.

Olisi myös kiva tulla löydetyksi netin syövereistä ja tehdä yhteistyötä ammattilaisten kanssa. Työni taipuisivat monenlaisiin printteihin, mutta esimerkiksi mukien teettäminen tuntuu tylsältä. Jokin ihan uusi konsepti taiteen sulattamisesta johonkin hyödylliseen kiehtoo, mutta mitä se on? Sitä en vielä tiedä.

Aivot työstävät asiaa koko ajan, sillä minulla on vahva halu luoda maailmaan jotain kaunista. Yritän saada töihini usein myös alitajuntaa herätteleviä ajatuksia ja ripauksen muista ulottovuuksista tulevia maailmoja, joihin usein meditoidessa törmään. Sellaista sielukasta pientä höperyyttä.

Kirjakin olisi ihan kiva ja toivonkin, että sanainen arkkuni avautuisi lähitulevaisuudessa. Haluaisin kirjan olevan sellainen, jonka avulla päästä sukeltamaan hetkeksi nykyhetkestä. Kirja, jossa olisi mielikuvitusta ruokkivaa tilaa myös omille ajatuksille. Montakohan uutta kirjaa siitä syntyisi omistajiensa käsissä?

Tällaisesta haaveilen tällä hetkellä, mikä on sinun haaveesi juuri tänä päivänä?

hyvinvointi ajattelin-tanaan oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *