Nestehukan ensioireet – hyvä juoma ensiavuksi!

Heräsin aamulla kovaan niskakipuun ja vointi oli muutenkin heikko. Raajoissa oli lievää vapinaa vessassa käydessäni, mutta pissaa ei tullut juuri nimeksikään. Tajusin heti, että nestehukan ensioireet ovat päässeet yöllisen hikoilun jälkeen salakavalasti yllättämään. Panikoidun aina hieman asiasta, sillä olen ollut muutama vuosi sitten tehohoidossa hyponatreemisen kouristuskohtauksen vuoksi. Tämän sairaskohtauksen vuoksi uskonkin, että nestehukka on minulla kroonistunut ja sitä tulisi hoitaa ennaltaehkäisevästi näin lämpimän kelin vuoksi.

Olen siis todella herkkä nestetasapainon häiriöille ja natrium arvoni tuppaa laskemaan herkästi alakanttiin. Kokeilin tehdä iholle painaumia sormellani eivätkä ne palautuneet ollenkaan. Tämä on todella hyvä keino selvittää, millainen nestetilanne kehossa vallitsee. Myös virtsan määrä kertoo tilanteesta paljon, virtsan vähäisyys on yksi ensimmäisiä merkkejä nestehukasta. Tumma virtsa kertoo jo syntyneestä nestehukasta ja silloin on hyvä tarkistaa juodun nesteen määrä.

Luojan kiitos kaapistani löytyi ensiavuksi Hyvivoinnin tavaratalosta tilattua Puhdistamon elektrolyyttijuomaa ja vointini lähtikin kohenemaan nopeasti sitä nautittuani. Pääsin pissalle ja uskalsin nauttia jo pelkkää vettäkin juoman jälkeen. Nestehukkaa ei pidä koskaan lähteä korjaamaan pelkällä vedellä vaan keho tarvitsee lisäksi elektrolyyttejä, että tila kohenisi. Myös hyvälaatuinen suola veteen auttaa, mutta se ei tuo niin pikaista helpotusta kuin elektrolyyttijuoma. Hyvälaatuista suolavettä kannattaa kuitenkin nyt siemailla helteiden aikaan elektrolyyttien turvaamiseksi, sillä keho menettää valtavasti suoloja hikoilun aikana.


Nestehukan ensioireisiin voi kuulua myös ruokahaluttomuus ja oikeastaan minulle tuli nyt vasta  kunnon nälkä koko hellejakson aikana. Täytyy jatkaa juoman käyttöä koko lämpöjakson ajan, että pääsisi keleistä myös nauttimaan. Vaikka helle on ihanaa, loppuu minulta täysin veto helteiden jatkuessa pitempään. Juhannuksena tuli myös nautittua kuplajuomia, joten alkoholin käytön yhteydessä kannattaa olla nyt todella varovainen. Krapula olikin melkoinen, harmi etten muistanut elektrolyyttijauhetta jo eilen!

Vointini ei ole vieläkään täydellinen, mutta heikotus ja niskakipu on kuitenkin poissa ja pääsen vihdoin aloittamaan etätyöpäivän kotisohvalla. Täytyy käydä ostamassa myös kivennäisvettä ja jättää ulkoilu pariksi päivää vähemmälle, niin olo pääsee korjaantumaan kunnolla. Miten sinä olet voinut helteiden ajan? Löysitkö tuttuja oireita?

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Terveys Suosittelen

Slow living

Kesäkuu on kulunut leppoisasti työharjoittelun merkeissä. Olen päässyt tekemään sisällöntuotantoa ja rakentamaan nettisivuja sekä verkkokauppaa. Joinakin päivinä pyörittelen tekemisen puutteesta sormiani, mutta muutoin olen pitänyt harjoittelupaikastani.

Työpäiväni ovat olleet kuusi tuntisia ja viime päivinä olenkin ajatellut, että osa-aikatyö olisi minun juttuni tässä vaiheessa elämää. Arvostan nykyisin niin paljon vapaa-aikaa, että taidan syksyllä ryhtyä etsimään osa-aikaista työtä. Aikaa jäisi näin harrastuksille sekä opiskelulle – opiskelulle, jonka mielenkiinnon kohteet ovat vasta muotoutumassa. Syksyllä on ilmeisesti alkamassa WordPress koulutus paikkakunnallani ja voisin sen ottaa vihdoin kunnolla haltuun.

Slow living elämänmuotona on alkanut vetää koko ajan enemmän puoleensa ja olen oppinut hiljalleen arvostamaan herkkyyttäni sekä sitä, että uuvun todella helposti silloin, kun en toteuta omaa juttuani. Olen aina tarvinnut unta runsaasti ja aikaa omille ajatuksille. Alan vihdoin ymmärtää myös sen, että kyse ei ole laiskuudesta vaan siitä, että elämäni ei rakennu pelkästään uran ympärille vaan se koostuu monesta eri osa-alueesta, joilla on minulle merkitystä henkisellä tasolla. Haluan nauttia elämän pienistä iloista. Olla enemmän läsnä ja kuunnella omaa sydäntäni.

Olen viime aikoina luopunut paljon myös vanhasta, että saisin uusia tuulia tilalle. Se todella toimii. Uusia ideoita ja haaveita on syntynyt hiljalleen ja annan niiden rauhassa tekeentyä ja toivonkin näiden vievän minua eteenpäin. Nykyiset opiskeluni ovat olleet mieluisia ja vaikka näenkin itseni osaajana alalla, uskon, että oma elämäntehtäväni on vasta muotoutumassa. Sen aukeaminen vaatii kärsivällisyyttä ja sitä minulla onneksi riittää.

On koronan ansiota, että pysähdyin. Vaikka pysähtyminen ja oman sisäisen äänen kuunteleminen oli aluksi ahdistavaa, lopputulos saa kuitenkin hymyilemään. Opiskelu ja työharjoittelu tuli ihanaan saumaan elämässäni – sen avulla pääsin nauttimaan hitaammasta elämästä. Täysinäinen kalenteri ei ole minua varten.

Hyvinvointi Oma elämä Työ