Miten vuosi 2021 on lähtenyt käyntiin?
Uusi vuosi maistuu oikeastaan aika herkulliselta. Energioissa on tapahtunut selkeä muutos ja mieli tulevasta on ollut hurjan positiivinen. Jotenkin odottava, vähän salaperäinenkin. Kun elää päivä kerrallaan eikä suunnittele tulevaa tarkemmin, on paljon helpompi hengittää ja mikä parasta, oppii elämään hetkessä.
Vaikka kuvani ovat muuttuneet todella tummiksi, mieli on valoisa ja iloinen. Kuvat tuovat sopivaa kontrastia ilmaisuuni ja opettaa näkemään kauneutta näissä talven harmaissakin päivissä. Todella mustan päivän koin viime viikolla, kun järjestelmäkamerani hajosi ja juuri alkanut kuvausinnostukseni oli vaarassa lopahtaa siihen paikkaan.
Onneksi on äiti. Äiti antoi rahat uuteen kameraan ja Pentax vaihtui monien vuosien jälkeen Canoniin. En ole koskaan ennen pyytänyt äidiltäni rahaa ja ilokseni huomasin, että äiti oikein nautti siitä, että sai kerrankin auttaa tytärtään rahallisesti. Ehkä se sai äidin tuntemaan itsensä merkitykselliseksi.
Uuden vuoden alkuun on mahtunut jo uusia markkinoinnin opiskeluja ja juuri saamani tiedon mukaan pääsen aloittamaan ensi viikolla pelisuunnittelun alkeita avoimessa AMK:ssa. Tieto opiskelupaikasta tuli viime hetkellä ja pääsin mukaan ties monenneltako varasijalta ja olinkin sen suhteen jo luovuttaa.
Asennoituminen on vielä hieman hakusassa ja päällimmäisenä mielessä on se, että se ei tule olemaan minulle ihan helppo juttu suorittaa. Koodaamisesta minulla nimittäin ei ole hajuakaan, mutta sitä minä koulutuksella halusinkin päästä haistelemaan, millaista se työnä olisi.
Täytyy sanoa, että tilanne on nyt sellainen, että en ole kovinkaan innokas hakemaan töitä tällä hetkellä. Tämä on erittäin tervetullut asia ajatusmaailmaani, sillä työnhaku on kamalan stressavaa. Stressikäyräni onkin nyt tasan nolla. Vilkuilen paikkoja, mutta elämässä on nyt juuri sopivasti monipuolista puuhaa, että haluan jättää vielä haaveillekin jalansijaa. En ole uskaltanut haaveilla vuosiin sairasteltuani, mutta uusi vuosi toi ne takaisin elämääni.
Tuntuukin siltä, että tämä vuosi on saatu aloittaa täysin puhtaalta pöydältä, jota pääsen itse kattamaan haluamallani tavalla. Pöytä on kovin vaatimaton, mutta sitä koristaa kauniit esineet, jotka yhdessä luovat kauniin kokonaisuuden.