Yläseltä päivää
Moi kaikille! Kiva, kun löysit Yläselle. Täällä perustettiin kotitoimisto ja päätin aloittaa bloggaamisen, sillä vuorokaudessa tuntuu olevan nyt enemmän tunteja. Halusin täyttää nämä tunnit luovalla tekemisellä ja jättää jälkeni maailmaan tänä erikoisena aikana. Asun Seinäjoella ja olen 42 vuotias digitaalisen markkinoinnin opiskelija.
Vietin koko viime talven neljän seinän sisällä, jolloin mietin elämän tarkoitusta sekä urahaaveitani. Annoin sydämeni puhua sieluni kieltä ja jäin ajelehtimaan elämän aalloille – elämä kantaa ja avaa uusia ovia silloin, kun aika on. Pääsin opiskelemaan, mutta etäopiskelu kuitenkin harmittaa, sillä kaipasin jo kovasti uusiin ihmisiin tutustumista. Uskon, että tilanne on monelle kotiin jäävälle vaikea, sillä yksin ollessa kuulee välillä enemmän, mitä on valmis prosessoimaan.
En pelkää koronaa, mutta on ikävä huomata taloudessa tapahtuvat muutokset. Monen unelma särkyy, mutta moni voi tehdä mahtavia läpilyöntejäkin. Entisenä yrittäjänä neuvoisin nyt rauhoittumaan ja katsomaan asioita uusin silmin hyvin levänneenä. Ilman paniikkia. Haaveilen edelleen yrittäjyydestä ja korona antoi lisää vauhtia yritysidean keksimiselle – toiset joutuu lopettamaan, toiset haluavat yrittää vielä kovemmin. Yllätyin tästä reaktiosta.
Haluan antaa tukeni erityisesti käsityöyrittäjille ja teen mielelläni heidän kanssaan yhteistyötä. Yritinhän itsekin itseoppineena hopeaseppänä miltei 10 vuotta. Mahtava esimerkki yhteisöllisyydestä sekä innovatiivisuudesta on Kässämessut netissä projekti, joka on saanut tykkääjiä käsittämättömän paljon pienessä ajassa. Nyt on tärkeää pitää lippu korkealla, uskon, että sinnikkyys palkitaan!
Digitaalinen markkinointi tulee olemaan yksi aiheistani, mutta en ole vielä rajannut tarkkaa aihetta. Olen kiinnostunut yhteistyöprojekteista sekä verkostoitumisesta, minut löytää myös LinkedInin puolelta. Vapaa-ajalla maalaan ja valokuvaan sekä rakastan uuden oppimista. Aika näyttää miten kehityn kirjoittajana, lapsena minusta piti tulla kirjailija.
Pidetään sydän avoinna ja tehdään yhdessä maailmasta parempi paikka, tsemppiä!