Things I don’t have money for
http://youtu.be/TbY_YVg0nzw
Ymmärtääksenne, mitä tämä postaus käsittelee, käykääpä katsomassa Jenna Marblesia ja tämä pätkä, Things I don’t have time for. ”I don’t have time to make my bed… the solution is to sleep less violently.” Inspiroiduin tekemään tämän postauksen, nyt kun tätä aktiivista säästeliäisyyden kokeilua on jo useampi kuukausi takana. Tavoitteena on ollut pohtia, mihin haluan sijoittaa pennoseni.
Things i don’t have money for
1. Alennusmyyntien skippaaminen
Mikä juttu naistenlehdillä on alennusmyyntejä vastaan? Miksi niistä varoitellaan kuin lahkoilmiöstä, joka voi aivopestä naisen ja viedä kaikki pennoset jättäen jälkeensä vain neonkeltaisia trikoopöksyjä? Mä ostin viikko sitten alesta kaksi pitkähihaista perusmekkoa, yhden teepaidan ja kolme neuletta, kaikki käytännöllisiä ja söpöjä, yhteensä hintaan 45€. Sillä moni saa vain jonkun yhden paidan. Ei, naiset. Mulla ei ole rahaa skipata alennusmyyntejä. Ne on parhaita, sillä mikään ei voita sitä syvää tyydytyksen tunnetta, kun kävelet edulliset löydöt kassissa ulos kaupasta. Alennusmyynnit ovat myös paras paikka tehdä virheostoksia! Olet silmäillyt ujosti niitä neonkeltaisia trikoopöksyjä kuin teinipoika ihastustaan ”uskaltaisiko, ei, juu, en mä tiedä, mitä jos…” Saatat löytää elämäsi rakkauden ja villin uuden vaatenäkökulman tai tajuat, ettet käytäkään pökiä… Parempi, että sait ne alennuksella, kävi kummin tahansa. Halpa virhe on parempi kuin kallis virhe. Lakataan siis pelkäämästä aleja, hyvät naiset. Murretaan häpeän kehä!
2. Merkkilaukut
Mä ymmärrän täysin merkkilaukkunaisia. Merkkilaukun omistamisessa on suorastaan jotain yhteisöllistä. Merkkilaukku viestii: ”oi naiset, liityn ilomielin teidän joukkoonne merkkilaukkuni kera, haluan olla osa yhteisöä ja sen tunnustettu jäsen”. Mun ainoa merkkilaukku ikinä on ollut Guessin laukku, jonka sain eräältä eksältäni lahjaksi. Olin siitä tosi onnellinen vielä kauan suhteen päätyttyä, enkä tiennyt, että en ollutkaan klassinen leidi se käsikynkässäni, vaan ilmeisesti vaan karsea pissis. Ei se mitään. Nyt laukku on äidilläni ja se kestää edelleen. Hmmmm, pitäisiköhän pyytää sitä takaisin… (Mä rakastan pissistyyliä salaa! Vitsailen aina mukaironisesti, että haluan Ed Hardyn printtileggingsit, mutta oikeastaan, miksei, vaikkei pissiksetkään ehkä pidä niitä enää.) Muutama satanen laukusta? En vaan kykene. Sillähän pääsee matkalle! Ja jos voin käyttää muutaman satasen laukkuun, miksen laukun oston sijaan vetäisi hillitöntä shopping spreetä ja ostaisi USEAMMAN laukun, kengät, kynsilakkoja, toppeja, meikkejä, housuja, kaikkea! Merkkilaukun ostoa ei voi perustella ”järkisijoituksena”. Ostakaa reppu, jos haluatte järkilaukun. Vaikkei merkkilaukun osto ole järkevää (ei ole yhtään pätevää syytä, miksi kukaan oikeasti tarvitsee merkkilaukkua, paitsi yksi: musta tuntuu siltä, että mä haluan sellaisen välttämättä. Se TUNTUU tarpeelliselta), ymmärrän, jos sellaisen haluaa – se vaan on asia, mihin mulla ei ole tule olemaan rahaa!
3. Sisustustilpehööri
Mulla ei ole erityistä innostusta ostaa kivoja sisustusmaljakoita tai purkkeja. Tai mitä muuta sisustusjuttua nyt onkaan. Käytän rahani mieluummin vaikka ihanaan meikkivoiteeseen tai kynsilakkaan (miettikää – parinkympin maljakko vai ”sijoitus” laadukkaseen luomivärisiveltimeen? Hmmmm, valinta on selkeä). Yritin sisustaa talvella, kun yritin saada asunnostani kotoisampaa. Ostin kirppikseltä kuparisen kipon, sain lahjaksi pari kasvia ja hankin Tigeristä kullanvärisen lautasjutun. Tein asetelman yhdelle vanhalle Ikean pöydälle ja parin kuukauden päästä lopputulos oli seuraava:
Eiköhän tämä todista sen, että mun on parempi jättää sisustusmaljakot niille, jotka niitä osaa käyttää. Joskus toki voi käydä niin, että päädyn Ikeaan ja rakastun suunnattomasti vaikkapa turkoosiin tekoakvaarioon tai pinkkiin seepramaljakkoon ja raahaan sellaisen kotiini – mutta pyydän voimia ylemmiltä tahoilta vastustaakseni kiusausta.
4. Merkkivaatteet
Samoista syistä kuin edellinen kohta. Tämä voisi olla ylipäänsä laatuvaatteet, mikäli siis laadulla tarkoitetaan hintaa. Mä haluaisin kalliin, hyvä villakangastakin, mutta taas kerran: jos se maksaa useamman satasen, niin kyllä mun rahoille on muita käyttökohteita. Voisin tietysti säästää koko vuoden takkiin tai siihen laukkuun; mutta luulen, että käyttäisin ylimääräisen mieluummin muuhun. Taas kerran, vaikka matkaan. Ostaisin halvan takin vaikka kirppikseltä ja matkan ja olisin tosi onnellinen. Oikeasti, mulla ei ole rahaa vaatteisiin, jotka on yli sata euroa. Ei ole. Kalliit vaatteet eivät ole järkisijoituksia, sijoittakaa ennemmin rahastoon 80€ ja ostakaa alesta vaatteita parillakympillä. Se on sijoittamista. Jos ostan kalliin vaatteen, toivon ja rukoilen, että se kestää, sillä jumalauta sen on paras kestää tai ITKEN eikä mulla ole enää rahaa ostaa samaa juttua uudelleen – mutta en kutsu kallista vaatetta sijoitukseksi, vaikka se kestäisi (hmmmm – ehkä mä en vaan kestä stressiä, joka aiheutuu kalliin vaatteen ostosta). Tai no; mä tiedän, sana ”sijoitus” sujahtaisi helpolla mun sanavarastoon kun puhun vaatteistani, mutta syvällä sielussani ja sydämessäni tietäisin, että puhun p***aa.
5. Kalliimmat älypuhelimet
Mun Lumia maksoi vajaa kaksi vuotta sitten 240€ ja pääsen sillä tosi hyvin Facebookiin, otan sujuvasti kuvia ravintola-annoksista, selaan uutisia ja avaan Reittioppaan. Mun ei edes kannata ostaa kalliimpaa älypuhelinta, koska en jaksaisi opetella käyttämään sitä kunnolla ja joku kertoisi mulle, kun mun kallis puhelin ois jo hajonnut, että se olisi esimerkiksi kokannut mun puolesta.
6. Elektroniikka yleisesti
Ainoa hieno tekniikka, johon mun lompakosta liikenee rahaa, on mun Cloud Ninen suoristin. Se on paras ostos ikinä ja niin hienoa edistyksellinen, että se sammuttaa itse itsensä, kun puoli tuntia on kulunut. (Kokeiltu, kerran mä laitoin mun tukkaa niin kauan, että suoristin meni kiinni. Ei ihme, että tukka on huonossa kunnossa, haha. No hei, vähän hoitoainetta!)
7. Kalliit kampaajat
Tämä on asia, mihin mulla olisi rahaa, jos olisi pakko olla. Itsevärjäämisen aika on luullakseni ohi, sillä näin aikuisena en kestä enää riskejä, kuten pilalle menneen hiusvärin riskiä. Onneksi olen saanut erittäin pätevän opiskelijakampaajan palveluita koululta ja saanut siten tukan, joka miellyttää. Edelleen mulla ei ole silti rahaa pidennysten laittamiseen kampaajalla. Mä aion seuravaaksi kokeilla uutta pidennystekniikkaa (mulle uutta) ja sisko on luvannut auttaa, katsotaan sitten, mitä siitä tulee! Olisiko kampaajan laittamat pidennykset luonnollisemmat tai hienommat? Ehkä, ehkä ei… mutta luonnollisuus? Mulla ei ole varaa siihen. Whatever.