Tuhlaritytön paluu; ajatuksia sisusta ja tahdonvoimasta

Ahhhh, mun sormet on halajannut päästä näpyttämään kullanarvoisia mietteitäni tänne näin iät ajat! Olen muuttanut ja jotenkin on ollut ylivoimaista avata kone uudessa paikassa. Ihan ekaksi mun pitää päästää synnin taakka harteiltani ja kertoa, miten mun uljaat säästöaikeet on edistynyt.

Kehnosti.

Tilitin siskolleni asiaa. Mulla oli jossain  vaiheessa aika hyvin rahaa säästössä, mutta eipä ole enää. Säästösuunnitelmat menee ihan metsään, koska aina tuntuu tulevan jotain, mikä on kamalan tarpeellista. Analysoitiin vähän tilannetta siskon kanssa ja mietittiin, mikä ois fiksu korjausliike, missä kohtaa menee mäkeen. Ihan kaikessa oman käyttäytymisen muutoksessa, oli se sitten painonpudotus, liikunnan lisääminen, ahkerampi opiskelu tai kulutustottumusten muutos, on yksi ratkaiseva tekijä: mitä sitten, kun repsahtaa/lipsahtaa/haksahtaa/luiskahtaa?

Mun säästäminen ei mene metsään siinä kohtaa, kun ostan jonkun yhden kivan ja turhan jutun. Se menee pieleen, kun sen yhden turhan jutun jälkeen turhautuu ja antaa mennä. Oon valaistunut painonhallinnassa: repsahdus ja ruotuun- kierre katkeaa vain sillä, ettei tee kumpaakaan. Eli mikä hitto se keskitie nyt on säästämisessä? Mikä on säästämiselle sama kuin säännöllinen syöminen painonhallinnalle? Tuskin ainakaan säännöllinen ostaminen…

Säännöllisen syömisen juju on mun mielestä siinä, että ei koettele tahdonvoimaansa turhaan! Eli kun syö kunnolla ja säännöllisesti, niitä meganälkiä mäkuolenjossensaaviittäpizzaaaaaNYT” ei tule. Kukaan ei jaksa loputtomiin vastustaa kiusausta. Tästä käsitin ainakin sen, että mun on pakko säästää rahastoon, koska sieltä niitä rahoja ei saa heti ulos. Kiusaus; kaadettu ennen kuin tulikaan.

Painonhallinta ja säästäminen sopii yksiin myös toisen säännön kanssa: älä syö vähemmän, syö oikein! Kun syö liian vähän liian ravitsemuksellisesti köyhää ruokaa, keho kaipaa lisää ruokaa; koska se ei saa tarvitsemiaan vitamiineja, kuituja ynnä muita juttusia. Mä olen pihistänyt typerästi oikeasti ihan suhteellisen fiksuista ostoksista ja sit päätynyt käyttämään rahaa sijaisostoksiin ihan huomaamatta.

Nyt olin mielestäni fiksu ja pyörin tuskanhiessä aleissa ja ostin sikamakean ja hienon mustan nahkatakin, jota oon halunnut pitkään. Ajattelin jo hetken, että ostan ”jotain neuleita”, mutta tajusin, että musta nahkatakki on asia, josta tuun iloitsee PITKÄÄN. Kertaostoksena maksaa enemmän, mut sitten ei tarvitse enää haalia korvikkeita. Pointtina siis se, että koska haluan löytää keskitien ja mun tavoite on NAUTTIA rahoistani eikä vittuuntua lumppuihin kaapissa (sieltä näyttää karsiutuvan aina vaan lisää ja lisää juttuja, joille ei oikein ole käyttöä, vaikka oon jo karsinut sikana), mun pitää harkita enemmän mitä ostan – ja kun ostan, nautin ostoksestani. Ja taas, kuten ruoassa: turha kalori on superturha, jos siitä tuntee syyllisyyttä. Kun kerran herkuttelee, niin sit vaan nauttii! Eikä herkkukaan oo herkku, jos se on jokapäiväistä – jos ostelee jatkuvasti, niin se ei tunnu enää miltään.

Vielä yksi megatärkeä pointti painonhallinnasta: on elintärkeää nähdä, missä kohtaa on onnistunut. Kun tietää missä kohtaa ja miten onnistuu, oppii onnistumaan! Mä olen onnistunut joissain jutuissa: mulla on nykyään aina rahaa tilillä, kun palkkapäivä on tulossa. Mä harkitsen paremmin ja olen ostanut fiksummin. En suunnista enää sokkona ihmetellen, mihin rahat katoaa, vaan tiedän jo yhtä sun toista mysteerisistä mustista aukoista, jonne setelit sujahtaa.

Sisu ja sitkeys ei tarkoita täydellisyyttä, vaan sitä, että jaksaa yrittää aina vaan uudelleen.

Säästeliästä kesää kaikille kullanmuruille!

p.s onkohan outoa verrata säästämistä painonhallintaan? Asetin itselleni nyt säästötavoitteen: painonhallinnassakin pitää olla tavoite ja suhteellisen realistinen sellainen, vain pikkuisen yläkanttiin!