Rauhaa ja rahaa
Olen kokeillut kiinnostavia meditaatioita nettijoogakoulun kautta (ekhartyoga.com) ja muistan taannoin, kuinka eräässä meditaatiossa kehotettiin pohtimaan tarinoita, joita olemme rakentaneet itsestämme. Tarinoita, jotka ovat joskus olleet hyödyllisiä, toimineet defensseinä, mutta jotka eivät palvele meitä enää.
Kuuntelin itseäni. Tarinat, näyttäkää kasvonne! Kuuntelin vielä. Kuulin vain omia viisaita ja varsin viihdyttäviä ajatuksiani sekä luonnollisesti loistavia totuuksia. En jotenkin päässyt tuon meditaation ytimeen. Ikävää, koska olen innokas vaatekaapin siivoaja ja elämän uusija, olisin mieluusti siivoskellut tomumajaani, tuuletellut hieman, valinnut uudet totuudet. (Kapselitarinakaappi? Mielen fitness? Tiputa kesäturvokset päästä?)
Bongasin kirjasta Urban Worrier (Nick Thorpe) kiinnostavan metodin, jolla pääsin yllämainitun meditaation ytimeen, vaikka en aluksi edes huomannut asiaa. Kirjassa esiteltiin dialoginen tekniikka omien tarinoiden alkulähteille pääsyyn. Kehitin siitä oman versioni, käyttöön ihan minua varten (koska en halua spoilata alkuperäistä!). Sovelsin sitä luonnollisesti blogiin ja säästämisaiheeseen.
Annoin ensimmäisen rahaan liittyvän totuuden tulla vapaasti mieleeni. En istunut lotusasennossa (johon en muuten edelleen pääse!), vaan hengailin mökillä raapien hyttysenpuremiani. Ensimmäinen totuus:
”Mulla ei ole tarpeeksi rahaa ja siksi mun pitää säästää”.
Kirjan dialogista menetelmää mukaillen käänsin ajatuksen toisinpäin.
”Mulla on tarpeeksi rahaa”.
Jatkoin dialogia kysymällä itseltäni miksi ja vastasin vailla epäröintiä: ”mulla on kiva koti, mulla on rahaa ruokaan ja mulla on rahaa kaikkeen, mitä tarvitsen”. Kun sanoin asian ääneen, käsitin, että asia on juuri näin. Mulla on tarpeeksi rahaa. Ja mä näin tämän totuuden ensimmäistä kertaa oikeasti, eikä mun tarvinnut pohtia kehitysmaiden köyhiä käsittääkseni asian. Tuntea häpeän sekaista syyllisyyttä siitä, etten pysty iloitsemaan siitä, että voin syödä juustonaksuöverit, mennä ravintolaan syömään, ostaa vaatteita vaikka edelliset eivät ole reikäisiä – ilman vertailua mä tiedän, että mulla on tarpeeksi rahaa.
Tajusin, että mua on kinnannut ahdistus ja huoli rahasta ja sen riittävyydestä. Jatkoni totuuksien linjalla pohdittuani tätä seikkaa.
”Lapsuudessani oli tiukkaa rahasta”.
Sekään ei ollut totta, ymmärsin. Oikea totuus on tämä:
”Sain lapsena kaiken tarvitsemani ja vanhempani pitivät siitä huolen”.
Tämä on totta. Totta on se, että vanhempiani ymmärrettävästi huoletti rahan riittävyys (lama-aika, lapsikatras) – myöhemmin myös leskeksi jäänyttä äitiäni pelotti ja huoletti. Hän kuitenkin sai rahat riittämään ja toimi ihan loistavana esimerkkinä vastuullisesta rahankäytöstä. Ehkä mulle jäi kuvitelma, että rahasta on pakko murehtia, jotta sen saa riittämään. Tunteilu asian suhteen ei kuitenkaan auta – paniikissa ja ahdistuneena harvemmin tekee hyviä ratkaisuja. Ensiaskeleeni fiksumpaan suhteeseen rahaan on ollut oman rahankäyttöni kohtaaminen rauhallisin mielin, paperilla, rehellisiä lukuja – ilman selittelyä, tuomitsemista tai arvottamista. Raha on lukuja.
Tunnistaako kukaan lama-ajan lapsi itseään tästä ajatuskulusta? Kokeilkaa: antakaa jonkun totuuden tulla itsestänne, kääntäkää se toisinpäin ja kysykää miksi asia olisi näin. Kaikki elämässänne ei tule osoittautumaan tarinaksi, mutta tämä kokeilu voi olla varsin vapauttava.
Hei, tämä on ihan ilmaista terapiaa ja erinomaista, täysin maksutonta ajanvietettä esim. kauppajonoon, bussimatkalle tai muihin pitkästyttäviin hetkiin…;)