Harkinta – kannattaako se sittenkään?
Törmäsin taas pariin kiinnostavaan raha-aiheiseen juttuun lauantain Hesarissa (19.7.2014). Kiinnostavaa tuossa lauantain Hesarissa oli kolmuni, jossa kehotettiin harkitsemaan vähemmän ostamispäätöksiä. Valitettavasti en muista kirjoittajan nimeä enkä löytänyt sitä enää nopeasti googlaamalla, mutta tyyppi oli oikeasti ihan korkeasti koulutettu asiantuntija. Kirjoittaja huomautti, että jokaisessa talousoppaassa kehotetaan aina miettimään ja miettimään. Kirjoittaja kehotti sen sijaan miettimään, paljon harkitseminen maksaa, paljon energiaa vie asioiden pyörittely päässä turhan pitkään. Jos harkitsee hyvähintaisen asunnon ostoa pitkään, hinta voi nousta, osakekurssit muuttuvat vauhdilla. Kirjoittaja myös huomauttaa, että tarve johonkin ei lähde pohtimalla. (Epäilyttää, mahtaako kirjoittaja tuntea kovin montaa tyyppiä, jotka harrastaa shoppailua? Onko uusi kynsilakka tarve?) Että jos tarvitset jotain, tsip tsop, vertaile hintoja ja päätä ripeästi.
Loudge/Unsplash.com
Tässä mun omassa budjettiblogissa kehotetaan toistuvasti harkintaan; ymmärsin nyt, että se johtuu mun persoonasta. Mun rahankäyttö on mielijohteista. Mielijohteisiin harkinta on oikea lääke! Ihan kiva neuvo siis, tuo nopeammat ostopäätökset: en taida noudattaa neuvoa kirjaimellisesti, jos satun pyörimään ostoskeskuksessa. Toisaalta, ostin juuri vaelluskengät, kun törmäsin tosi edullisiin ja laadukkaisiin. Harkitseminen olisi johtanut tappioon: vastaavaan hyvään tarjoukseen tuskin olisin törmännyt ja tarvitsin näitä kenkiä jo pidempään, en vain ollut raaskinut ostaa. Olen historiassani vältellyt monien tarpeellisten asioiden ostamista (nyt puhutaan näistä first world tarpeista…) ja ostanut sen sijaan jotain randomia tilalle. Pikkusisko, suuri talousneuvojani oli NIIIIIIIN oikeassa sanoessaan: mihin käytät aikaasi, voit käyttää myös rahaasi. Mä harrastan liikuntaa ja ulkoilua eri muodoissa ja olen ostanut muutamia hyviä vermeitä, kahdet eri kengät eri lajeille, vedenpitävän ulkoiluasun, juoksupökät, kaksi hupparia. Kannatti! On tullut käyttöä. Tuntien itseni, olisin tavallisesti harkinnut näitä asioita abaut vuoden ja ostanut jo sillä välin ainakin kymmenen henkkamaukan trikootoppia ja neuletakkia.
Vielä kertaus: harkinta toimii mielijohteisen ja hieman ostamisesta riippuvaisen ihmisen säästämiskonstiksi. Harkinnalla huijataan tahdonvoimaa; et joudu koettelemaan itsekuriasi totaalikräkkäyksen partaalle. Mielihalun lykkääminen toimii monessa muussakin asiassa; tehokkaammin kuin asian totaalikieltäminen. Tupakoinnin lopetus, painonhallinta, sipsiriippuvuus… Pikkusisko, suuri talousguru kehottaa siirtämään ostosta kahden viikon päähän; jos muistat sen vielä, saat ostaa asian. Kokeilkaa! Maailman ihanimmankin mekkosen kuva on voinut haihtua aivojen poimuista maailman tuuliin. Kahden viikon päästä oot ihan nevöhöööd.
En tiedä, osasivatko aivoni käsitellä tätä uutta ja jännittävää ajatusta täysin – nopeammat ostopäätökset, nopeammat päätökset. On täysin totta, että joskus pitää lopettaa jahkailu ja uskaltaa hypätä, tarttua hetkeen, olla nopea, uskaltaa tehdä päätöksiä. Kuin sammakko joka nappaa pullean ötökän.
Ähhhh, kuten ei missään elämässä, ei säästämisessäkään ole loppujen loppuksi kaiken kattavia mahtineuvoja (luulin että harkinta olisi ollut se almighty neuvo). Kaikki on tilannekohtaista!