Harkittu ostaminen ja sananen tavarakarmasta
Mä olen aina ihaillut suunnattomasti niitä naisia, jotka osaavat ostaa harkittuja laatuvaatteita. Ikiklassikko tällaisesta naisesta on Stella Harasek, jonka blogin tietävät varmasti lukuisat, lukuisat tyylin ystävät. Oon lukenut sitä monta vuotta ja tehnyt ainakin yhden fiksun ja harkitun ostoksen (viime talvena, ei NYT, mä vannon) blogin innoittamana: mustat nahkanilkkurit, joita katselin useamman kuukauden. Harkituista vaateostoksista ei saa ihan sitä samaa huumaa, kuin ex-tempore blingitopista, mutta ne tuottavat iloa pitkään ja tasaisesti. Oon ymmärtänyt, ettei ihan kaikkien harkittujen vaateostosten tarvitse edes olla kovin kalliita: ostin pari vuotta sitten tekonahkaisen bikertakin parillakympillä Primarkista ja tuo takki palvelee edelleen ihan loistavasti.
Mä haluaisin olla sellainen nainen, jolla on rakkaita luottovaatteita ja sitä ”pintamuotia yhdistettynä vintageen” (arghhh mikä lause). Toistaiseksi oon ollut nainen, jolla on muutaman euron trikootoppeja eri väreissä ja kasa käyttämättömiä juttuja kaapissa. Tajusin jossain vaiheessa, että jos yhdistän huolettoman rahankäyttöni kalliiden laatuvaatteiden osteluun, tulos on vaan karmea katastrofi ja oon heti ekana ”Kirsi ja himoshoppaajat”- sarjan uudella tuotantokaudella. Nyt jos saisin suitsittua kulutushimoani, niin musta tulisi ehkä sellainen laatuvaatehenkilö. Jotkut hyvät matskut on nimittäin aika tarpeen täällä kylmässä!
Harkittujen ostosten pointti tän postauksen aiheena oli oikeastaan tavaroiden kierrättäminen. Katselin täällä kämpässä ympärilleni ja tajusin, että vaikken vaatteissa ja tyylissä oo vielä se oma ihannenaiseni, niin sisustuksen suhteen on yllättävän hillitty ja harkitsen tarkkaan, mitä tänne kotiini ostan. Ostan halvalla, kirppiksiltä ja mulla on paljon käytettyä kamaa. Ennen kaikkea mulla on paljon saatua kamaa! Kun tuskailin siskolle, että haluaisin kameran blogia varten (ja opetella kuvaamaan ja mennä kuvauskurssille), niin sisko opettavaisesti lainasi mulle omaa järkkäriään ”pysyväislainaan”. Se vielä tuli kuvaamaan mun kanssa. Muitakin esimerkkejä on, mutta ajatus on myös se, että kun harkitsee jonkun hankkimista, niin sitä malttaa odotellakin.
Mun ekat hissikuvat ja järkkäri käytössä. Aika katu-uskottava asuste, tuo järkkäri. Yritin saada sellaiset siistit hissikuvat, mutta eiköhän tästä vielä harjoituksella kehitytä!
Kuvassa muuten toinen tekonahkatakki, kuin tekstissä mainittu; tää on uusi. Ei se pari vuotta vanha. Villapaita oli harkittu ja angoraa, lämmin talvella. Ketjulaukku katastrofikuun ostoksia (mä ”säästin”.)
Mitä luulette, oisko olemassa ihana tavarakarma? Kun laittaa omaa hyvää tavaraa kiertoon (ja mikään ei saa mua niin iloiseksi, kun joku juttu, jota en itse käytä, päätyy toisen ahkeraan käyttöön ja yleensä ihan annan kamani) niin sitä saattaa joskus putkahtaa takaisin universumin uumenista?? Mä oon saanut blenderin ja pyörän ihan nimellistä summaa vastaan. Se pyörän saaminen kiinalaisbuffetin ja siiderin hintaan sai mut itkemään ilosta silloin, ei ois ollu varaa ostaa pyörää. Oon ollut teiden ritari jo pari vuotta pyöräni kaa.
Siksi mulla varmaan tulee huono omatunto turhasta ostelusta. Se on huonoa tavarakarmaa. Mun oman työn hukkaa ja tietty ekologisesti inhottavaa. Vaikka niitä tavaroita laittaisi kiertoon, niin voihan sen rahan käyttää heti vaan lahjoihin? Virheostoksia toki tulee kaikille ja silloin voi olla antelias!
Tää kuvaaminen on edellleen muuten ihan oma juttunsa, mulla on niin ihana aihe mistä haluun päästä kirjoittaa, mutta ensin pitää huijata joku siskoista tänne kuvaamaan aihetta!