Kuulkaa, tää joulukuun eka viikko ei mennyt oikein putkeen rahankäytön suhteen, vaikka vannoin pyhästi olevani supervarovainen juuri palkkapäivän tienoilla. Tää meni vähän pieleen; ainoa missä pysyin lujana, oli se, etten ostanut vaatteita tai kenkiä. Toisaalta, mulla oli niin kiire (mutta ei stressi) koko viikon, etten olisi edes ehtinyt shoppailemaan. Kovin suurta tahdonvoimaa ei siis tarvittu. (Oikeasti; vältä kiusauksia. Se on hyvä taktiikka!) 

Sovittiin nuorimman siskon kaa, että se on mun tilinpitäjä tämän kuun, eli se katsoo mun kuitit ja muut läpi ja kertoo mihin menee turhaan. Nuorin sisko arvioi mun viime viikon kulutusta ja selityksiä sitä koskien. Siskolta tulikin hyviä huomioita ja yllättävä synninpäästö. 

1. Mihin käytät paljon aikaa, voit satsata rahaa

Mä sain yllättäen anteeksi sen, et urheilumenoihin tuli yllättävä piikki. Mulle tulee urheiluvälineitä ja personal trainer. Tuhlailua, kyllä. Tässä tapauksessa kyllä rahan arvoista: saan enemmän kuin kuntoketjun yleistrainerin tai pelkän kuntosaliohjelman, tää tyyppi tietää mitä tekee. Sisko sanoi, et liikkuminen on aikaa vievä ja tärkeä juttu mun elämässä: on ihan okei panostaa siihen. Mun omaatuntoa vaan kaivaa kallis kuntosalijäsenyys… (kaverini esimerkiksi kauhistui liikuntaan menevistä summista) tästä päästiinkin siskon seuraavaan säästökäskyyn.

2. Kuvittele olevasi oikeasti tiukilla rahallisesti

Mulla on mahdollisuus siihen, että voin harkita sitä, että mun harrastusmenot kasvaa. Oikeasti mun pitäis miettiä edullisempi vaihtoehto ja sitä, että kun käytän rahaa johonkin extraan, niin se pitäisi säästää jossain. Mä tuun saamaan kotijumppaohjeet, joten mun ei ihan heti tartteis ottaa koko jäsenyyttä. Mä haluaisinkin testaa, miten pitkälle pääsee ihan halvalla. (raha EI saisi olla este hyvinvoinnille ja hyvälle ohjaukselle, opiskeluaikoina mun urheilubudjetti oli pieni… silloin tein kuntosalia ja lenkkeilyä) Muuten toi jäsenyys ois selvä juttu, mutta kun ollaan oltu samalla salilla sisko J:n kanssa ja se on ollut koko homman hauskuus päästää jakaa harrastus, molemmille. Nää säästövalinnat ei siis oo helppoja. Yhteiset jumpat on tuonut paljon lisää aikaa, naurua ja hikeä yhdessä sisko J:n kanssa. Harkitaan. Eli nyt oon oppinut tosi tärkeän pointin kuluttamisesta: kaikki houkuttelevuus EI tule katalilta mainosmiehiltä, eikä liity johonkin omanarvontunnon nostamiseen tai pinnallisuuteen; oikeasti moniin valintoihin liittyy tunteita.

Muutenkin sisko S käski miettii jokaisen oston kohdalla, että se pienikin summa, ees pari euroa, on pari euroa lisää mun tilillä. Pienet purot, pienet purot.

3. Sano ei 

Sisko S analysoi, että mun viikossa oli kulutusta osittain myös yllätysmenojen takia. Mua pyydettiin kaksi kertaa ulos viikon aikana ja mä menin ja musta oli ihanaa nähdä mahtavia tyyppejä, olla baareissa. Mut rahaa paloi… Eikä ois tarvinnu palaa niin paljon. Okei, mä halusin kuluttaa enemmän ihmisten kanssa olemiseen kuin siihen, että harhailen kaupungilla ja käsiin tarttuu kiinnostavia asioita. Nuo pubikulttuurin kompastuskivet on kierrosten tarjoaminen ja taksilla ajelu. Ja se, et haluaa säästää, pitää sanoa: mä oon huomannut, että mulla on todella anteliaita kavereita, jotka haluaa tarjota mulle, jos mulla ei ole rahaa. Mä en taas halua sitä, koska sen täytyy olla molemminpuolista – muuten se olisi kaikkien kullanmurujen hyväksikäyttöä. En aio olla kitsas Roope Ankka, vaan haluun ottaa ja antaa, sekä että. Sisko S käski mun kännää kotona 🙂 

Mä oon huomannut, että raha-asiat on aika iso tabu: harva uskaltaa sanoa, että mulla ei ole rahaa, mulla on rahat loppu. Törmäsin myös siihen, että jossain hinnan kysyminen tuntuu olevan vaikeaa. Paljon se maksaa? On hiton tärkeä kysymys. Olin kaupan lihatiskillä ja himoitsin kanavartaita. Kysyin palvelutiskin tyypiltä, paljon yksi varras mahtaa maksaa suurin piirtein, johon tyyppi totesi, että katso kilohintaa. Se ei sanonut mulle mitään ja odottavan katseen alla otin kaksi varrasta. Hinnaksi tuli 4,50€ ja painoa kanalla oli 250g… siinä vaiheessa olisin halunnut antaa vartaat takaisin. Oli muuten aika pahojakin. Tähän törmää monessakin paikassa! En koskaan sanois ilkeästi kellekkään, et maksaapa paljon (oon itte oppinut aikanaan kantapään kautta, että esim. kahvilassa tuon asian kuuleminen abaut tuhat kertaa vihaiseen sävyyn asiakkaalta alkaa syömään naista, mutta jos joku kysyy parhaan hintaista tuotetta pikkubudjetin näkökulmasta, oisin valmis auttaa aina) , mutta voin sanoa, että summa on MULLE liikaa, ja se on ihan okei. 

4. Älä luovuta, älä koskaan luovuta…

Sisko S totesi, että mä en nyt vaan saa luovuttaa hyvistä aikeistani, vaan jatkan repsahduksen jälkeen ja yritän korjata tuhoa jotenkin. Kun hetkeks tuli sellainen olo, et ei, en mä pysty tähän, mitä mä kuvittelin. Muuttaa itteäni? Mut muutos vaatii aikaa ja voittaakseen itsensä on vaan kömmittävä aina pystyyn. Ei ne kaatumiset, vaan jatkaako matkaa! Hyvää tässä on se, että heräsin kyllä tosi nopeasti korjausliikkeeseen… Sattu sieluun ihan kamalasti kirjaa summia ylös! 

Mut hei, mun on pakko esitellä teille hissiräpsy mun mahtavasta 16€ tuunatusta takista (yst. kts postaus Tumpelo tuunaa takkia), se on nyt kuulkaa testattu aamuviideltä seisomalla surkeana viimassa. Oisin jääpuikko ilman tota takkii! Mun mielestä se on vielä ihan mun tyyliä. Mun eka tuunaus oli siis suksee, kun eihän ne aina oo. Se oli varmasti pyhä merkki… Hei, Varustelekalla on välillä tuunauspajoja, Facesta löytyy Varusteleka for Women, josta voi bongata naisten kamppeita! Sieltä mäkin kyttäilen aarteita. 

Ja voi…. mä hukkasin mun pipon baarireissulla. Mun rakas kääntöpipo 🙁 Onneksi Sisko S on tehnyt kaikki lahjat itse ja se muru on tehnyt mulle UUDEN kääntöpipon. Luojan kiitos!