Luin kiinnostavan jutun sunnuntain (Mikko Paakkanen, 17.8.2014) Hesarista. Jutussa kerrotaan, että kiinalaisia naimattomia ja hyvin koulutettuja naisia kutsutaan ylijäämänaisiksi. Erityisesti mielenkiintoni herätti kommunistisen naisjärjestön propaganda:

”…artikkeleita, joissa mollattiin yli 27-vuotiaita naisia siitä, että nämä panostavat vain uraan ja koulutukseen eivätkä mene naimiiin ja tee lapsia, kuten naisen kuuluu. Siitä lähtien valtiollinen lehdistö ja televisio ovat maalailleet työelämässä menestyville ja pitkälle kouluttautuville sinkkunaisille uhkakuvia. Naimisiinmenon viivyttäminen johtaa siihen, että nainen rupsahtaa, miehet lakkaavat kiinnostumasta ja loppuelämä on yksinäinen. Propaganda pyrkii myös vahvistamaan vanhaa käsitystä, että kiinalaiset miehet eivät halua avioitua pitkälle koulutettujen tai kovin hyvätuloisten naisten kanssa. Viesti on, että koulutetun, kolmeakymppiä lähestyvän naisen on viisainta unohtaa nirsoilu ja avioitua edes jonkun kanssa, kun vielä pystyy, sillä pelkkään uraan panostaminen vie mahdollisuudet.”

Kiinassa vai Suomessa? Ihan kuin olisin hämärästi muistellut, että olen lukenut lähes täysin vastaavaa lehtiartikkelien aiheena. Naiset ovat liian nirsoja ja liian kiltit kunnon miehet eivät kelpaa ja blaadiblaaa. Naisethan on niin epätoivoisia, että niiden pitää päästä avioon hinnalla millä hyvänsä, muuttaa maalle ja ottaa peräkammarin poika, koska… koska naisten kuuluu mennä naimisiin. Miehiä tällainen ei koske ja niillä on tosi helppoa, kun vaan valitsee kaikista huikeista muijista ja ottaa sen, joka tekee parasta mustikkapiirakkaa. 

Unsplash.com

Mun parisuhde loppui samaan aikaan, kun täytin 29. Olin kauhuissani. Menin myös juuri eron aikaan katsomaan Sinkkulaivaa sekä toista Ylen ohjelmaa, jossa yli 30-vuotiaille koulutetuille pk-seudun sinkkunaisille etsittiin miestä. Älkää missään nimessä toistako virhettäni erotessanne! Älkää menkö katsomaat nettideitti-ilmoituksia! Se voi johtaa itsetuhoiseen mielentilaan. Nämä ohjelmat ja nettideitti-ilmoitukset vaativat hyvin vakaata ja tervettä mielentilaa. Itkin ohjelmien jälkeen.

Parinhaku näytti karulta. Ylen ohjelmassa taisi vain yksi nainen löytää miehen, tosin lohdullisesti he sitten tuntuivat rakastuvan toisiinsa silmittömästi. Itkin sitä, että täyttäisin vuoden päästä 30 ja olin sinkku, voiko kamalampaa kohtaloa olla? Olin kuvitellut katsoessani Sinkkuelämää, että hahhah, hauskaa ja hyvä sarja, mutta mähän en tule olemaan sinkku tuossa iässä. Vakaammin kuin koskaan, viisastuneena lukuisista pieleen menneistä suhteista päätin: Mä en tyytyisi. En hitto enää ikinä. Elämä on liian arvokas siihen.

Unsplash.com

Ja mä antaisin itselleni luvan luovuttaa ja lomaa aktiivisesta etsinnästä. Mun kiinnostus mihinkään säpinään kuoli. Hyväksyin sen. Hyväksyin myös sen, että jos mun kohtalo olisi olla yksin, ilman kumppania, niin mun olisi parasta opetella elämään sen asian kanssa. Epäilin pitkään, mahtaako mun kiinnostus parisuhteeseen herätä enää koskaan, niin täydellinen oli kiinnostuksen puute, niin varma olin, että vika on mussa, niin suuri epäilys. Sydän oli ihan poikki ja tarvitsi lepoa; sydämen savasanan. (Mulla kävi sattumalta onni ja eteeni osui mies, joka singahti elämääni vauhdilla ja tuntuu tosi sopivalta; juuri 30-vuotissynttäreitteni alla. Se ei ollut asian opetus, sillä yhtä hyvin voisin olla yksin.)

Onko täällä muut kolmenkympin tienoilla olevat naiset törmänneet vastaavaan propagandaan kuin Kiinan mimmit?

Kiitos kaikkien sinkkujen puolesta (niin naisten kuin miesten) kaikille niille, jotka jaksoivat huomauttaa, että ikää tulee ja kannattaisi hankkia nyt pian ”joku”, koska parisuhteessa on niin hienoa olla. Se on tosi hyvä ja hyödyllinen neuvo…