Täällä taas: säästöuupumus
Tehdessäni tulevien kuukausien budjettia taistelutahtoni pitää rahankäyttö hyppysissäni alkoi uhkaavasti latistua. Mulle realisoitui taas kerran, että tämän muutoksen pitäisi olla pysyvä, jos haluan turvaa ja iloa rahoistani. Kuuluu kai asiaan, vähän uupua pohtimaan näitä asioita: vie aikansa, ennen kuin tarkempi rahankäyttö on kunnolla selkärangassa. Ruokaostokset, lounaat, kahvit, pikkujutut: rahan kuluttaminen lähtee kovin helpolla räpylästä. Mun piti muistuttaa itselleni pari asiaa, jotka helpottaa hieman. Alkuun yllättäen vähän realistisempi voimalause…
Aikuisen rahat on tarkoitettu lähtökohtaisesti laskuihin ja ruokaan
Laskuilla en tarkoita postimyyntilaskuja huikeasta tavarakasasta, vaan esimerkiksi vuokraa, sähkölaskua, hammaslääkärikuluja ja niin edelleen. Tylsää, mutta onhan se hienoa, että ne saa hoidettua. Suurin osa ei pysty ostamaan joka kuukausi ylimääräisiä asioita huolettomasti: puhelimia, merkkilaukkuja ja muuta kalliimpaa. Kivoja pieniä juttuja kyllä: hyväntuoksuisen suihkugeelin, vähän parempaa kahvia.
Rikkaus on suhteellista
Luin aikanaan myös Zeitgeist-videoille haastatellun Richard G. Wilkinsonin kirjan Impact of Inequality, jossa tuotiin esille hyvä pointti syrjäytymisen tunteesta: se on suhteessa lähiympäristöömme, ei globaaliin asemaamme. Tästä syystä suomalainen köyhä voi tuntea olevansa köyhä, vaikka onkin aineellisesti turvatumpi kuin moni kehitysmaissa asuva köyhä. Toisaalta meidän näkökulmastamme köyhä henkilö kehitysmaassa voi tuntea olevansa onnekas ja varakas, koska omistaa hieman enemmän kuin ihmiset lähimypäristössään ja kykenee vaikka ruokkimaan itsensä ja lapsensa. Sama pätee pienemmissäkin piireissä: voit luulla olevasi rikas, kun omistat lättänän telkkarin kuvaputken sijaan, mutta jos hengailet ihmisten kanssa, joilla on paljon enemmän, alkaa se Gigantin halvin telkkarikin näyttää vähän säälittävältä. Voit luulla, että on siistiä ylipäänsä omistaa sänky, jonka olet ostanut uutena, eikä vain patjaa, mutta saatat tajuta, että sängynkin pitäisi olla erityinen. Ainakin siihen pitäisi kuulua kaukosäädin! Kaikki pyörähtää vielä uudelleen ympäri, kun saat kylään tyypin, jolla ei ole vakinaista asuntoa; tunnet itsesi taas ihan pullamössöporvariksi. Suhteellista, suhteellista.
On hienoa omistaa sohva. Sillä voi pötkötellä, eikä tarvitse katsoa telkkaria sängystä.
