Usein kuulee puhuttavan, että mediassa ja etenkin somessa jyllää ”kaksi ääripäätä”, jotka väittelevät keskenään. Aloin tässä pohtia, mitä tuollainen ääriajattelu oikeastaan meidän ajassamme on. Onko olemassa ääriajattelua kahteen suuntaan, vaiko sittenkin vain yhteen?

Tutkitaanpa hieman, miten äärimmäisesti ajankohtaisista aiheista voikaan ajatella, ja kuinka usein näitä näkökulmia tulee vastaan somen tai netin syövereissä.

Ensimmäisen ääripäämielipide: talouden ja teollisuuden pitää jatkaa täysin entiseen malliin eikä ilmastonmuutosta tarvitse estää millään lailla, ainakaan ennen kuin kaikki muut maat ovat estäneet sen ensin. Olenko nähnyt tämän näkökulman somessa? Kyllä.

Ääripäämielipide toiseen suuntaan: talousjärjestelmä pitää kaataa heti ja siirtyä sähköttömään agraariyhteiskuntaan, jossa elintaso ja luonnonvarojen kulutus on maapallon resurssien rajoissa. Olenko nähnyt tämän näkökulman somessa? Enpä juuri.

Keskitie: Ilmastonmuutosta pitää torjua omalta osaltamme pitämällä kiinni kansainvälisistä sopimuksista, jotka tähtäävät lämpenemisen pysäyttämiseen 1,5 asteeseen (Elokapinan vaatimus).

Hm. Mielenkiintoista. Pohditaanpa lisää kuumia puheenaiheita, joissa ”kaksi ääripäätä” kuulemma höyryää somessa.

Toinen ääripäämielipide: lgbt-ihmisten pitää pysyä piilossa suuntautumisensa kanssa, homorakkauden ei pidä näkyä mediassa tai kadulla eikä siitä pidä puhua lapsille. Homoja voi ”eheyttää” ja on ihan ok, että homous on laitonta joissain maissa. Olenko nähnyt tämän näkökulman somessa? Kyllä.

Ääripäämielipide toiseen suuntaan: heteroiden pitää pysyä piilossa suuntautumisensa kanssa, heterorakkauden ei pidä näkyä mediassa tai kadulla eikä siitä pidä puhua lapsille. Heteroita voi ”eheyttää” biologisen lisääntymisviettinsä armoilta ja muuttaa sivistyneiksi homoiksi. Olisi ihan ok, että heterous olisi laitonta joissain maissa. Olenko nähnyt tämän näkökulman somessa? En.

Keskitie: sekä perusheteroiden että lbgt-ihmisten pitää saada olla näkyvästi oma itsensä, eikä ketään saa syrjiä sukupuoli-identiteetin tai suuntautumisen takia. (Priden vaatimus.)

Jaa-a, siis yksi ääripää ja iso joukko keskitien tallaajia näköjään mukana tuossakin keskustelussa.

Kolmas ääripäämielipide: valkoisen rodun ylivalta on oikeutettua. Olenko nähnyt tämän näkökulman somessa? Kyllä.

Ääripäämielipide toiseen suuntaan: mustan rodun ylivalta on oikeutettua. Olenko nähnyt tämän näkökulman somessa? En.

Keskitie: ihmisiä ei pidä luokitella eikä syrjiä ihonvärin perusteella.

Ja vielä jatkuu…

Neljäs ääripäämielipide: miehet soveltuvat luontaisesti paremmin poliittisiksi johtajiksi, yhteiskunnan tärkeisiin kehitystehtäviin, taide- ja tiedealoille sekä hyväpalkkaisiin asisntuntijatehtäviin, kun taas naisten on luontaisesti parempi keskittyä biologiseen tehtäväänsä synnyttäjinä, lastenkasvattajina ja hoivaajina. Olenko nähnyt tämän näkökulman somessa? Kyllä.

Ääripäämielipide toiseen suuntaan: naiset soveltuvat luontaisesti paremmin poliittisiksi johtajiksi, yhteiskunnan tärkeisiin kehitystehtäviin, taide- ja tiedealoille sekä hyväpalkkaisiin asiantuntijatehtäviin, kun taas miesten on luontaisesti parempi keskittyä biologiseen tehtäväänsä siittäjinä, lastensa kasvattajina ja raskaiden fyysisten töiden tekijöinä. Olenko nähnyt tämän näkökulman somessa? En.

Keskitie: Sekä naisten että miesten tulee voida toimia kaikilla yhteiskunnan alueilla, eikä ketään pitäisi syrjiä tai vähätellä sukupuolen vuoksi.

Viides ääripäämielipide: abortin pitää olla lähes kaikissa tilanteissa laitonta ja synnyttämisen pakollista, jos tulee raskaaksi. Olenko nähnyt tämän näkökulman somessa? Kyllä.

Ääripäämielipide toiseen suuntaan: synnyttämisen pitää olla lähes kaikissa tilanteissa laitonta ja abortin pakollinen, jos tulee raskaaksi. Tai miten olisi: abortin pitää olla pakollinen joissakin tilanteissa, jos äiti ei ole kelvollinen vanhemmaksi. Olenko nähnyt näitä näkökulmia somessa? Onneksi en.

Keskitie: Turvallinen abortti pitää olla laillisesti saatavilla kaikille maailman naisille raskauden ensimmäisen kolmanneksen ajan tai vähintään viikolle 10 eli niin kauan kuin sikiö ei vielä ole aistiva eliö, ja sen jälkeen poikkeus- ja riskitilanteissa  raskauden puoleenväliin asti (esim. jos kyseessä on raiskattu lapsi tai raskaus uhkaa vakavasti äidin terveyttä).

Tulos: somessa ja netissä ylipäätään mielipiteitään ei levitä kaksi ääripäätä, vaan ainoastaan yksi. Loput porukasta ovat ihan tavallisia keskitien kulkijoita.

Tulipa tämäkin asia nyt selväksi.

Talo on vaaleansininen ja kaunis. Veräjähissi vie neljänteen kerrokseen. Avaan oven ja astun omaan hiljaiseen pesääni.

Täällä kukaan ei tarvitse minulta mitään. Tila on sanaton ja vapaa. Kalusteita on minimaallisesti: patja, tuoli ja pari pöytätasoa. Mikään ei hälise, pörise eikä hurise, sillä sähköjäkään ei ole (hankin ne vasta, kun luonnonvalo ei enää riitä ja alan kaivata lämmintä ruokaa). Astiat ja liinavaatteet ovat niitä kauniita perittyjä, joita en lasten kanssa uskalla käyttää. Asettelen ikkunalaudalle lasiomenan ja käteen keramiikkasydämen, ja sitten vain nautin siitä, miten asiat ovat.

Tutustun itseeni uudelleen. Muistelen, mitä on ihmisyys ja ihmisenä oleminen – ai niin, jotakin muutakin kuin äitiyttä ja puolisona olemista. Ahdas arjen panssari rapisee päältäni, ja huikaisevat ihmisyyden ja olemassaolon mahdollisuudet alkavat taas pikkuhiljaa avautua.

Mielen syöverit ja mielen rauha. Yhteys olemassaoloon. Sielu? Puut ja kalliot, linnut. Maalaaminen. Sivellin, paperi, vesiväri. Kiireetön kävely jonnekin, missä minua ei odoteta. Varpaiden huljutus merivedessä. Se tunne, kun kenenkään toisen henki ja turvallisuus ei juuri nyt ole vastuullani. Katselen patjalla istuen käsiäni ja jalkojani. Tällainen keho ja ihminen. Venyttelen, hengittelen, juon mehua. Kukaan ei keskeytä.

Tarvitsen tuota kaikkea ja tarvitsen sitä paljon, muuten minusta tulee joku tuntematon, kärttyisä akka.

Oma koti on herkän ihmisen pelastusrengas perhearjen keskellä. Tasapaino on kaiken avain: pelkkä yksin oleminen ei minulle elämässä riitä, sillä tulee yksinäinen olo, mutta pelkkä perheen kanssa oleminen ei myöskään sovi, sillä se on aivan liian väsyttävää. Kun olen viettänyt omassa asunnossani päivän tai pari, on taas hyvä palata lasten luo.  Parasta on tieto siitä, että tämä ei ollut yksittäinen irtiotto, vaan osa elämääni: viikon kuluttua pääsen hiljaisuuteen taas.

Tällaiseksi siis muodostuu meidän perheemme kahden kodin arki: vietän omalla asunnollani yön tai pari viikossa, ja samoin tekee mieheni. Yhteiselo yhteisessä kodissa sujuu kuten ennenkin, mutta eroaikeet on toistaiseksi unohdettu. Ihan hyvä näin.